11. tunti

Aamusella oli ulkona harmaata ja utuista. Edellisenä päivänä satanut lumi oli loskaantunut. Se tuntui jalkojen alla aika raskaalle. Paloniemessä oli hiljaista, joskin jokunen hevosen hirnahdus rikkoi piha-alueen hiljaisuuden. Tallilla oli kengitysseppä laittamassa Paheelle, Pomolle ja Bralle hokkikenkiä jalkaan. Hokkikengät olivat oikeastaan aika erikoisen näköiset. Niistä näkyi neljä sellaista ruuvin kaltaista juttua, jotka olivat kengän edessä ja takana. Ne pitävät hevosen liukkaalla ja lumisella tiellä pystyssä. Minusta oli mielenkiintoista seurata kengityssepän puuhia, kun Paheelle laitettiin hokkikenkiä jalkaan. Aluksi ihmettelin, missä kaikki hevoset olivat, kun ketään ei näkynyt oikeastaan mistään. Sitten vasta myöhemmin minulle selvisi syy. Pomo oikeastaan vain käyskenteli laitumella, kun Bra ja Pahe olivat tallissa sisällä. Silittelin tallilla Brata, mutta en antanut makupaloja, koska en saanut siihen lupaa. Minusta se oli jotenkin suloista, kun Bra hamusi minua turvallaan ja antoi pusuja minulle. Bran turkki tuntui jokseenkin sileämmälle, kuin Paheen turkki. Se oli aika mielenkiintoista.

Kengityssepällä oli mielenkiintoiset jutut hevosista, kun terapeuttini ja kengitysseppä keskustelivat omiaan, kun minä olin Bran kanssa. Taitaa kengityssepän työ olla aikamoista käsityötä. Tallilla oli eräänlainen alaisin, jossa kengät hakattiin muotoonsa. Sitten kengityssepällä oli erilaisia työkaluja: viila ja eräänlainen kynsi, jolla otettiin kaviosta ylimääräistä pois. Sitten hänellä oli nauloja, joita tarvittiin kengän laittamiseen jalkaan ja pienenpieni vasara, jolla sai naulan lyötyä tarkasti. Siinä sitä saakin päivän mittaan puhdetta, kun laittaa hevosille kenkiä ja nyt ainakin talvisaikaan laittaa jo talvikenkiä jalkaan. Minusta tallissa eräällä tavalla haisi keratiinille ja metallille. Liekö tullut kengittämisestä ja kavioiden viilaamisesta sun muuta. Lattialle kengittämisestä syntyi aika paljon tavaraa neljästä kaviosta per hevonen. Hevosille laitetaan joka kahdeksas viikko uudet kengät jalkaan. Aiemmin hevosen kengittämistä olen vain nähnyt televisiosta. Nyt näin elävältä sen asian ensimmäistä kertaa elämässäni. Oli mielenkiintoista.

Pahetta ei tarvinnut hakeakaan laitumelta, koska hän oli kengitettävänä, niin saimme Paheen pienen odottelun jälkeen käyttöömme. Ajattelin, että Pahe olisi ollut jotenkin vikuralla tuulella, kun piti paikallaan olla kengittämisen ajan. Ainakin Pahe kuopi etukaviollaan tallin lattiaa päästäkseen liikkeelle. Minua hiukan jännitti, kun Paheella oli sitten uudet talvikengät ensimmäistä kertaa tänä vuonna käytössä. Jonkin verran mietin teiden liukkauttakin, että ysyykö terapeuttini pystyssä, kun minä olin ottaa ipponit tullessani ratsastusterapiaan. Terapeuttini kanssa keskustelimme yleisiä asioita pintapuolisesti. Tänään oli sellainen päivä. Kuitenkin joskus minun on opittava suuttua aiheesta eikä silleen, että saisin monen taakan jälkeen pahan raivokohtauksen, koska se ei hyödytä minua eikä ketään muutakaan. Minusta tuntuu, että jumuidun vain tiettyihin aisoihin aina vain.

Menimme tällä kertaa kentälle harjoittelemaan hevosen kääntämistä, pysäyttämistä ja liikkeelle lähtöä. Siellä pitikin hakea omaa tasapainoaan, kun kenttä oli vetinen ja sohjoinen. Minulla oli siinä hiukan haastetta ja kun dissosiatiivinen kohtaus oli lyödä päälle. Tunsin, kuinka olisin ollut tipahtamaisillani Paheen selästä ja kädet sekä ohjat olivat menossa aina vain kapeimmiksi ja kapeimmiksi. Olin hätääntyä. Kuitenkin tunto omaan kehoon palasi takasin hetkeä myöhemmin hevosen liikkeestä ja kehonhallinta-asioita tehdessäni. Kerroin, että "normaalissa" olossa taputtelen kehoani ympäriinsä, että tunto palaisi takaisin. Se on omanlaistansa tuntemusta, kun kehosta meinaa lähteä tunto taikka eri kehon osat tuntuvat suuremmilta tai pienemmiltä, kuin ne normaalisti olisivat. Menin kentällä ämpäreiden lomitse, että opin kääntämään hevosta ja pitämään katseeni siellä suunnassa, jonne hevonen kääntyy. Se oli mielenkiintoista, vaikkakin olen ennenkin tehnyt tuota. Kenttäreitillä Pahe otti kuivia ja pystyssä törröttäviä heiniä suuhunsa. En tiedä, mille ne Paheen mielestä maistui. Minun piti ylhäällä väistellä oksistoa, etten saanut niitä kasvoilleni pienistä koivuista. Käynnissä tein kehonhallinta-asioita ja sitten olinkin oikeastaan tottunut kentän sohjoisuuteen ja pieneen muhkuraisuuteen. Ne menivät hyvin ja minulla oli kaikin puolin hyvä olo, kun tulin ratsastamasta.