16. tunti

Tänään minulla oli viimeinen ratsastusterapiakerta ja jollakin tasolla menin sinne haikein mielin ja silläkin, että olin edellisen päivän pikkujouluissa tuntenut todella ulkopuoliseksi itseni. Tiesin kyllä, millä tavalla viimeiseen kertaan piti valmistautua ja ostin terapeutilleni suklaarasian kaupasta. Minulla jokunen joulukorttikin siihen kiitokseksi. Minulle tuli hyvä mieli, kun sain antaa sen terapeutilleni jo pelkästään suuresta luottamuksesta häntä kohtaan. Aurinko ei ollut vielä noussut ja se oli jollakin tasolla aamu-uninenkin ehkä ja kirpakka pakkassää koristeli tämän aamun. Pahe ja Bra käyskentelivät kaksin laitumella. En tiennyt, missä Pomo on ja ajattelin vain, josko siellä olisi taas ollut kengänvaihto-operaatio kyseessä Niin ei kuitenkaan ollut. Pahe taisi hirnahtaakin jonkin verran mennessäni tallille.

Kun menin tallille, niin huomasin ilmassa jotain outoa ja siellä oli hevosen kuvia, keinokukkakimppu ja hautakynttilä. Pomo siis on poissa. Minulle tuli itku ja itkin vuolaasti, kun kaikkien asioiden piti tapahtua niin yhtäkkiä. Vähän niinkuin isäni poismeno. En nyt tarkoittanut sitä, että ratsastusterapia olisi vain noin vain päättynyt. Tiesin kyllä valmistua siihen. Pomo oli kiva hevonen ja sain muutaman kerran häntä rapsutellakin tuossa, kun tulin ratsastamaan Paheella. Nyt täytyy vain ajatella, että Pomo on hevosten taivaassa ja saa kirmata siellä toisten hevosten kanssa ja Jumala pitää huolen herkkupaloistakin.

Minulla oli jokin tunnemylläkkä ja tunteet menivät ristiin. Itkuakin tuli välissä. En tällä kertaa mennyt ratsaille ollenkaan. Halusin vain rapsutella ja silitellä Pahetta, koska varmasti pitkään aikaan en sitä voi tehdä. Niinpä nautin hetkestä Paheen kanssa. Minulle vain riitti myöskin se, että sain haistaa hevosen tuoksun ja rauhoitella iteäni hevosen kanssa. Tallissakin oli kyllä hyvä tuoksu, mutta siellä oli jollakin tasolla hiljaisempaa, kuin ennen. Annoin Paheelle pari porkkanan palasta koko aikana. Uskon, että Paheestakin se tuntui hyvälle, kun ei aina tarvinnut mennä töihin. Minusta se oli sopiva päätös myös terapiarupeaman päätteeksi. Keskustelimme terapeuttini kanssa oppimistani ratsastusterapiasta ja se on auttanut oikeasti minulla moneen asiaan. Osaan erotella tilanteekin toisella tapaa, kuin ennen. Minulle ratsastusterapiasta on ollut kyllä monenlaista hyötyä. En esimerkiksi tarvitse rappusia kävellessäni niin paljoo tukea ja ajattelin ehkä keväällä suunnata itseni taas taekwondotreenikentille, kun ei ole sen pahemmasti kiireitä enää. Voisin vieläpä aloittaa keltaisista vöistä. Ihan toisen asteen keltaisesta en viitsi aloittaa, koska olen unohtanut boomseliikkeet ja joitakin muitakin liikkeitä.

Sain itselleni muistoksi Paheen kaksi kenkää. Toinen on kesäkenkä ja toinen on hokkikenkä. Takuuvarmasti laitan ne seinälleni koristeeksi. Sen verran hienoja esineitä ne ovat - ja arvossaan pidettäviä.

Kiitoksia kaikille, jotka olette lukeneet blogiani ja kokemuksista ratsastusterapiasta. Jonkun päästä seuraa teksti Puoltajaan: Kokemukseni ratsastusterapiasta. :)

15. tunti

Aamusella oli Paloniemessä aika sumuista, kuin Sormusten Herran Sumuvuorilla konsanaan, ettei oikein tahtonut eteensä nähdä. Hevosetkin käyskeltelivät omilla alueillaan ja siirtyivät sen mukaan, miten oli pakkasmaasta ruohonnipukat jo syöty. Paheella ja Bralla taisi olla jokin herrkupaikka, kun he kaivoivat kaviollaan lunta pois laitumella. Lintujen en kuullut laulavan Paloniemessä ollenkaan. Liekö olleet vielä nokosilla sen sumuisen sään vuoksi ja ehkä pienen pakkasenkin vuoksi metsikössä piilossa. Matkalla ratsutallille näin jonkun tutunkin ja vaihdoimme muutaman sanasen ja kerroin, että olin menossa ratsastusterapiaan. Bussi oli vähän myöhässä, niinkuin talviseen tapaan oikeastaan aina.

Terapeuttini muisti sen, mistä olimme viimeeksi puhuttu. Ensi kerralla saan Paheen kengän muistoksi. Minusta se on ihanaa. En aio antaa sitä kenellekään. Joskus tulevaisuudessa saatan laittaa sen ehkä uuden kodin seinälle, jos satun muuttamaan tässä lähiaikoina. Sitä kun ei vielä tiedä, jos kouluun jonnekin pääsen. Kauaa me emme ihmetelleet asiaa, vaan menimme hakemaan Pahetta laitumelta. Pahe ei ottanut kutsuani kuuleviin korviinsa, sillä maassa taisi olla jotain mielenkiintoista ja herkullista syötävää. Kuitenkin pienen Pomon takaa-ajon esiastetta näytettyään Pahe tuli hakemaan minulta makupalaa ja oli valmiina töihin. Minulla oli pieniä ruisleivän palasia, joita annoin Paheelle sitten herkkupalaksi.

Paheella on kauniit kaviot ja kokeilinkin niitä samalla harjatessani lunta Paheen yltä pois, kun Paheella ei ollut loimea yllä. Ne ovat sellaiset raidalliset ja niissä näkyy eri sävyisiä ruskeita. Katselin niitä tarkkaan ja sopotin Paheen korvaan kauniista kavioista. Siihen Pahe hörähti ja meni turvallaan minun olkapäätäni kohden. Pahe pitää minusta ja minä Paheesta. Pahe taisi antaa minulle pienen pusunkin ja hamuta takkiani hampaillaan. Terapeuttini kanssa keskustelimme tavoitteista, mitä olin joskus alkuaikoina ratsastusterapian tavoiteeksi asettanut. Omalla osallani olen kyllä oppinut normaalissa elämässä hallitsemaan tunteitani ja sanomaan, miltä minusta oikeasti tuntuu. Samalla niistä keskustelimme, kun minä silittein Pahetta ja harjasin häntä pehmeällä harjalla. Paheen hiuksia en tullut kuitenkaan harjanneeksi piikkisukalla. Yksinkertaisesti unohdin sen. Minulla oli eri terapiahuopa käytössä, mihin olen aiemmin tottunut. Tämä oli sellainen, joka oli alta lampaankarvainen ja olikin itseasiassa pehmeämpi, mihin olen aikaisemmin tottunut. Se oli sellainen vaaleanruskea, jossa ei ollut nahalla merkittyjä kohtia, mikä kohta kuuluu mihinkin.

Ulkoilmakin alkoi seljetä, kun menin ratsaille. Aurinko näkyi rahtusen verran pilvien lomista, osittain aika selkeästikin. Minusta oli mukavaa katsella joulukorttimaisemaa ratsailta käsin. Me emme menneet metsään, vaan kävelimme reipasta käyntiä Paloniemen rantasaunalle. En vieläkään uskalla mennä ravia. Mutta melkein kuitenkin menimme. Keskustelimme monista asioista terapeuttini kanssa samalla, kun katselin Lohjanjärven lumista pintaa auringon siintäessä siihen. Vielä en uskaltanut lähteä itsenäisesti ohjastamaan Pahetta. Pelkäsin, että hän lähtee vielä kiitolaukkaa, ellei terapeuttini pitänyt siinä juoksutusliinaa kiinni. Minä olen ehkä vielä arka monelle asialle, mutta joskus se saattaisi onnistuakin, jos menisin vaikkapa sitä ravia. En tiedä yhtään, mitä viimeisellä kerralla teemme. Terapeutilleni aion kyllä käydä ostamassa suklaarasian viimeisen terapiakerran kunniaksi.

14. tunti

Nyt tälläkertaa minulle osui hyvät ilmat ratsastusterapian suhteen. Ei ollut niin kylmä, kun olisi voinut kuvitella marras-joulukuun taitteessa olevien pakkasten puolesta. Pientä lumisadetta oli kyllä ilmassa, mutta hevosilla ei ollut loimea päällä ja he olivat lumisia. Taivas on ollut jokseenkin kirkas, joskin ne lumisadepilvet olivat ratsastusterapiatuntini aikana aikalailla esillä. Bussi oli myös tälläkertaa myöhässä, mutta kuitenkaan se ei onneksi vaikuttanut terapiatuntini pituuteen. Paloniemessä oli todella hiljaista. Ei traktorillakaan tultu tekemään asioita pihamaalle, joita on joskus tultu tekemään. Näin pieniä jälkiä siitä, että hevoset olivat kuopineet laiduntansa löytääkseen rahtusen verran syötävää lumen alta. Jonkun potilaankin näin kävelyllä ja rapsuttamassa hevosia aidan vieressä. Taisi Bra ainakin rahtusen verran maistella hänen sormiaan. Minusta se oli jokseenkin suloistuttavaa katseltavaa. Kaikki kolme hevosta oli sulassa sovussa siellä.

Keskustelimme ratsastusterapeuttini kanssa erilaisista selviytymiskeinoista, joita olen ottanut viimeaikoina käyttööni. Esimerkiksi olen oppinut komentamaan ikäviä koulukiusaamiseenkin liittyneitä muistikuvia menemään pois ääneen. Minulla on ollut takanani hyvin onnistunut viikko ennen ratsastusterapiaan menoa ja olen siitäkin asiasta keskustellut terapeuttini kanssa. Olen oppinut nimeämään myös tunteeni. Aluksi se on ollut kyllä hankalaa, mutta nyt ratsastusterapian myötä olen oppinut tekemään sitäkin. Keskustelin myös tulevaisuuteeni liittyvistä asioista. Muun muassa siitä, kun ajattelin hakeutua media-assistenttilinjalle erääseen erityisoppilaitokseen, mutta puhuin myös mahdollisuuksistani opiskella yliopistossa vaikkapa kotieläintiedettä tai viestintää. Kotieläintiede olisi siinä mielessä kivaa, koska silloin voisi olla tekemisissä hevosten kanssa. Minulla on myös hinku saada Paheen kenkä itselleni muistoksi ratsastusterapiasta. Toivottavasti voimme mennä tallin varastolle minulle etsimään sopivannäköistä kenkää, jonka voisin laittaa ovelleni tai seinälleni tuottamaan onnea. Olisihan siinä myös tunnearvoa enkä antaisi kenkää kenellekään. Jonkin verran keskustelimme myös liikuntaharrastuksen aloittamista ja kerroinkin meneväni tyttöystäväni kanssa uimaan sitten.

Jonkin verran minua ihmetytti hevostallissa olevat pehmolelut. Niitä käytetään eräänlaisessa hevosagilityssä. En osaa selittää asiaa tarkemmin, mutta ehkäpä ensikerralla me kokeilemme sitä terapeuttini kanssa. Siihen kyllä taitaa liittyä makupalojen antoa hevoselle. Lapset tekevät sitä paljonkin ratsastusterapiassa, mutta myös jonkin verran aikuisetkin.

Menimme sitten hakemaan Pahetta laitumelta ja minulla oli varattuna Paheelle leipäpalasia taskussa. Minua tulikin sitten kaikki hevoset tervehtimään ja Brata sain rapsutellakin silläaikaa, kun Pahe lönkötteli luokseni omalla käynnillään. Kukaan hevosista ei lähtenyt ajamaan toisiaan takaa. Minusta se on jotekin erilaista, kun eläin tulee tervehtimään, kun vaikkapa ihmisten kanssa olisi asia tapahtunut. :) En vain osaa selittää asialle syytä. Minusta se oli jotenkin lohdullista, että kovia kiusauskokemuksia kärsinyt ihminen saa lähellensä niin monta ystävää kerralla. Toki minun muissa asioissa tulee myös ihmisiä lähelleni silloin, kun oikein kaipaan tukea. Nyt minulla onkin ollut hyviä ystäviä ja sen on ollut tärkeää minulle. Paheen päältä piti harjata lumet pois, ettei ne sula sisälläollessa Paheen turkkiin. Se olisi ehkä hevoselle epämiellyttävää ja saattaisi jopa vilustuakin siitä, jos menee pakkaseen märkä turkki päällä. Pahe teki tallilla omia temppujaan ja oli nopea liikkeissään, että en ehtinyt huomata sitä, että Pahe jo oli ruokakarsinan suunnalla ehkäpä hamuamassa itselleen makupaloja. Onneksi karsinan ovi oli kiinni eikä Pahe päässyt makupalaämpärille. Sain harjattua Paheen ja juttelin Paheelle omia salaisuuksiani. Minusta se oli mukavaa ja samoin se rapsuttelu, jota tein harjauksen jälkeen. Pahe on hyvä pomo laitumella. Sellainen, jota voisi ihmisluonnossa kuvata rehdiksi.

Kun olin menossa ratsaille, niin hengitin muutaman kerran syvään ja sitten vain istahdin Paheen selkään. Minusta se on ollut kerta kerraltansa aina vain helpompaa ja helpompaa. Jonkin verran käsiteltiin ratsailla ollessani minun hyvästä edistymisestä ratsastusterapiassa. Olen siihen itsekin tyytyväinen. Minulla ja Paheella on syntynyt näiden terapiakertojen aikana hyvä luottamussuhde toisiimme ja me ymmärrämme toisiamme hyvin. Pahe tietää, mitä minä haluan ja minä tiedän, mitä Pahe haluaa. Kerroin terapeutilleni, että olisi ihanaa päästä useammankin kerran ratsastusterapiaan, kuin nämä tunnit, mitä nyt on ollut ja mitä on seuraavilla kerroilla. Ajattelin kyllä vinkua lääkäriltäni uuden lähetteen sinne, josko pääsisin toiselle jaksolle sinne, koska olen mielestäni hyötynyt erittäin paljon ratsastusterapiasta.

Me olimme ratsukentällä harjoittelemassa kehonhallinta-asioita ja sellaisia perusasioita, joita ratsastuksessa voidaan oppia. Minusta se oli mukavaa ja pysyin ratsailla hyvin. Tein sellaisenkin liikkeen, jossa minun piti taipua taaksepäin niin paljon, kuin mahdollista. Minusta se oli jokseenkin rentouttavaa. Luulin toki aluksi, että tipahdan Paheen selästä, jos oikein rupeaisin kuikkimaan itseäni liikaa taaksepäin. Sain polvenikin nousemaan hyvin ja kerroin terapeutilleni, että olen joskus treenannut jalkojani punttisalilla ja taekwondotreeneissä. Myöskin hevosenhalausliike oli suhteellisen helppo tehdä. Minulla ei ollut hankaluuksia hakea omaa tasapainoani epätasaisella kentällä ja pienellä lumisella polulla, joka johti kentälle. Pahe hamusi kuivia heiniä sieltä polulta itselleen. En tiedä, mille ne hevosen mielestä maistuvat, mutta ehkä Pahe tykkää. Minusta tuntuu, että kehoni on kehittynyt hyvin ja juurikaan sellaisia epätodellisia oloja ei ole tullut kehon kanssa. Tai jos onkin, niin olen oppinut siihen, että taputtelen itseäni. Minusta tuntui siltä, että tämä ratsasusterapiakerta meni erityisen nopeasti, kun minulla oli terapeutilleni niin paljon asiaa. No, ensi kerralla sitten lisää. On varmasti uusia kujeitakin silloin, niinkuin on joka kerta ollut. :)