9. tunti

Aamulla oli ilmassa yöpakkasten tuntua. Taitaa talvi tehdä tulojaan, kun oli asteen verran pakkastakin. Autojen tuulilasit olivat jäässä ja maa oli jäässä. Minun ilmeisen verran täytyy ajatella, että seuraavalla kerralla laittaisin talvikengät jo jalkaan, kun nyt olen ratsastusterapiassa pärjännyt lenkkitossuilla hyvin. Ilma oli sees ja aurinko paistoi silleen, kun lokakuun lopussa sillä on tapana esiintyä. Hevoset olivat omilla alueillaan, joskin aika piilossa. Kuitenkin näin Paheen ja Bran pitävän omaa rapsuttelutuokiota puiden lomassa. Enää ei mäkäräiset ole kiusanneet hevosia. Paikkalinnut lauleskelivat jonkun verran.

Olen tyytyväinen, kun sain kuulla saaneeni viisi kertaa ratsastusterapiaa lisää, joten jäljellä minulla on ratsastusterapiaa vielä kuusi kertaa ja saan siitä ylellisyydestä nauttia täysin siemauksin. Olen onnistunutkin aika hyvin ratsastusterapiassa tekemään sellaisia asioita, joita nyt siellä yleisesti tehdään: kehonhallintajuttuja ratsastuksen lisäksi. Halasin terapeuttiani, koska olin niin tohkeissani asiasta. Keskustelimme terapeuttini kanssa tunteistani, mitä olen kokenut menneellä viikolla. Kerroin, että olin illalla itkuinen, koska olin yliväsynyt "sossimisesta" kolmessa paikassa nenttien kanssa. Myöskin keskustelin siitä, kuinka puutuin lapsen hypelöintiin kaupassa. Minulla vain oli mennä hermot siihen, kun hän ropeloi ja hypelöi kaupassa olevia tavaroita. Kuitenkin sillä kerralla osasin sanoittaa tunteeni ja ihmettelinkin, miksi ei lapsen isä siihen hommaan puuttunut aluksi. Kävin näitä asioita samalla kerralla läpi, kun menin hakemaan Pahetta laitumelta.

Pahe tiesi, kuka on tulossa. Hän tuli minua kohti ja hamusi makupalaa. Pomo kuitenkin oli tulossa Paheen "reviirille" ja Pahe ei tainnut pitää ajatuksesta. Niinpä hän lähti ajamaan Pomoa takaa laukalla. Sain kuitenkin Paheen riimuun ja annoin leivän palasen. Tallilla Pahe oli hiukan levoton ja ajattelin, että se saattoi johtua siitä takaa-ajotilanteesta. Hevoset kuitenkin leppyvät aika nopeasti. Sain hyvin tehtyä asiat Paheen kanssa. Kaviotkin puhdistin ilman erityisempiä kommerverkkejä. Vielä hevosille ei oltu laitettu hokkeja, vaikka on pakkanen ollut. Ehkä ensi kerralla niillä taitaa olla kavioissaan sellaiset kenkiin kiinnitettynä. Tallissa oli hyvä ja rauhoittava tuoksu. Nautin siitä. Silitin Pahetta ja hänellä on kiiltävä ja paksu talvikarva. Enää ei vaihdu karva ennenkuin vasta seuraavan kerran keväällä. Kuolaimet piti lämmittää veden alla, koska ne olivat viileät. Ne pitääkin lämmittää, jos ne ovat olleet kylmässä, koska hevosen suussa sellainen kylmä metalli voi tuntua todella epämieluisalta. Joskus tuota asiaa opiskelinkin Wikipediasta, kun luin hevosista. Kun Paheelle laitettiin terapiasatulaa päälle, nin hän ei oikein pitänyt toimenpiteestä. Sain aivan rahtuisen hevosenpureman itseeni. Ei Pahe ilkeyttään. Eikä varmasti temperamentilleen voi mitään.

Menimme rantalenkille Paheen kanssa. Lohjanjärvi oli utuinen pinnastaan. Varmaan taitaa tulla kohta puoliin ensimmäiset riitteet pintaan. Taitaa alkaa myös avantouimareiden juhlakausi. Loka-marraskuun taitteinen ilma suorastaan huokui lävitse tuolla lenkillä. Metsäkin oli huurteen peitossa. Tippuneet lehdet näyttivät siltä, kuin ne olisi pinnoitettu sokerihuurteella. Jääkiteet kimaltelivat.

Minulla oli hiukan hankaluuksia ohjastaa Pahetta lenkin aikana, kun Pahe oli menossa kohti järveä aina, kun yritin pysäyttää häntä. Kukaan ei ole onneksi seppä syntyessään ja harjoittelemalla sitä oppii paljon. Tein käsien ja polvien nostoa liikkeessä. Muitakin kehonhallinta-asioita tein liikkeessä. Olen oppinut niistäkin asioista paljon. Tunnen oman kehoni hyvin ja pysyn hevosen liikkeessä mukana. Minulla oli hiukan jännittynyt olo, kun tuli uusia tilanteita eteen ja myöskin uusia asioita. Ajattelin, että jotkut asiat olisi ollut vielä siitä takaa-ajotilanteesta, mutta ei hevonen enää sellaisia muista, kun se tulee laitumelle takaisin. Jokkain tasolla hallitsen kyllä itseni, mutta minun pitäisi rahtusen verran oppia hallitsemaan hevosta, ettei mentäisi ihan päistikkaan. Kuitenkaan mitään sellaista ei käynyt. Minulle jäi lenkistä kuitenkin todella hyvä fiilis. Ensi kerralla varmasti opin lisää asioita. Ratsastus on vaikea laji, mutta pikku hiljaa siihen pääsee sisälle. Pahe tunsi lenkin jälkeen laumatoverinsa ja toisetkin hevoset tunsivat Paheen tulevan. Taitavat tulla toistensa kanssa toimeen hyvin.

8. tunti

Ilma oli tietyllä lailla lokakuisen utuinen. Ruska näkyi epäselvästi ja muutenkin ilmassa oli sateen tuntua, mutta se ei satanut aamulla. Matalapainetta oli sen verran, että olin hiukan väsyksissä. Paloniemen hevoset käyskentelivät laitumella loimet päällä ja nipostelivat ruohontuppia maasta ja vissiinkin vielä puiden lehtiä ja tallilta saatuja heiniä. En tiedä. Joku taisi hirnahdellakin laitumella olemassaolon merkiksi toisille hevosille. Joka paikassa oikeastaan oli aika hiljasta, joskin varikset saattoivat jonkinlaista konserttia pitää. Traktorikin teki omia temppujaan sen kuskin kanssa Paloniemen piha-alueella.

Keskustelimme terapeuttini kanssa siitä, millä tavalla olen edennyt ratsastusterapiassa. Omasta puolestani ja myös terapeuttinikin sanoo, että olen edistynyt kehonhallinta-asioissa ja olen myös oppinut sanoittamaan tunteitani - ainakin rahtusen verran ainakin omasta mielestäni. Minun ei pidä peitellä asioita, joita tunnen, että saattavat tuntua pahalle. Kuitenkin pitää ottaa hyvätkin asiat esille ja näyttää nekin tunteet toisille. Puhuin terapeutilleni asioita, jotka liittyvät parisuhteeseen ja minkälaisia asioita toisen kuuluu kyllä hyväksyä toisessa ihmisessä, mutta myös minun pitää hyväksyä samalla tavalla toinen, kun toinen minut. En lähde asioita erittelemään, sillä sen verran intiimejä ne olivat.

Nopeasti keskustelun jälkeen lähdin terapeuttini kanssa hakemaan Pahetta laitumelta. Tällä kertaa Pahe ei ollut niin kauaksi kulkenut, kuin viime kerralla. Hän oli vähän puidenkin suojassa osin. Pahe tunsi minut, kun tulin sinne. Ei edes tarvinnut kutsua häntä sen enempää. Minulla oli taskussa leipäpalasia, joita Pahe silmin nähden rakastaa. Niinpä taskuanikin hamuttiin. Taisi olla sellaista lemmellistä eikä kuinkaan kiukkuista taskulta hamuamista, mutta eipä terapiahevoset taida koskaan olla kiukkusia. Pahe tuli turvallaan kohti riimua ja sain laitettua sen Paheelle ennen tallin piha-alueelle ja talliin viemistä varten. Piha-alueella otimme muutamia talutusharjoituksia ja se sujui mukavasti.

Tallilla oli hyvä tuoksu. Hevosen tuoksu siellä oli taikka oikeastaan se oli sellainen tavanomainen pienen tallin tuoksu. Minulle tuli levollinen olo tallilla. Pahekin tuoksui hyvälle. Paheen kanssa puuhastelin ja harjasin hänet pehmeällä harjalla. Taisi suurimmalta osaltaan olla paikallaan ja piti tekemistäni toimista. Aluksi silittelin ja rapsuttelin Pahetta ja siitä hän tuntui erityisesti nauttineen. Putsasin myös kaviot eikä se homma tuntunut millään lailla raskaalta tänään. Pahe luottaa minuun ja minä Paheeseen. Niinpä hän antoi minun taas ystävällisesti puhdistaa kaviot hiekasta ja turpeesta. Laitoin terapiasatulan ja suitset Paheelle yhdessä terapeuttini kanssa. Terapiaa varten oli tullut uusi kahva käyttöön. Se oli hieno sellainen musta ja nahkainen.

Menimme rantalenkille. Lohjanjärvi oikeastaan liplatteli syksyisellä tavalla ja vastarannalla olevat puut näkyivät sumun vuoksi vähän epäselvästi. Kuljimme oikeastaan sellaisen lehvikön lävitse myös. Sitten vastaan tuli siellä sellainen jyrkempi ylämäki, mutta en tarvinnut pitää terapiakahvasta kiinni muuta kuin silloin, kun tein jaloillani kehonhallinta-asioita terapeuttini johdolla. Itseasiassa sain pidettyä tasapainoni niin hyvin järjestyksessä, että tein kehonhallinta-asioita hevosen ollessa liikkeessä. Se oli silminnähtävän innoittavaa, kun pysyi tasapainossa. Pyörän selässä en uskaltaisi läjteä tekemään samanlaisia temppuja. :) Suurimman osan ratsastusajasta pidin oikeastaan ohjaksista kiinni. Minulla on kehonhallinnassa siis tapahtunut omalla tavalla suuriakin muutoksia. Keskustelimme asiasta yhdessä. Pahe hengitteli minun kanssa syvään. Hänkin rentoutui oikeastaan samalla tavalla, kuin minä. Se oli ihanaa. Jyrkässä ylämäessä Paheen selkälihakset tuntuivat kehoani vasten erilaiselle, miltä ne tuntuvat loivassa ylämäessä. Osasin nojata eteenpäin, kun hevonen kiipesi sitä jyrkkää ylämäkeä. Se oli jännää eikä minulla ollut yhtään ongelmia tasapainoni kanssa. Rantalenkki tuntui ihan erilaiselta mennä hevosen kanssa, kuin normaalisti kävellen sairaalassaoloaikana. Metsä oli kaunista katseltavaa ja maatakin katselin toisesta perspektiivistä, mitä yleensä kävellen tulee katsottua. Joku oksakin minua hipaisi ja sain nenänpäähäni pienen vesipisaran. Oikeastaan ilma tuoksuu tietyllä lailla siellä korkealla erilaiselle, kuin ihan maassa ollessa.

Ratsastuksen päätteeksi Pahe antoi minulle pusun nenänpäähän ja minä annoin Paheelle leivänpalasen. Minulle jäi ratsastusterapiasta hyvä olo, niinkuin aikaisempinakin kertoina. Minusta ratsastusterapia on ollut kaikkinensa mielenkiintoista ja kiehtovaakin, millä tavalla sitä tulee toimittua hevosen kanssa.

7. tunti

Aurinko paistoi syksyisellä terällä ja ilma oli kuulas. Puutkin olivat väriloistossaan, kun olin tulossa Paloniemen ratsutallille. Hevoset käyskentelivät laitumella ja niillä oli loimet yllä, kun yö oli ollut kylmä pakkasyö. Nyt mäkäräisistä on taidettu jo päästä eroon. Enää ei taida tähän aikaan vuodesta ruoho juurikaan kasvaa, josta hevoset voisivat hyvällä omalla tunnolla nauttia. Ilma ja maa olivat sopivassa suhteessa kuivia. Ei tarvinnut pelätä, että kengät kastuisivat. Hiekkatiessä olli hevosen kengän jälkiä ja ne olivat omalla tavalla aika taiteellisiakin, joista olisi voinut ottaa valokuvan, samoin siitä pulskasta ja oikein, oikein keltaisesta talitintistä, joka kävi ratsutallin räystäällä juomassa vettä. Näin myös mustarastasnaaraankin, kun odottelin terapeuttiani saapuvan tallille.

Juttelin terapeuttini kanssa sellaisia tavallisia asioita, jotka liittyvät arkipäivään. Minulla ei ole ollut sellaisia tunteita, joita en olisi osannut nimetä. Joskin minua on hermostuttanut jonottaminen pankissa tai kaupassa. Kauaa me emme seisseet juttelemassa, vaan menimme suoraan asiaan: hakemaan Pahetta laitumelta. Nyt Paheella olikin käytössään vähän toisenlainen riimu, johon tavallisemmin olisin tottunut. Kirkkaan punainen ja jokseenkin kuninkaallinen väri. Sain antaa Paheelle porkkanoita, kun niitä oli tullut tallille jonkun verran hevosille makupaloiksi. Minusta se oli mukavaa.

Harjasin Pahetta pehmeällä harjalla nyt, kun Pahella on talviturkki yllään. Se kiilteli aurinkoa vasten, kuin timantit. Se on pehmeä ja silkkinen, kun Pahetta silittää. Pahe taisi pitää siitä, kun rapsuttelin ja silittelin häntä. Pahemmin hän ei steppaillutkaan ja oli hyvin rauhallinen. Minäkin olin. Pahe luottaa minuun ja minä Paheeseen. Minulla meinasi vähän kunto lopahtaa kesken, kun putsasin Paheen kavioita. En vielä taida hallita sitä hommaa kunnolla eikä minun kunnollani ole asiaa kylläkään Ypäjän hevosopistollekaan. Sanoin asiasta terapeutilleni. Nauroinkin sitä. Taidan tietää, että Pahe on Ravikuningas Patrikin jälkeläinen. Luin viime viikolla PDF-tiedostona olevasta Ratsastus-lehden linkistä.

Syksyn ruskaa oli upeaa katsella hevosen selästä. Paheen lihakset tuntuivat takapuoleni alla hyvin, koska terapiassa käytetään erityistä huopaa satulana. Siinä onkin kyllä tarkoituksena se, että tuntee hevosen liikkeet ja osaa rentouttaa oman kehonsa ja myötäilee hevosen liikkeitä. Minulla ei ollut kylmä käsissä ollenkaan, vaikka minulla oli käsissäni kynsikkään tapaiset kädenlämmittimet. Ne ovat sellaista erityistä turvevillaa ja hyvät käsissä.

Menimme samalle kentälle, jossa olimme edellisenkin kerran Paheen ja terapeuttini kanssa. Siellä pitää hakea tasapainoa vähän eri tavalla, kuin metsälenkillä, koska hiekka kentällä on pehmeää. Olen aika hyvin oppinut hallitsemaan kehoani, vaikkakin minulla on aika paljon hankaluuksia hahmottaa omaa kehoani. Teimme monenlaisia kehonhallintajuttuja. Minun piti yhdessä sellaisessa läpsäistä vastakkaisella kädellä vastakkaista polvea. Sitten yksi oli sellainen, että pidin käteni lentokoneasennossa ja käänsin kehoani ja käsiäni. Näitä tehtiin hevosen ollessa paikallaan. Minusta se oli jännittävää hiukan. Heitin huumoriakin joukkoon, että ihan minusta ei ole vikeltäjäksi. Olen kyllä mennyt omasta mielestäni ja terapeuttinikin mielestä paljon eteenpäin hevosen kanssa. Pidin kädet irti ohjista ja kahvasta ja hevonen liikkui. Siinä sai hyvin tuntumaa hevosen liikkeisiin. En juurikaan menettänyt tasapainoani, vaikka sen voisin menettää yhtäkkiä vaikkapa ajamalla polkupyörää. Opin sen ohjastuksessa, että sillälailla omaa kehoakin pitää osata "kääntää" juuri sinne suuntaan, jonne hevosen halutaan menevän, kun käytetään ohjia. Se on vähän saman kaltaista, kuin kääntyisi itse maastakäsin. En tiedä, menemmekö ensi kerralla jonnekin metsään tai jotain sen kaltaista. Onkohan siellä haasteellinen polku tulossa. Sen saan nähdä ensi kerralla. :) Minulla oli nytkin erityisen mukavaa ratsastusterapiassa.

6. tunti

Pahe, Pomo ja Bra olivat laitumella rapsuttelemassa toisiaan ja Pahe tuli ensimmäisenä moikkaamaan minua ja toiset tulivat jäljestäpäin. Varmasti vielä karvanlähtöaika kutittaa hevosia. Niinpä he rapsuttelevat toisiaan taikka sitten kiehnäävät laidunalueella oleviin puihin. Wikipediasta viime viikolla taisin lukea, että hevoset hoitavat sillä tavalla toisiaan. Jotenkin se taitaa olla hevosille sosiaalista tapahtumaa ja että sillä tavalla ollaan toisia lauman jäseniä kohtaan ystävällisiä. Minusta se oli hellyttävää katseltavaa, kun olin tulossa Paloniemen ratsutallille. En tiedä, että onko tuo hevostenkin tapa kirputtamista, niinkun koirilla on se sellainen jännä tapa kirputtaa toisiaan tai ihmistä osoittaakseen vain ystävällisyyttä. Minusta jotenkin tuota hellyytta korosti sekin, että tänään paistoi syksyinen aurinko melkeinpä täydeltä taivaalta.

Terapeuttini kanssa puhuin ihmisten ja eläinten miellyttämisestä. Tavallaan on asioita, jotka on vain tehtävä ihmisen tai eläimen hyvinvoinnin kannalta tykkäsi niistä tai ei. Koskaan eläimen ei saisi antaa tehdä, mitä huvittaa, koska silloin eläin saattaa tulla pahantuuliseksi siitä. Tai en tiedä. Minulla on jonkin asteinen pelko siitä, että eläin puraiseee tai alkaa vikuroimaan, ellen miellytä eläintä eläimen omien mieltymyksien mukaan. Niinpä minä kaiken aikaa kyselin Paheelta, mistä tämä tykkäisi. Olisiko pehmeä tai kova harja parempi vaihtoehto ja ajattelin, että Pahe olisi tullut vihaiseksi minulle, jos en kyselisi asioista, mistä Pahe tykkää. Minulle on jotenkin opetettu, että eläimille ja ihmisille pitää olla hyvä. Toisaalta, jos omia aitoja tunteitaan patoaa jonnekin taka-alalle, niin se ei ole hyvä. Minun pitäisi ehkä sanoittaa tuntemukseni. Minulle vain on olemassa hyvä ja paha asia. Jos joku esimerkiksi tuuppaisee minua kärryillä takapuoleen kaupassa, niin saatan oikeasti nostaa nyrkin pystyyn ja se voi olla lähelläkin, että tempaisen toista ihmistä. Paras vaihtoehto on se, että sanoittaa tunteensa. Itseasiassa tuo lyömisasia ei oikeasti ole naurun asia, vaan se on vakava ongelma. Kuitenkin jollakin tasolla minulla ei ole sellaisia tuntemuksia nyt. Se tulee ainoastaan silloin, kun minulla on stressi.

Pahe kuuli kutsuni, kun mentiin terapeuttini kanssa hakemaan häntä laitumelta. Pahe taitaa tuntea minut jo aika hyvin. Minusta se on mukava asia sekin, että olen omalla tavallani kiintynyt kyseiseen hevoseen. Terapeuttini jäi vähän loitommaksi, kun menin hakemaan Pahetta. Sain itse tehdä asioita siellä laitumella. Hevonen kulkee perässäni ja minä menen edellä. Joskin minun piti tarkkaan seurata sitä, ettei Pahe mennyt heinäpöheikköön hakemaan itselleen syötävää. Kuitenkin kerran pääsi vahinko käymään, kun minulla ei ollut silmä kovana.

Puuhastelut Paheen kanssa meni sulassa sovussa ja hyvässä yhteisymmärryksessä. Putsasin kaviot ja harjasin Pahetta kolmella eri harjalla. Harjan kampasin piikkisukalla ja muut alueet sitten harjasin kumisukalla ja pehmeällä harjalla. Ajattein vain, että jos Pahe ei pidä piikkisukasta. Puhelin Paheelle kaiken aikaa, mitä olen seuraavaksi tekemässä. Aluksi tietenkin silittelin ja rapsuttelin Pahetta. Mäkäräisiä ei enää oikeastaan ole. Pahe ja muut hevoset ovat ehkä saattaneet pakkasyön myötä päästä kiusanhengistä eroon. Sain laittaa ratsastusvarusteet ja suitset Paheelle. Sain laittaa ne aika hyvin, kun Pahe antoi ne yhteistyössä laittaa ylleen.

Minua jännitti ehkä tavanomaista enemmän Paheen selkään meneminen. En tiedä miksi. Jollakin tasolla sitä ehkä katoaa tietynlainen suhteellisuuden taju asioiden suhteen. Pahe kuitenkin oli rauhallinen kaveri ja taisi ymmärtääkin minua aika hyvin. Minusta se oli mukavaa. Se näkyi Paheen askelluksessakin, että jännitin. Se oli niin varovaista ja hiljaista, kun Pahe ajatteli, että kova vauhti saattaisi minua pelottaa hiukan.

Tällä kertaa olimme erityisellä kentällä harjoittelemassa kehonhallintajuttuja ja hevosenhallintajuttuja. Harjoittelin ohjasten käyttöä. Se oli oikeastaan aika jännää. Sinne kentälle mentiin vähän kuraista tietä pitkin ja ajattelin, että Pahe uppoaa sinne tiehen minun painoni johdosta. Oli kyllä mukavaa, kun aurinko paistoi. Siinä mieli lepäsi, kun sai katsoa auringonpaistetta niin korkealta. Minulla on vielä hiukan hankaluuksia hallita omaa kehoani. Saatan kääntää kehoani aivan toisaalle, minne pitäisi hevosta kääntää. Hevonen menee siitä tavallaan solmuun, kun ei tiedä silloin, mihin suuntaan tulisi kääntyä. Tuossa kohdassa minulla riittää vielä harjoiteltavaa. Jossakin välissä kuitenkin pystyin hiukan edes rentoutumaan hevosen selässä. Siellä on tukeva ja miellyttävä istua silloin, kun pystyy olemaan rento. Mutta kaiken kaikkiaan minulla oli taas hyvin mukavaa olla ratsastusterapiassa. :)

Extra

Paloniemen hevosterapia on päässyt julkisuuteen Ratsastus-lehteen viime vuonna. Kannattaa käydä lukemassa. :)