Minä olin hyvällä tuulella mennessäni ratsastusterapiaan, joskin terapeutilleni mainitsin, että minulla nyt vain on erinäisiä ihmissuhdeongelmia ja me keskustelimme niistä. Olen kuitenkin viimeakoina pystynyt laittamaan joko toisille luun kurkkuun taikka sitten olen vain sanoittanut tunteeni. Sanoittaminen onkin oikeastaan paljon passelimpi tapa olla diplomaattinen. Ainakin niin minulla tuli mieleen. Myöskin liikuntaharrastuksen aloittamisesta oli puhetta. Kerroin, että kävelen sauvoilla ja ilman ja sitten toisinaan käyn uimassakin, joskin se uinti on ollut viimeaikoina vähissä. Menimme keskustelun lomassa hakemaan Pahetta ja minulla oli hänelle tavalliseen tapaan leivänpalasia taskussa. Ei tarvinnut palastella palasia, kun niitä oli siellä astian pohjalla valmiina. Pahe tunnisti hyvin kutsuääneni, tuli lähelle ja antoi minun laittaa riimun päälle. Bra kävi myös piehtaroimaan ennenkun menin hakemaan Pahetta laitumelta. Terapeuttini kanssa me näimme asian. Olise Pahekin tainnut käydä maassa piehtaroimassa, kun Paheen loimi oli hiukan likainen. Pahe taisi nauttia leipäpalasestaan viimeistä murua myöden. Minun mielestäni tallissa tuoksui hyvälle. Myöskin Pahe tuoksui hyvälle. Haistelin Paheen päätä. Paheellakin on omat reviirinsä ja hän ei tykkää, kun halataan. :) Pidän hevosen tuoksusta. Voisin haistella sitä hamaan tappiin saakka. Minun mielestäni hevosen tuoksua luonnollisempaa tuoksua ei voi olla, paitsi ehkä koivun tuoksu.
Paheelle on kasvanut pitkä parta talviturkin lomaan. Häntäkin Paheella oli kasvanut pituutta, että sitä varmaan pitäisi leikata. Jotenkin herttaista. :) Paheella oli omat kommerverkkinsä, kun aloin hoitamaan häntä. Kuitenkin hän tykkäsi ja laittoi silmänsä kiinni ja suunnisti korvansa minua kohden, kun aloin rapsuttamaan pahetta säkän kohdalta. Se on varmasti sellainen kohta, josta hevoset rapsuttelevat toisiaankin. Selkäkin taitaa olla sellainen paikka, josta Pahe nauttii, kun toiset hevoset rapsuttavat. Minulle tuli hyvä mieli ja oikeastaan omalla tavalla itsellekin sellainen fiilinki, että joku voisi kyhnyttää minuakin selästä. :) Hevosesta näkee vain sellaisia asoita helposti, joista se tykkää. Omanlaista vikurointia Pahe piti päällä, kun ei tykännyt terapiasatulan ja -kahvan asettamisesta. Sain pienen hevosenpureman siinä lomassa. Se ei ollut paha. Pieni nipistys vain, mutta sellaista Pahe ei saisi tehdä.
Kun lähdin ratsastamaan, niin minua ei jännittänyt mennä ratsaille alkuunkaan, joskin aina hengitän syvään ennen ratsaille menoa, että rauhoitun. Joskaan en huomannut, kuinka Paheen alkuliike nytkähti ja Pahe oli aikansa "keinunut" siinä, kun olin Paheen selässä. Minulla on hyvin kehittynyt tasapaino ja minulla ei ole niin pahoja vaikeuksia enää hallita kehoani. Olen arjessakin sen huomannut, että en tarvitse enää niin paljon tukea, kun kävelen rappusia. Aivan rahtusen verran minusta tuntui, että olisin istunut vinossa. Oikaisin asentoani ja lenkki sai alkaa. Olin Paheen selässä rentoutuneempi, kuin koskaan. En kyllä vielä uskaltanut mennä ravia Paheen kanssa, mutta reippaalla käynnillä me lähdimme liikkeelle Paheen ja terapeuttini kanssa. Jospa ensi kerralla uskaltaisin mennä rahtusen verran raviakin. :) Tällä kerralla toppuuttelin, että ei vielä ravia. Paheen käynti tuntuu rytmikkäälle, hyvälle ja rauhoittavalle.
Me menimme tutulle rantalenkille, jotta minä saisin hakea tasapainoani. Tein kehonhallinta-asioita ja pidin välillä terapeuttini toimesta käsiäni alhaalla, enkä ottanut ohjista enkä terapiakahvasta kiinni. Minusta se tuntui hyvälle ja rennolta. Minä en jännittänyt yhtään olla hevosen selässä, vaikkakin se tuntui aika moninaiseltakin ehkäpä olla Paheen selässä ottamatta mistään kiinni. Tunsin Paheen selkälihakset eri tavalla, kuin ennen. Oma lantionikin pysyi Paheen rytmissä ihan toisella tapaa, kuin ennen. Huomasin, että oikea puoli kehostani ei ole enää niin jännittynyt, mitä se oli ratsastusterapian alettua. Minusta Lohjanjärvi näytti tyynelle, eikä rantalenkillä tuullut ollenkaan. Kuulin korvissani pienen nakseen matkalla. En tiedä olivatko ne lintuja vai oravia. Tai johtuiko se ääni puista. Kuoppainen tie tuntui hevosen selässä ollessa aivan toisenlaiselle, mitä se olisi kävellessä tuntunut. Olen itseeni tyytyväinen, kun pysyin hyvin Paheen selässä, vaikka hänen jaloillansa olisi tapahtunut mitä vain. Myöskään sillä pitkällä ylämäellä en ottanut terapiakahvasta kiinni, vaan pidin ohjat käsissä ja nojasin eteenkäsin. Ilma tuntui kuivalle ja pehmeälle. Ei pahemmasti ollut ratsulenkillä kuraakaan missään, johon Pahe olisi saattanut liukastua.
Kun tulimme lenkiltä tallille päin, niin toiset hevoset hirnahtivat, kun huomasivat Paheen. Taisivat sitten olla iloisia, kun "työkaveri" palasi töistä. Paheen virkaan kuuluu Pomon poisajaminen, mutta ei Pahe tainnut tälläkertaa siihen hommaan ryhtyä. Mina hiukan jännitti, josko Pahe olisi lähtenyt laitumelle riimu päällään, kun pitää Pomo ajaa pois tai että minun käsistäni olisi lähtenyt Pahe ihan eri suuntiin. Niinpä Pahe piti päästää laitumelle äkkiä ja antaa leipäpalanen palkaksi. Kiittelin Pahetta hyvästä kyydistä ja olin kaikin puolin tyytyväinen itseeni, mutta myös Paheeseen. Minä luotan Paheeseen ja Pahe minuun. Niinhän se menee. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti