13. tunti

Tänään on ollut melko myräkkäistä ilmaa, että bussikin oli myöhässä matkalla Paloniemeen. Lumi tuiskusi tuulentuiverruksen mukana ja meni eri suuntiin. En osaa hevosista lukea, mitä mieltä he olivat tämän päivän ilmasta. Taisi olla korviin ja silmiin inhottavaa, kun siellä ulkona piti olla. Paloniemen sairaala-alueella oli lumityöt meneillään, mutta se traktori ei kertaakaan kitissyt ainakaan minun korvaani. Taivas on ollut aika harmaa ja pilvinen. Kuitenkaan se keli ei ollut raskas. Sitä ilmaa oli hyvä nuuhkailla, joskin vedet tippuivat silmistäni, kun tuuli tuiversi.

Terapeutillani ja minulla meni aikaa keskusteluunkin jonkin verran pidemmästi, sillä olin oikeastaan aikalailla masentuneen oloinen, koska olen ollut pitkään vihainen ihmisille. Kerroin, mitä minulle oli ihmisten kanssa tapahtunut eilen ja sunnuntaina suurimmaksi osaksi. Minulle Helsingistä matkalla Malmille huudeltiin bussissa vaikka minkälaisia asioita liittyen painooni ja tietenkin suutuin siitä. Raivoni oli jotain sellaista, että olisin voinut pahoinpidellä ihmisen. Huutelin itsekin huutelijalle kyllä, mitä mieltä olin hänen olemuksestaan, koska hän sorkki minun olemustani. Ikäänkuin se huutelija olisi astunut reviirilleni ja astuikin. Se riita alkoi niinkin viattomasta asiasta, kuin koiran silittämisestä. Kerroin, että minulle läheiset ihmiset joutuivat tekemään paljon töitä saadakseen minut taas maankamaralle, sillä dissosiatiivisuus löi päälle sen vihan yhteydessä. Eilen matkalla Helsingistä Lohjalle, oli bussissa takanani keski-ikäinen nainen ja vielä terveydenhoitoalan opettaja paikallisessa ammattikoulussa, joka piti mielenterveysasioita ja masennusta vitsinä. Otin tietenkin siitäkin pultit. Minua vain ärsyttää, kun ihmiset astuvat reviirille. Tiedän kyllä, että voin joutua juttujeni kanssa ongelmiin jonakin kauniina päivänä, jos nyt en opi asioita. Haluaisin voida itselleni jotain, mutta en aina kykene siihen. Silloin, kun minulla pärähtää, niin se pärähtää sitten.

Menimme sitten hakemaan Pahetta laitumelta. Paheella oli pinkki loimi yllään. Minusta se oli jokseenkin suloistuttava näky. Pahe oli tietenkin lumen peitossa rahtusen verran. Minun mielestäni Paheen lumiset kaviot näyttivät hienolle. Niistä tosin piti saada lumi pois, ettei se paakkuuntunut tai jotain sellaista. Kun Paheen kaviot olivat sulaneesta lumesta kastuneet, niin raidat niissä tuli selkeästi esille. Ne olivat oikeastaan aika hienot. Pahe jonkin verran puisteli päätään. Muistin, mistä Pahe erityisesti tykkää, niinpä rapsutin häntä säkän kohdalta ja siihen oltiinkin tyytyväisiä taas. :) Pahe nauttii siitä, kun annan leipää. Leipä taitaa olla suurta herkkua Paheella.

Hevosista opin sen, että hevoset täytyy totuttaa tiettyyn ruokaan pieniä määriä kerrallaan. Muuten hevoset saattavat sairastua ähkyyn, jos niille yht'äkkiä antaa vaikkapa vihreää heinää. Hevosilla on tarkka homma tuo ruokapolitiikka.

Menimme vain pienen lenkin, sillä ulkona oli niin kamala ilma, ettei metsäänkään saattanut mennä. Siellä olisi voinut tulla vastaan vaikka kaatunut puu taikka risut olisivat rasahdelleet siihen tyyliin, ettei hevonen välttämättä pidä asiasta. Sain nauttia edes vähän. Toivottavasti ensi kerralla on parempi keli. Minun korvissani tuuli vain soi. Taisi se sama tuuli soida Paheenkin korvissa. Minä olen ratsastusterapiassa edennyt hyvin. Saan olla siitä ylpeä.