13. tunti

Tänään on ollut melko myräkkäistä ilmaa, että bussikin oli myöhässä matkalla Paloniemeen. Lumi tuiskusi tuulentuiverruksen mukana ja meni eri suuntiin. En osaa hevosista lukea, mitä mieltä he olivat tämän päivän ilmasta. Taisi olla korviin ja silmiin inhottavaa, kun siellä ulkona piti olla. Paloniemen sairaala-alueella oli lumityöt meneillään, mutta se traktori ei kertaakaan kitissyt ainakaan minun korvaani. Taivas on ollut aika harmaa ja pilvinen. Kuitenkaan se keli ei ollut raskas. Sitä ilmaa oli hyvä nuuhkailla, joskin vedet tippuivat silmistäni, kun tuuli tuiversi.

Terapeutillani ja minulla meni aikaa keskusteluunkin jonkin verran pidemmästi, sillä olin oikeastaan aikalailla masentuneen oloinen, koska olen ollut pitkään vihainen ihmisille. Kerroin, mitä minulle oli ihmisten kanssa tapahtunut eilen ja sunnuntaina suurimmaksi osaksi. Minulle Helsingistä matkalla Malmille huudeltiin bussissa vaikka minkälaisia asioita liittyen painooni ja tietenkin suutuin siitä. Raivoni oli jotain sellaista, että olisin voinut pahoinpidellä ihmisen. Huutelin itsekin huutelijalle kyllä, mitä mieltä olin hänen olemuksestaan, koska hän sorkki minun olemustani. Ikäänkuin se huutelija olisi astunut reviirilleni ja astuikin. Se riita alkoi niinkin viattomasta asiasta, kuin koiran silittämisestä. Kerroin, että minulle läheiset ihmiset joutuivat tekemään paljon töitä saadakseen minut taas maankamaralle, sillä dissosiatiivisuus löi päälle sen vihan yhteydessä. Eilen matkalla Helsingistä Lohjalle, oli bussissa takanani keski-ikäinen nainen ja vielä terveydenhoitoalan opettaja paikallisessa ammattikoulussa, joka piti mielenterveysasioita ja masennusta vitsinä. Otin tietenkin siitäkin pultit. Minua vain ärsyttää, kun ihmiset astuvat reviirille. Tiedän kyllä, että voin joutua juttujeni kanssa ongelmiin jonakin kauniina päivänä, jos nyt en opi asioita. Haluaisin voida itselleni jotain, mutta en aina kykene siihen. Silloin, kun minulla pärähtää, niin se pärähtää sitten.

Menimme sitten hakemaan Pahetta laitumelta. Paheella oli pinkki loimi yllään. Minusta se oli jokseenkin suloistuttava näky. Pahe oli tietenkin lumen peitossa rahtusen verran. Minun mielestäni Paheen lumiset kaviot näyttivät hienolle. Niistä tosin piti saada lumi pois, ettei se paakkuuntunut tai jotain sellaista. Kun Paheen kaviot olivat sulaneesta lumesta kastuneet, niin raidat niissä tuli selkeästi esille. Ne olivat oikeastaan aika hienot. Pahe jonkin verran puisteli päätään. Muistin, mistä Pahe erityisesti tykkää, niinpä rapsutin häntä säkän kohdalta ja siihen oltiinkin tyytyväisiä taas. :) Pahe nauttii siitä, kun annan leipää. Leipä taitaa olla suurta herkkua Paheella.

Hevosista opin sen, että hevoset täytyy totuttaa tiettyyn ruokaan pieniä määriä kerrallaan. Muuten hevoset saattavat sairastua ähkyyn, jos niille yht'äkkiä antaa vaikkapa vihreää heinää. Hevosilla on tarkka homma tuo ruokapolitiikka.

Menimme vain pienen lenkin, sillä ulkona oli niin kamala ilma, ettei metsäänkään saattanut mennä. Siellä olisi voinut tulla vastaan vaikka kaatunut puu taikka risut olisivat rasahdelleet siihen tyyliin, ettei hevonen välttämättä pidä asiasta. Sain nauttia edes vähän. Toivottavasti ensi kerralla on parempi keli. Minun korvissani tuuli vain soi. Taisi se sama tuuli soida Paheenkin korvissa. Minä olen ratsastusterapiassa edennyt hyvin. Saan olla siitä ylpeä.

12. tunti

Tänään on ollut pilvinen ilma, joskaan se ei ollut niin raskas ilma, mitä pilvisestä ilmasta saattaisi noin äkkiseltään kuvitella. Taivas on ollut jollakin tapaa kauniin värinen. Sinsiä erilaisia. Viileää se on pidellyt, mutta en huomannut missään olevan riitteitä. Kuitenkin lapasia piti jo pitää kädessä. Suhteellisen tyyni sääkin oli. Eri kokoiset talitintit hyppelivät ja pitivät pientä konserttiaan. Kun kävelin ratsutallille päin, niin kuului kavioiden kloksahdus ja Pomo meni piehtaroimaan. Minusta se oli jokseenkin mielenkiintoisen näköistä, kun hevonen piehtaroi. Se on erilaisempaa, kuin koiran tai kissan piehtaroiminen. En vain tiedä, miksi se niin on, mutta se vain menee niin. Joskus olen oppinut, että hevonen hoitaa lihaksiaan piehtaroimalla ja se on sellaista, kuin ihmisellä puolestaan venyttely. Kun odottelin terapeuttiani saapuvan paikalle, niin näin oikein suurikokoisen ja keltaisen talitintin tulevan minua kohden. Se oli melkoisen kesy tapaus.

Minä olin hyvällä tuulella mennessäni ratsastusterapiaan, joskin terapeutilleni mainitsin, että minulla nyt vain on erinäisiä ihmissuhdeongelmia ja me keskustelimme niistä. Olen kuitenkin viimeakoina pystynyt laittamaan joko toisille luun kurkkuun taikka sitten olen vain sanoittanut tunteeni. Sanoittaminen onkin oikeastaan paljon passelimpi tapa olla diplomaattinen. Ainakin niin minulla tuli mieleen. Myöskin liikuntaharrastuksen aloittamisesta oli puhetta. Kerroin, että kävelen sauvoilla ja ilman ja sitten toisinaan käyn uimassakin, joskin se uinti on ollut viimeaikoina vähissä. Menimme keskustelun lomassa hakemaan Pahetta ja minulla oli hänelle tavalliseen tapaan leivänpalasia taskussa. Ei tarvinnut palastella palasia, kun niitä oli siellä astian pohjalla valmiina. Pahe tunnisti hyvin kutsuääneni, tuli lähelle ja antoi minun laittaa riimun päälle. Bra kävi myös piehtaroimaan ennenkun menin hakemaan Pahetta laitumelta. Terapeuttini kanssa me näimme asian. Olise Pahekin tainnut käydä maassa piehtaroimassa, kun Paheen loimi oli hiukan likainen. Pahe taisi nauttia leipäpalasestaan viimeistä murua myöden. Minun mielestäni tallissa tuoksui hyvälle. Myöskin Pahe tuoksui hyvälle. Haistelin Paheen päätä. Paheellakin on omat reviirinsä ja hän ei tykkää, kun halataan. :) Pidän hevosen tuoksusta. Voisin haistella sitä hamaan tappiin saakka. Minun mielestäni hevosen tuoksua luonnollisempaa tuoksua ei voi olla, paitsi ehkä koivun tuoksu.

Paheelle on kasvanut pitkä parta talviturkin lomaan. Häntäkin Paheella oli kasvanut pituutta, että sitä varmaan pitäisi leikata. Jotenkin herttaista. :) Paheella oli omat kommerverkkinsä, kun aloin hoitamaan häntä. Kuitenkin hän tykkäsi ja laittoi silmänsä kiinni ja suunnisti korvansa minua kohden, kun aloin rapsuttamaan pahetta säkän kohdalta. Se on varmasti sellainen kohta, josta hevoset rapsuttelevat toisiaankin. Selkäkin taitaa olla sellainen paikka, josta Pahe nauttii, kun toiset hevoset rapsuttavat. Minulle tuli hyvä mieli ja oikeastaan omalla tavalla itsellekin sellainen fiilinki, että joku voisi kyhnyttää minuakin selästä. :) Hevosesta näkee vain sellaisia asoita helposti, joista se tykkää. Omanlaista vikurointia Pahe piti päällä, kun ei tykännyt terapiasatulan ja -kahvan asettamisesta. Sain pienen hevosenpureman siinä lomassa. Se ei ollut paha. Pieni nipistys vain, mutta sellaista Pahe ei saisi tehdä.

Kun lähdin ratsastamaan, niin minua ei jännittänyt mennä ratsaille alkuunkaan, joskin aina hengitän syvään ennen ratsaille menoa, että rauhoitun. Joskaan en huomannut, kuinka Paheen alkuliike nytkähti ja Pahe oli aikansa "keinunut" siinä, kun olin Paheen selässä. Minulla on hyvin kehittynyt tasapaino ja minulla ei ole niin pahoja vaikeuksia enää hallita kehoani. Olen arjessakin sen huomannut, että en tarvitse enää niin paljon tukea, kun kävelen rappusia. Aivan rahtusen verran minusta tuntui, että olisin istunut vinossa. Oikaisin asentoani ja lenkki sai alkaa. Olin Paheen selässä rentoutuneempi, kuin koskaan. En kyllä vielä uskaltanut mennä ravia Paheen kanssa, mutta reippaalla käynnillä me lähdimme liikkeelle Paheen ja terapeuttini kanssa. Jospa ensi kerralla uskaltaisin mennä rahtusen verran raviakin. :) Tällä kerralla toppuuttelin, että ei vielä ravia. Paheen käynti tuntuu rytmikkäälle, hyvälle ja rauhoittavalle.

Me menimme tutulle rantalenkille, jotta minä saisin hakea tasapainoani. Tein kehonhallinta-asioita ja pidin välillä terapeuttini toimesta käsiäni alhaalla, enkä ottanut ohjista enkä terapiakahvasta kiinni. Minusta se tuntui hyvälle ja rennolta. Minä en jännittänyt yhtään olla hevosen selässä, vaikkakin se tuntui aika moninaiseltakin ehkäpä olla Paheen selässä ottamatta mistään kiinni. Tunsin Paheen selkälihakset eri tavalla, kuin ennen. Oma lantionikin pysyi Paheen rytmissä ihan toisella tapaa, kuin ennen. Huomasin, että oikea puoli kehostani ei ole enää niin jännittynyt, mitä se oli ratsastusterapian alettua. Minusta Lohjanjärvi näytti tyynelle, eikä rantalenkillä tuullut ollenkaan. Kuulin korvissani pienen nakseen matkalla. En tiedä olivatko ne lintuja vai oravia. Tai johtuiko se ääni puista. Kuoppainen tie tuntui hevosen selässä ollessa aivan toisenlaiselle, mitä se olisi kävellessä tuntunut. Olen itseeni tyytyväinen, kun pysyin hyvin Paheen selässä, vaikka hänen jaloillansa olisi tapahtunut mitä vain. Myöskään sillä pitkällä ylämäellä en ottanut terapiakahvasta kiinni, vaan pidin ohjat käsissä ja nojasin eteenkäsin. Ilma tuntui kuivalle ja pehmeälle. Ei pahemmasti ollut ratsulenkillä kuraakaan missään, johon Pahe olisi saattanut liukastua.

Kun tulimme lenkiltä tallille päin, niin toiset hevoset hirnahtivat, kun huomasivat Paheen. Taisivat sitten olla iloisia, kun "työkaveri" palasi töistä. Paheen virkaan kuuluu Pomon poisajaminen, mutta ei Pahe tainnut tälläkertaa siihen hommaan ryhtyä. Mina hiukan jännitti, josko Pahe olisi lähtenyt laitumelle riimu päällään, kun pitää Pomo ajaa pois tai että minun käsistäni olisi lähtenyt Pahe ihan eri suuntiin. Niinpä Pahe piti päästää laitumelle äkkiä ja antaa leipäpalanen palkaksi. Kiittelin Pahetta hyvästä kyydistä ja olin kaikin puolin tyytyväinen itseeni, mutta myös Paheeseen. Minä luotan Paheeseen ja Pahe minuun. Niinhän se menee. :)

Extra

Pro gradu ratsastusterapiasta. Kannattaa lukea. On mielenkiintoinen.

11. tunti

Aamusella oli ulkona harmaata ja utuista. Edellisenä päivänä satanut lumi oli loskaantunut. Se tuntui jalkojen alla aika raskaalle. Paloniemessä oli hiljaista, joskin jokunen hevosen hirnahdus rikkoi piha-alueen hiljaisuuden. Tallilla oli kengitysseppä laittamassa Paheelle, Pomolle ja Bralle hokkikenkiä jalkaan. Hokkikengät olivat oikeastaan aika erikoisen näköiset. Niistä näkyi neljä sellaista ruuvin kaltaista juttua, jotka olivat kengän edessä ja takana. Ne pitävät hevosen liukkaalla ja lumisella tiellä pystyssä. Minusta oli mielenkiintoista seurata kengityssepän puuhia, kun Paheelle laitettiin hokkikenkiä jalkaan. Aluksi ihmettelin, missä kaikki hevoset olivat, kun ketään ei näkynyt oikeastaan mistään. Sitten vasta myöhemmin minulle selvisi syy. Pomo oikeastaan vain käyskenteli laitumella, kun Bra ja Pahe olivat tallissa sisällä. Silittelin tallilla Brata, mutta en antanut makupaloja, koska en saanut siihen lupaa. Minusta se oli jotenkin suloista, kun Bra hamusi minua turvallaan ja antoi pusuja minulle. Bran turkki tuntui jokseenkin sileämmälle, kuin Paheen turkki. Se oli aika mielenkiintoista.

Kengityssepällä oli mielenkiintoiset jutut hevosista, kun terapeuttini ja kengitysseppä keskustelivat omiaan, kun minä olin Bran kanssa. Taitaa kengityssepän työ olla aikamoista käsityötä. Tallilla oli eräänlainen alaisin, jossa kengät hakattiin muotoonsa. Sitten kengityssepällä oli erilaisia työkaluja: viila ja eräänlainen kynsi, jolla otettiin kaviosta ylimääräistä pois. Sitten hänellä oli nauloja, joita tarvittiin kengän laittamiseen jalkaan ja pienenpieni vasara, jolla sai naulan lyötyä tarkasti. Siinä sitä saakin päivän mittaan puhdetta, kun laittaa hevosille kenkiä ja nyt ainakin talvisaikaan laittaa jo talvikenkiä jalkaan. Minusta tallissa eräällä tavalla haisi keratiinille ja metallille. Liekö tullut kengittämisestä ja kavioiden viilaamisesta sun muuta. Lattialle kengittämisestä syntyi aika paljon tavaraa neljästä kaviosta per hevonen. Hevosille laitetaan joka kahdeksas viikko uudet kengät jalkaan. Aiemmin hevosen kengittämistä olen vain nähnyt televisiosta. Nyt näin elävältä sen asian ensimmäistä kertaa elämässäni. Oli mielenkiintoista.

Pahetta ei tarvinnut hakeakaan laitumelta, koska hän oli kengitettävänä, niin saimme Paheen pienen odottelun jälkeen käyttöömme. Ajattelin, että Pahe olisi ollut jotenkin vikuralla tuulella, kun piti paikallaan olla kengittämisen ajan. Ainakin Pahe kuopi etukaviollaan tallin lattiaa päästäkseen liikkeelle. Minua hiukan jännitti, kun Paheella oli sitten uudet talvikengät ensimmäistä kertaa tänä vuonna käytössä. Jonkin verran mietin teiden liukkauttakin, että ysyykö terapeuttini pystyssä, kun minä olin ottaa ipponit tullessani ratsastusterapiaan. Terapeuttini kanssa keskustelimme yleisiä asioita pintapuolisesti. Tänään oli sellainen päivä. Kuitenkin joskus minun on opittava suuttua aiheesta eikä silleen, että saisin monen taakan jälkeen pahan raivokohtauksen, koska se ei hyödytä minua eikä ketään muutakaan. Minusta tuntuu, että jumuidun vain tiettyihin aisoihin aina vain.

Menimme tällä kertaa kentälle harjoittelemaan hevosen kääntämistä, pysäyttämistä ja liikkeelle lähtöä. Siellä pitikin hakea omaa tasapainoaan, kun kenttä oli vetinen ja sohjoinen. Minulla oli siinä hiukan haastetta ja kun dissosiatiivinen kohtaus oli lyödä päälle. Tunsin, kuinka olisin ollut tipahtamaisillani Paheen selästä ja kädet sekä ohjat olivat menossa aina vain kapeimmiksi ja kapeimmiksi. Olin hätääntyä. Kuitenkin tunto omaan kehoon palasi takasin hetkeä myöhemmin hevosen liikkeestä ja kehonhallinta-asioita tehdessäni. Kerroin, että "normaalissa" olossa taputtelen kehoani ympäriinsä, että tunto palaisi takaisin. Se on omanlaistansa tuntemusta, kun kehosta meinaa lähteä tunto taikka eri kehon osat tuntuvat suuremmilta tai pienemmiltä, kuin ne normaalisti olisivat. Menin kentällä ämpäreiden lomitse, että opin kääntämään hevosta ja pitämään katseeni siellä suunnassa, jonne hevonen kääntyy. Se oli mielenkiintoista, vaikkakin olen ennenkin tehnyt tuota. Kenttäreitillä Pahe otti kuivia ja pystyssä törröttäviä heiniä suuhunsa. En tiedä, mille ne Paheen mielestä maistui. Minun piti ylhäällä väistellä oksistoa, etten saanut niitä kasvoilleni pienistä koivuista. Käynnissä tein kehonhallinta-asioita ja sitten olinkin oikeastaan tottunut kentän sohjoisuuteen ja pieneen muhkuraisuuteen. Ne menivät hyvin ja minulla oli kaikin puolin hyvä olo, kun tulin ratsastamasta.

10. tunti

Aamulla oli ulkona harmaata ja pilvistä. Kuitenkaan ei sumuinen ilma, mitä olisi kosteahkosta päivästä voinut odottaa jollakin tasolla. Ruskakausikin alkaa olla ohitse ja puut näyttivät siltä, että nekin valmistautuvat talven tuloon omalla tasollaan. Paloniemen pihamaalla rymisteli ruohonleikkuri ja traktorikin teki omia juttujaan. Lehtien kuljetusta piha-alueelta lieneet siellä Paloniemessä. Pahe, Pomo ja Bra olivat erillään toisistaan laitumella, kun kuljin tallillepäin kävellen bussilta. Pahe ehkä oli enemmän puiden lomassa piilossa, mutta Pomo ja Bra käyskentelivät laitumen viertä kumpikin omiin tahoihinsa. Niillä oli loimet päällä, koska ilmassa oli sateen tuntua ja märkää oli myös maa. Oli luultavammin edellisenä yönä sadellut.

Terapeuttini kanssa keskustelin siitä, minkälaisia erimielisyyksiä minulla on ollut erinäisten ihmisten kanssa ja miksi. Myöskin minulla oli vihan tunnetta viime viikolla ja rahtusen verran dissosiatiivisia kohtauksiakin. Kerroin terapeutilleni, kuinka inhottavia ne oikeastaan onkin. Jatkoin kertomistani ollessani ratsailla. Menimme lyhyehkön keskustelun jälkeen hakemaan Pahetta laitumelta. Minulla oli Paheelle kuivattuja omenanpalasia, kun niitä joku oli tuonut tallille hevosten makupaloiksi. Minusta ne omenanpalaset tuoksuivat hyvälle, niinkuin tallikin. Taisivat kuivatut omenanpalaset olla kotimaista satoa. Sen värisiäkin olivat. :) Taisi Paheelle olla mukavaa vaihtelua leivänpalasten sijaan.

Pahe meinasi alkaa komentamaan Pomoa mielensä mukaan, kun tiettävästi Pomo oli tulossa Pahetta liian likelle. Emme terapeuttini kanssa antaneet Pahetta komennella Pomoa. Paheella oli mielestäni kyllä sellainen täpinä päällä sen johdosta, että se näkyi jonkin verran tallilla ollessakin. Minulla ja Paheella oli pihalla pieniä talutusharjoituksia. Minun vain pitäisi oppia oman reviirin rajaaminen niin ihmisten, kuin eläintenkin suhteen. Se on ollut minulla hataralla pohjalla, koska olen aina tavallaan pakosta joutunut olemaan kiltti siinäkin pelossa, että sapiskaa tulisi, jos tekee asioita väärin. Sen johdosta minulla on pelko auktoriteettiäkin kohtaan. Pahe tallissa meni tekemään omia kommerverkkejä ruokakarsinan lähettyville. Terapeuttini piti komentaa Pahe pois sieltä norkoilemasta. Sain Paheen kanssa tehtyä asioita jollakin tasolla. Se oli vähän hankalaa, kun Pahe alkoi liikuskelemaan tallissa levottomasti ja tiputteli tavaroita mennessään. Ajattelin, että Pahe voisi olla sellaisella tuulella, että kanveesi taitaisi odottaa. Näin ei onneksi kuitenkaan käynyt. Pahe rauhoittui silittelyyni ja rapsutteluuni. Loppuviimein sain laitettua terapeuttini kanssa ratsastustarvikkeet Paheelle ja pääsinkin sitten tuota pikaa Paheren selkään. Minua aina se selkään meneminen jännittää tietyllä lailla.

Menimme uudestaan rantalenkille, jotta "oppisin" tuntemaan reitin ja tavallaan hevosestakin lähtevät asiat. Lohjanjärvi liplatteli samalla tavalla, kuin että olisi puhaltanut kuumaan kaakaokuppiin voimakkaammin. Minun käsiini ohjat tuntuivat jotenkin lyhyiltä ja ohuilta. Ne olivat hiukan hankalat alkuun. Kuitenkin aloin tottumaan niihin lenkin aikana. Taiteilin hevosen selässä tasapainollani. Kuitenkin pysyin siellä hyvin. Minä luotan Paheeseen ja Pahe luottaa minuun. Tällä kertaa ei tullut vastaan sellaisia asioita, jotka olisi minut pelästyttänyt. Pystyin omasta mielestäni hyvin hallitsemaan hevosta. Ylämäessä sillä rantalenkillä meinasin menettää kehoni hallinnan, mutta kuitenkin pystyin tasapainoilemaan Paheen selässä, että päästiin mäki ylös hyvin. En tainnut pitää koko matkalla terapiakahvasta kiinni. Siinä suuressa mäessä meinasin jo haparoivilla käsillä ottaa kiinni, mutta ajattelin vain, että tasapainoni ei koskaan paranisi, jos aina tiukan paikan tullen otan tukea jostakin tukevammasta esineestä. Jälleen tuli yksi onnistumisen kokemus. :) Minulla oli mukavaa ratsastusterapiassa.