Nyt tälläkertaa minulle osui hyvät ilmat ratsastusterapian suhteen. Ei ollut niin kylmä, kun olisi voinut kuvitella marras-joulukuun taitteessa olevien pakkasten puolesta. Pientä lumisadetta oli kyllä ilmassa, mutta hevosilla ei ollut loimea päällä ja he olivat lumisia. Taivas on ollut jokseenkin kirkas, joskin ne lumisadepilvet olivat ratsastusterapiatuntini aikana aikalailla esillä. Bussi oli myös tälläkertaa myöhässä, mutta kuitenkaan se ei onneksi vaikuttanut terapiatuntini pituuteen. Paloniemessä oli todella hiljaista. Ei traktorillakaan tultu tekemään asioita pihamaalle, joita on joskus tultu tekemään. Näin pieniä jälkiä siitä, että hevoset olivat kuopineet laiduntansa löytääkseen rahtusen verran syötävää lumen alta. Jonkun potilaankin näin kävelyllä ja rapsuttamassa hevosia aidan vieressä. Taisi Bra ainakin rahtusen verran maistella hänen sormiaan. Minusta se oli jokseenkin suloistuttavaa katseltavaa. Kaikki kolme hevosta oli sulassa sovussa siellä.
Keskustelimme ratsastusterapeuttini kanssa erilaisista selviytymiskeinoista, joita olen ottanut viimeaikoina käyttööni. Esimerkiksi olen oppinut komentamaan ikäviä koulukiusaamiseenkin liittyneitä muistikuvia menemään pois ääneen. Minulla on ollut takanani hyvin onnistunut viikko ennen ratsastusterapiaan menoa ja olen siitäkin asiasta keskustellut terapeuttini kanssa. Olen oppinut nimeämään myös tunteeni. Aluksi se on ollut kyllä hankalaa, mutta nyt ratsastusterapian myötä olen oppinut tekemään sitäkin. Keskustelin myös tulevaisuuteeni liittyvistä asioista. Muun muassa siitä, kun ajattelin hakeutua media-assistenttilinjalle erääseen erityisoppilaitokseen, mutta puhuin myös mahdollisuuksistani opiskella yliopistossa vaikkapa kotieläintiedettä tai viestintää. Kotieläintiede olisi siinä mielessä kivaa, koska silloin voisi olla tekemisissä hevosten kanssa. Minulla on myös hinku saada Paheen kenkä itselleni muistoksi ratsastusterapiasta. Toivottavasti voimme mennä tallin varastolle minulle etsimään sopivannäköistä kenkää, jonka voisin laittaa ovelleni tai seinälleni tuottamaan onnea. Olisihan siinä myös tunnearvoa enkä antaisi kenkää kenellekään. Jonkin verran keskustelimme myös liikuntaharrastuksen aloittamista ja kerroinkin meneväni tyttöystäväni kanssa uimaan sitten.
Jonkin verran minua ihmetytti hevostallissa olevat pehmolelut. Niitä käytetään eräänlaisessa hevosagilityssä. En osaa selittää asiaa tarkemmin, mutta ehkäpä ensikerralla me kokeilemme sitä terapeuttini kanssa. Siihen kyllä taitaa liittyä makupalojen antoa hevoselle. Lapset tekevät sitä paljonkin ratsastusterapiassa, mutta myös jonkin verran aikuisetkin.
Menimme sitten hakemaan Pahetta laitumelta ja minulla oli varattuna Paheelle leipäpalasia taskussa. Minua tulikin sitten kaikki hevoset tervehtimään ja Brata sain rapsutellakin silläaikaa, kun Pahe lönkötteli luokseni omalla käynnillään. Kukaan hevosista ei lähtenyt ajamaan toisiaan takaa. Minusta se on jotekin erilaista, kun eläin tulee tervehtimään, kun vaikkapa ihmisten kanssa olisi asia tapahtunut. :) En vain osaa selittää asialle syytä. Minusta se oli jotenkin lohdullista, että kovia kiusauskokemuksia kärsinyt ihminen saa lähellensä niin monta ystävää kerralla. Toki minun muissa asioissa tulee myös ihmisiä lähelleni silloin, kun oikein kaipaan tukea. Nyt minulla onkin ollut hyviä ystäviä ja sen on ollut tärkeää minulle. Paheen päältä piti harjata lumet pois, ettei ne sula sisälläollessa Paheen turkkiin. Se olisi ehkä hevoselle epämiellyttävää ja saattaisi jopa vilustuakin siitä, jos menee pakkaseen märkä turkki päällä. Pahe teki tallilla omia temppujaan ja oli nopea liikkeissään, että en ehtinyt huomata sitä, että Pahe jo oli ruokakarsinan suunnalla ehkäpä hamuamassa itselleen makupaloja. Onneksi karsinan ovi oli kiinni eikä Pahe päässyt makupalaämpärille. Sain harjattua Paheen ja juttelin Paheelle omia salaisuuksiani. Minusta se oli mukavaa ja samoin se rapsuttelu, jota tein harjauksen jälkeen. Pahe on hyvä pomo laitumella. Sellainen, jota voisi ihmisluonnossa kuvata rehdiksi.
Kun olin menossa ratsaille, niin hengitin muutaman kerran syvään ja sitten vain istahdin Paheen selkään. Minusta se on ollut kerta kerraltansa aina vain helpompaa ja helpompaa. Jonkin verran käsiteltiin ratsailla ollessani minun hyvästä edistymisestä ratsastusterapiassa. Olen siihen itsekin tyytyväinen. Minulla ja Paheella on syntynyt näiden terapiakertojen aikana hyvä luottamussuhde toisiimme ja me ymmärrämme toisiamme hyvin. Pahe tietää, mitä minä haluan ja minä tiedän, mitä Pahe haluaa. Kerroin terapeutilleni, että olisi ihanaa päästä useammankin kerran ratsastusterapiaan, kuin nämä tunnit, mitä nyt on ollut ja mitä on seuraavilla kerroilla. Ajattelin kyllä vinkua lääkäriltäni uuden lähetteen sinne, josko pääsisin toiselle jaksolle sinne, koska olen mielestäni hyötynyt erittäin paljon ratsastusterapiasta.
Me olimme ratsukentällä harjoittelemassa kehonhallinta-asioita ja sellaisia perusasioita, joita ratsastuksessa voidaan oppia. Minusta se oli mukavaa ja pysyin ratsailla hyvin. Tein sellaisenkin liikkeen, jossa minun piti taipua taaksepäin niin paljon, kuin mahdollista. Minusta se oli jokseenkin rentouttavaa. Luulin toki aluksi, että tipahdan Paheen selästä, jos oikein rupeaisin kuikkimaan itseäni liikaa taaksepäin. Sain polvenikin nousemaan hyvin ja kerroin terapeutilleni, että olen joskus treenannut jalkojani punttisalilla ja taekwondotreeneissä. Myöskin hevosenhalausliike oli suhteellisen helppo tehdä. Minulla ei ollut hankaluuksia hakea omaa tasapainoani epätasaisella kentällä ja pienellä lumisella polulla, joka johti kentälle. Pahe hamusi kuivia heiniä sieltä polulta itselleen. En tiedä, mille ne hevosen mielestä maistuvat, mutta ehkä Pahe tykkää. Minusta tuntuu, että kehoni on kehittynyt hyvin ja juurikaan sellaisia epätodellisia oloja ei ole tullut kehon kanssa. Tai jos onkin, niin olen oppinut siihen, että taputtelen itseäni. Minusta tuntui siltä, että tämä ratsasusterapiakerta meni erityisen nopeasti, kun minulla oli terapeutilleni niin paljon asiaa. No, ensi kerralla sitten lisää. On varmasti uusia kujeitakin silloin, niinkuin on joka kerta ollut. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti