Tänään minulla oli viimeinen ratsastusterapiakerta ja jollakin tasolla menin sinne haikein mielin ja silläkin, että olin edellisen päivän pikkujouluissa tuntenut todella ulkopuoliseksi itseni. Tiesin kyllä, millä tavalla viimeiseen kertaan piti valmistautua ja ostin terapeutilleni suklaarasian kaupasta. Minulla jokunen joulukorttikin siihen kiitokseksi. Minulle tuli hyvä mieli, kun sain antaa sen terapeutilleni jo pelkästään suuresta luottamuksesta häntä kohtaan. Aurinko ei ollut vielä noussut ja se oli jollakin tasolla aamu-uninenkin ehkä ja kirpakka pakkassää koristeli tämän aamun. Pahe ja Bra käyskentelivät kaksin laitumella. En tiennyt, missä Pomo on ja ajattelin vain, josko siellä olisi taas ollut kengänvaihto-operaatio kyseessä Niin ei kuitenkaan ollut. Pahe taisi hirnahtaakin jonkin verran mennessäni tallille.
Kun menin tallille, niin huomasin ilmassa jotain outoa ja siellä oli hevosen kuvia, keinokukkakimppu ja hautakynttilä. Pomo siis on poissa. Minulle tuli itku ja itkin vuolaasti, kun kaikkien asioiden piti tapahtua niin yhtäkkiä. Vähän niinkuin isäni poismeno. En nyt tarkoittanut sitä, että ratsastusterapia olisi vain noin vain päättynyt. Tiesin kyllä valmistua siihen. Pomo oli kiva hevonen ja sain muutaman kerran häntä rapsutellakin tuossa, kun tulin ratsastamaan Paheella. Nyt täytyy vain ajatella, että Pomo on hevosten taivaassa ja saa kirmata siellä toisten hevosten kanssa ja Jumala pitää huolen herkkupaloistakin.
Minulla oli jokin tunnemylläkkä ja tunteet menivät ristiin. Itkuakin tuli välissä. En tällä kertaa mennyt ratsaille ollenkaan. Halusin vain rapsutella ja silitellä Pahetta, koska varmasti pitkään aikaan en sitä voi tehdä. Niinpä nautin hetkestä Paheen kanssa. Minulle vain riitti myöskin se, että sain haistaa hevosen tuoksun ja rauhoitella iteäni hevosen kanssa. Tallissakin oli kyllä hyvä tuoksu, mutta siellä oli jollakin tasolla hiljaisempaa, kuin ennen. Annoin Paheelle pari porkkanan palasta koko aikana. Uskon, että Paheestakin se tuntui hyvälle, kun ei aina tarvinnut mennä töihin. Minusta se oli sopiva päätös myös terapiarupeaman päätteeksi. Keskustelimme terapeuttini kanssa oppimistani ratsastusterapiasta ja se on auttanut oikeasti minulla moneen asiaan. Osaan erotella tilanteekin toisella tapaa, kuin ennen. Minulle ratsastusterapiasta on ollut kyllä monenlaista hyötyä. En esimerkiksi tarvitse rappusia kävellessäni niin paljoo tukea ja ajattelin ehkä keväällä suunnata itseni taas taekwondotreenikentille, kun ei ole sen pahemmasti kiireitä enää. Voisin vieläpä aloittaa keltaisista vöistä. Ihan toisen asteen keltaisesta en viitsi aloittaa, koska olen unohtanut boomseliikkeet ja joitakin muitakin liikkeitä.
Sain itselleni muistoksi Paheen kaksi kenkää. Toinen on kesäkenkä ja toinen on hokkikenkä. Takuuvarmasti laitan ne seinälleni koristeeksi. Sen verran hienoja esineitä ne ovat - ja arvossaan pidettäviä.
Kiitoksia kaikille, jotka olette lukeneet blogiani ja kokemuksista ratsastusterapiasta. Jonkun päästä seuraa teksti Puoltajaan: Kokemukseni ratsastusterapiasta. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti