Aamulla oli ulkona harmaata ja pilvistä. Kuitenkaan ei sumuinen ilma, mitä olisi kosteahkosta päivästä voinut odottaa jollakin tasolla. Ruskakausikin alkaa olla ohitse ja puut näyttivät siltä, että nekin valmistautuvat talven tuloon omalla tasollaan. Paloniemen pihamaalla rymisteli ruohonleikkuri ja traktorikin teki omia juttujaan. Lehtien kuljetusta piha-alueelta lieneet siellä Paloniemessä. Pahe, Pomo ja Bra olivat erillään toisistaan laitumella, kun kuljin tallillepäin kävellen bussilta. Pahe ehkä oli enemmän puiden lomassa piilossa, mutta Pomo ja Bra käyskentelivät laitumen viertä kumpikin omiin tahoihinsa. Niillä oli loimet päällä, koska ilmassa oli sateen tuntua ja märkää oli myös maa. Oli luultavammin edellisenä yönä sadellut.
Terapeuttini kanssa keskustelin siitä, minkälaisia erimielisyyksiä minulla on ollut erinäisten ihmisten kanssa ja miksi. Myöskin minulla oli vihan tunnetta viime viikolla ja rahtusen verran dissosiatiivisia kohtauksiakin. Kerroin terapeutilleni, kuinka inhottavia ne oikeastaan onkin. Jatkoin kertomistani ollessani ratsailla. Menimme lyhyehkön keskustelun jälkeen hakemaan Pahetta laitumelta. Minulla oli Paheelle kuivattuja omenanpalasia, kun niitä joku oli tuonut tallille hevosten makupaloiksi. Minusta ne omenanpalaset tuoksuivat hyvälle, niinkuin tallikin. Taisivat kuivatut omenanpalaset olla kotimaista satoa. Sen värisiäkin olivat. :) Taisi Paheelle olla mukavaa vaihtelua leivänpalasten sijaan.
Pahe meinasi alkaa komentamaan Pomoa mielensä mukaan, kun tiettävästi Pomo oli tulossa Pahetta liian likelle. Emme terapeuttini kanssa antaneet Pahetta komennella Pomoa. Paheella oli mielestäni kyllä sellainen täpinä päällä sen johdosta, että se näkyi jonkin verran tallilla ollessakin. Minulla ja Paheella oli pihalla pieniä talutusharjoituksia. Minun vain pitäisi oppia oman reviirin rajaaminen niin ihmisten, kuin eläintenkin suhteen. Se on ollut minulla hataralla pohjalla, koska olen aina tavallaan pakosta joutunut olemaan kiltti siinäkin pelossa, että sapiskaa tulisi, jos tekee asioita väärin. Sen johdosta minulla on pelko auktoriteettiäkin kohtaan. Pahe tallissa meni tekemään omia kommerverkkejä ruokakarsinan lähettyville. Terapeuttini piti komentaa Pahe pois sieltä norkoilemasta. Sain Paheen kanssa tehtyä asioita jollakin tasolla. Se oli vähän hankalaa, kun Pahe alkoi liikuskelemaan tallissa levottomasti ja tiputteli tavaroita mennessään. Ajattelin, että Pahe voisi olla sellaisella tuulella, että kanveesi taitaisi odottaa. Näin ei onneksi kuitenkaan käynyt. Pahe rauhoittui silittelyyni ja rapsutteluuni. Loppuviimein sain laitettua terapeuttini kanssa ratsastustarvikkeet Paheelle ja pääsinkin sitten tuota pikaa Paheren selkään. Minua aina se selkään meneminen jännittää tietyllä lailla.
Menimme uudestaan rantalenkille, jotta "oppisin" tuntemaan reitin ja tavallaan hevosestakin lähtevät asiat. Lohjanjärvi liplatteli samalla tavalla, kuin että olisi puhaltanut kuumaan kaakaokuppiin voimakkaammin. Minun käsiini ohjat tuntuivat jotenkin lyhyiltä ja ohuilta. Ne olivat hiukan hankalat alkuun. Kuitenkin aloin tottumaan niihin lenkin aikana. Taiteilin hevosen selässä tasapainollani. Kuitenkin pysyin siellä hyvin. Minä luotan Paheeseen ja Pahe luottaa minuun. Tällä kertaa ei tullut vastaan sellaisia asioita, jotka olisi minut pelästyttänyt. Pystyin omasta mielestäni hyvin hallitsemaan hevosta. Ylämäessä sillä rantalenkillä meinasin menettää kehoni hallinnan, mutta kuitenkin pystyin tasapainoilemaan Paheen selässä, että päästiin mäki ylös hyvin. En tainnut pitää koko matkalla terapiakahvasta kiinni. Siinä suuressa mäessä meinasin jo haparoivilla käsillä ottaa kiinni, mutta ajattelin vain, että tasapainoni ei koskaan paranisi, jos aina tiukan paikan tullen otan tukea jostakin tukevammasta esineestä. Jälleen tuli yksi onnistumisen kokemus. :) Minulla oli mukavaa ratsastusterapiassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti