5. tunti

Aluksi käsittelin terapeuttini kanssa minun impulsiivisuutta. Saatan tehdä joskus äkkinäisiä päätöksiä, jotka sitten myöhemmin saattavat kaduttaa minua. Jollakin tapaa inhoan sitä syyllisyyden tunnetta, joka impulsiivisuudesta tulee. Joskus saatan kirjoittaa netissä jotain, joka saattaakin loukata toista. Osallaan Aspergeriini saattaa liittyä tuollainen, että en osaa hallita impulssejani. Jonkin verran puhuin myös saamistani zombiekohtauksista, jotka tulevat silloin, kun olen erityisen väsynyt. Tasapainoaisti saattaa mennä hetkellisesti, tunnen, että sieluni on irrallaan minun ruumiistani ja niin edelleen. Jollakin tasolla tuo saattaisi olla jonkinasteista dissosiatiivisuuttakin. Kerroin joistakin vihantunteista, jotka tulevat, kun ihmiset jäävät vaikkapa kaupassa keskelle tietä ja rupattelemaan. Sellaisesta tilanteesta ei auta, kuin lähteä vain pois.

Kerroin terapeutilleni, että olen ottanut hevosista aika paljon selvää internetistä. Minusta on mielenkiintoista lukea asioita, jotka esimerkiksi kuuluvat hevosen luonteenpiiriin taikka minkälaisia välineitä ratsastaessa käytetään. Minusta oli mukava keskustella hevosista ja ratsastamisesta. Olin ottanut selvää myöskin, että kuolaimet on hyvä lämmittää, jos ne ovat kylmiä. Hevosen suu on herkkä ja kylmät kuolaimet saattavat tuntua hevosesta epämiellyttäviltä. Tiedän, että hevoset saattavat toisinaan tykätä syödä puiden kuorta ja lehtiä. Opin hevosista senkin, että hevoset haistavat herkästi erilaisia hajuja ja tuntevat ihmisenkin sydämen lyönnit. Tällöin hevonen osaa huomata ihmisen jännittyneisyyden. Hevoset loppujenlopuksi ovat oikeastaan aika herkkiä yksilöitä.

Minulla oli hyvä fiilis, kun tulin Paloniemeen ratsastusterapiaan. Aurinko paistoi ja oli kuulakas syysaamu. Bra ja Pomo oli loimissaan, ehkä myös siksi, että he pitävät piehtaroinnista aika paljon. Oli jo sen verran kylmä, mutta Paheella ei ollut loimea yllään. Pahe on luultavasti tottunut vähän viileämpään ilmaan. Puiden lehtiä oli tullut alas ja ne ovat värikkäitä tähän aikaan vuodesta. Saattaa olla, että öinen pakkanen niitä lehtiä oli hiukan puraissut. Tallilla oli omanlainen tuoksunsa, mutta se oli hyvä mielestäni. Se on hevosen tuoksun lisäksi sellainen, joka rauhoittaa minua ja minulle tulee rento olo. Joskin jonkin verran vielä tietyt asiat minua jännittävät.

Pahe oli rantautunut syömään tavallista kauemmaksi laitumelle, josta menimme terapeuttini kanssa häntä hakemaan. Siellä oli ilmeisesti hyvät heinäapajat. Pomo ja Bra huomasivat ensimmäisenä, kuka oli tulossa hevosterapiaan. Pahe piti tuoreesta heinästä. Kuitenkin kutsuttuani Pahetta, sain hänet tulemaan minua kohti. Laitoin riimun ja annoin leipäpalasen. Pahe puski minua jonkin verran, mutta ystävällisyyttään. :) Minusta oli mahtava tunne, kun sain Paheen tulemaan hyvin perässäni. Jonkin verran hän tykkäsi mennä heinäpöheikköön tai puiden lehtiä kurottelemaan, mutta sain hallittua hevostani aika hyvin. Olen siihen suoritukseen tyytyväinen. Pihalla pidettiin talutusharjoitus, jossa minun piti omalla kehollani saaada hevonen liikkeelle ja pysähdyksiin. Se oli minun mielestäni mielenkiintoista.

Tallissa silittelin Pahetta. Hänelle on kasvanut paksu talviturkki. Se oli silkkinen ja pehmeä käsissäni. Juttelin Paheelle samalla, kun rapsuttelin ja silittelin häntä ja taisin myös halailla, koska se tuoksu oli hyvä ja luonnollinen. Korvien taakse ja kaulalle taisi olla mukavaa saada rapsutuksia ja päähän tietenkin. Joistakin paikoista vielä irtosi kesäkarvaa, niin se taisi vielä kutittaa. En tiedä, onko tähän aikaan enää juurikaan niitä hyttysiä ja mäkäräisiä. Luulisi, että olisivat lähteneet viimeöisen pakkasen pureman jälkeen pois. Minun mielestäni hevosen tuoksu on hyvä, mutta hajuvesi ja hiki haisevat pahalle. Kyselin Paheelta, mikä tänään tuntuisi hyvälle. Kova piikkisuka taisi olla viho viimeinen asia. Pehmeä harja ja pehmeä kumisuka taisivat olla mukavia ja rauhoittavia kokemuksia. Kuitenkin Paheen harjaksen sain harjata punaisella piikkisukalla. En osaa, kuin aivan, aivan pintaa raapaisemalla lukea hevosen elekieltä. Koiria ymmärrän ehkä rahtusen paremmin.

Menimme tutulle metsälenkille ja olen elänyt siinä käsityksessä, että liplattava järvi olisi Hormajärvi. Näin ei suinkaan ole, vaan se on Lohjanjärvi. En tiennytkään, että se ulottuu aivan Paloniemeen asti. Siinä oli pieni laineilu. Vastaavanlainen, kuin olisi puhaltanut kuumaa kahvia jäähdyttääkseen sitä. Teimme joitakin kehonhallinta-asioita ja sain pidettyä tasapainoni hyvin hallinnassa. Kohdallani siis alkaa edistystä tapahtumaan. En pitänyt "kauhukahvasta" kiinni, vaan ohjaksista, joskin rahtusen verran sain hakea omaa tasapainoani. Minä luotan Paheeseen ja Pahe minuun. Hevosen kävelyrytmi tuntui hyvälle. Paheen selkälihasten liike välittyi minuun ja minulla oli tärkeää vain pysyä hevosen liikkeissä mukana. Se oli mukava tunne. Vaikean ylämäenkin sain, kuin sainkin pidettyä itsessäni tasapainon. En istunut kertaakaan vinossa hevosen selässä enkä oikeastaan kertaakaan korjannut istuma-asentoani siinä. Minusta tämän kertainen ratsastusterapiatunti tuntui erityisen hyvälle taas. Ensi kerralla menemme erityiselle kentälle harjoittelemaan ohjien käyttöä ja pysäyttämään sekä laittamaan liikkeelle hevosta. Saapa nähdä, miten se sitten ottaa sujuakseen. Tärkeintä kuitenkin on se, että luottaa itseensä ja hevoseen.

4. tunti

Puhuimme terapeuttini kanssa siitä, millä tavalla ihmisen tunteet vaikuttavat eläimeen. Jollakin tasolla ihminen siirtää eli transferoi tunteitaan eläimeen. Se voi olla jotain non-verbaalista tai jotain sellaista, mitä ei itse tajua, mutta eläin huomaa ne helposti. Minulla ei tällä kertaa onneksi ollut mitään, joka liittyisi pakkoajatuksiin tai muihin seikkoihin, jotka olisivat vaikuttaneet ehkä siihen muuhun olemiseen, mitä täytyy arjessakin omalla tavalla hallita. Hevoset, mutta myös koirat ovat herkkiä vaistoamaan ihmisen vihan, ilon, surun ja pelon. Hevoset osaavat tuntea monenlaisia asioita. Hevonen on rauhallinen ja tyyni silloin, kun sen läheisyydessä oleva ihminen on rauhallinen ja taas hevonen voi ehkä tuoda ulos sellaisia asioita, joita ei itse tuo. Esimerkiksi viha on sellainen, että siihen täytyy olla oikeus näyttää sitä. Sisäinen viha on jotain ihmiselle hallaa tekevää, että siitä täytyisi päästä keinolla, jos toisella eroon.

Nyt opin hevosista sen verran, että hevoset kengitetään siinä kolmevuotiaina, kun niillä aletaan ratsastamaan. Myös sellaisen asian mysteeri selvisi, että miksi hevonen kengitetään, on se, ettei kaviot pääse kulumaan. Joskin nykyisellään on myös kengättömiä hevosia ja talviaikaan niille laitetaan ikäänkuin lenkkitossun tapaiset hokkitossut jalkaan, jotta hevonen ei liukastu. Normaaleihin kengissä on hokit talviaikana. Hokit ovat eräänlaiset piikit siinä hevosen kengässä. Olen aina noita asioita ihmetellyt, niin nyt muistin kysyä sellaisetkin asiat, jotka minua on pitkään mietityttänyt.

Minusta oli taas mukavaa tulla Paloniemen ratsutallille keskiviikkoiseen tapaan. Tänään onneksi oli hyvä sää, eikä vettäkään tullut. Niinpä luontokin jaksoi hymyillä, ettei se vallan itkenyt. Minulla oli rauhallinen ja levollinen olo. Hevosilla kuitenkin oli loimet päällä, etteivät ne kastuisi. Pahe tuli moikkaamaan minua heti, kun pääsin laitumen kohdalle. Lienee jo tuntee minut, kun olen siellä useampaan otteeseen käynyt. Niin kävi myös, kun hain Pahetta laitumelta terapeuttini kanssa, niin hän kuuli kutsuni ja tuli kohti minua. Minulla oli taskussa leipäpalasia ja annoin Paheelle niistä yhden, kkun olin saanut hänet riimuun kiinni. Pahe antoi minun hyvin ottaa taas kiinni.

Paheella on paksu talviturkki jo yllään. Jonkin verran kesäkarva vielä irtoili ja se kutisi Pahetta. Silittely ja rapsuttelu taisi tehdä Paheelle terää, koska hän nautti siitä tavattomasti. Rapsutin kaulalta, harjan vierestä ja korvien takaa. Puhelin Paheelle jonkin verran omia salaisuuksiani, mutta enemmän jutustelin terapeuttini kanssa kuulumisiani. Harjasin Pahetta kumisukalla ja piikkisukalla. Myös putsasin kaviot. Pahe oli saanut edellisenä päivänä uudet kengät kavioihinsa. Terapeuttini otti minusta ja Paheesta valokuvia, kun hoidan Pahetta ja sitten myöhemmin, kun menin Paheen selkään. Minusta se on hauska juttu. Minusta on ilo jakaa sitä muillekin, jota olen kokenut terapiahevoseni Paheen kanssa.

Menimme Paheen kanssa samalle metsälenkille, jossa olen ollut aikaisempinakin kertoina. Syysilma oli raikas eikä matkalla ollut hämähäkin seittejä. Hormajärvi liplatti syystuulen tahtiin. Pahe hamusi puiden oksia, joissa oli vielä lehdet. Pahe olisi tietenkin halunnut syödä niitä. Minusta oli mukavaa, kun kerrattiin aluksi, miten ne ohjat oikein toimiikaan. Pidin melkein koko matkan ohjista kiinni. Joskin ylä- ja alamäessä otin terapiasatulan kahvasta kiinni. Kuitenkin osasin jollakin tasolla hallita kehoani, että pysyin tasapainossa hevosen ja liikkeiden mukana. Olen siitä ylpeä, että olen tänään onnistunut niin hyvin sen asian suhteen. Osasin ohjastaa Pahetta ilman, että minulle olisi kukaan sanonut, mihin suuntaan pitäisi kääntyä. Osasin myös pysäyttää Paheen ohjaksista. Minusta se oli mukavaa. Pahe luotaa minuun ja minä Paheeseen. :) Minulla oli turvallinen olo hevosen selässä ja omalla tavalla rauhoittunutkin olo. Minä en pelännyt olla niin korkealla. Minusta oli mukavaa katsella alkavaa syysruskaa niin korkealta, kuin hevosen selästä. Sitä olisi ollut maasta käsin ihan erilaista ihastella.

3. tunti

Kerroin terapeutilleni asioista, jotka minut saavat ahdistumaan. Eilen sain seurakuntasalilla paniikkikohtauksen kesken ruokailun, kun siellä oli eräs ihminen, joka läsnäolollaan sai minulle muistikuvat isäni kuolemasta mieleen. Minulla myös oli silmissäni isäni ruumis, jonka seuraavana päivänä näin oikeasti terveyskeskuksen ruumishuoneella, kun olin yhdentoista vanha. Minulle myös tuli mieleen, että kyseinen henkilö kävi meillä kotona katsomassa, että asiat ovat kunnossa ja normaaleissa kotioloissahan me elimme kuitenkin isäni kuoleman jälkeen. Koulussa koulukiusaajat lueskelivat ääneen ja nauroivat aineelleni, joka käsitteli isäni kuolemaa. Joskus minun tekisi mieli mennä heidän oven taakseen ja valottaa hiukan tosiasioita. Puhuin myös pakkoajatuksista terapeutilleni. Eilen illalla ja aiemminkin tuossa olen niistä erityisesti kärsinyt. Ne liittyvät rahankäyttöön ja muuhun sellaiseen. Toiset pakkoajatukset liittyvät suorittamiseen, että on pakko hakea kouluun ja töihin, koska muuten on huono ihminen. Onneksi se kuitenkaan ei ole ääni, joka minulle päähän latelee niitä ajatuksia, vaan ne tulevat ykskaks mieleen ja niistä ei meinaa päästä irti sitten millään ja se ahdistaa todella paljon.

Tänään satoi vettä ja minäkin suurinpiirtein itkin, koska tuo sää on ollut sellainen, mitä on ollut. Kaikilla kolmella hevosella oli loimet päällä, kun aamulla menin Paloniemen ratsutallille. Hevoset ovat varmasti kärsineet mäkäräisistä ja hirvikärpäsistä näillä keleillä. Pahe tuli vastaani hyvin ja hamusi taskustani makupaloja. Pahe rakastaa kuivattua leipää. Minusta oli mukavaa, kun Pahe tunnisti minut, kun olin tulossa taas hevosterapiaan. Pahe antoi minut hyvin ottaa kiinni riimuun ja antoi pusun minulle. Kuitenkin puunlehdet olivat Paheen suurta herkkua ja minun piti vetää Pahetta pois sieltä lepikosta, kun mentiin tallille. Pahe lipoi kielellään sadetakkiani ja sen päälläolevia vesipisaroita. Minulla oli taskussa vielä niitä kuivia leivänkänttyröitä, niin Pahe tietenkin hamusi turvallaan taskullani ja sain tietenkin pienen hevosenpureman. Minun vain piti olla tiukkana, ettei minun taskuilleni mennä ilman lupaa.

Pahetta tietenkin kutitti ne mäkäräisen puremat, kun Pahe vaikutti levottomalle. Minäkin sitten tulin levottomaksi ja pelkäsin jollakin tasolla, että hevonen vielä pillastuu minuun tai että minun sadetakkini olisi kahissut liikaa, että se olisi pillastunut siitä tai muuta. Kuitenkaan Pahe ei pillastunut, vaan liikehti levottomasti, kun mäkäräisen puremat ja karvanlähtökin osaltaan kutitti Pahetta. Huomasin, kun laitettiin ratsastusvarusteita Paheelle, niin unohdin puhdistaa Paheen kaviot, mutta terapeuttini sanoi, ettei minun tarvitse murehtia sellaisesta asiasta. Yleensä olen ollut tarkkakin monen asian suhteen.

Valokuvausasiaa kyselin terapeutiltani, josko saisin muutaman kuvan sellaisia, joissa olen Paheen selässä tai että puuhastelen Paheen kanssa. Minun pitää muistaa ottaa kamerani siis matkaan joskus tässä lähikertoina hevosterapiaan. Sitten pääsee tämän blogin lukijatkin katsomaan, minkälaista se puuhastelu tai ratsastaminen terapiahevosella on.

Minulla on ollut viime kerran jälkeen Pahetta ikävä aina sen jälkeen, kun olen poistunut tallilta. Niin minulle tuli nytkin ikävä Pahetta, että kuntoutuspoliklinikalla ollessani itkinkin asiaa. Olen niin kiintynyt kyseiseen hevoseen, että viimeinen ratsastusterapiakerta saattaa olla minulle kova pala.

Hevonen vaistoaa ahdistuksen ja pelon omalla tavallaan, koska pelokkaasta ihmisestä haihtuu tiettyjen hormonien hajuja ja hevonen haistaa ne. Hevonen voi toisinaan kokea silloin olonsa uhatuksi, koska samanlainen haju tulee silloin ihmisestä tai toisesta eläimestä, jos se on vihainen.

Menimme samalle metsälenkille, mitä mentiin viime kerrallakin. Hormajärvi oli hiukan aaltoileva, koska ulkosalla tuuli sen verran. Pahe vikuroi, koska mäkäräisen puremat ja minun levottomuus aiheutti sen. Pelkäsin, että tipahdan Paheen selästä, kun Pahe lähti pakittamaan ja steppailemaan hiukan toiseen suuntaan. Terapeuttini joutui sitten komentamaan Pahetta kunnolla. Ihan kaikkiin kehonhallintajuttuihin en kyennyt liikkuvassa ratsussa. Minua jännitti nostaa käsiäni ylös, koska pelkäsin tippuvani sieltä selästä. Tunsin Paheen selkälihakset hyvin, kun Pahe alkoi kiipeämään ylämäkeä siellä metsäreitillä. Ne tuntuvat omalla tavallaan mielenkiintoiselle. Olin hädissäni, kun terapeutillani soi puhelin ja luulin, että hän vastaa siihen. Sanoinkin kiukkuisesti, ettei siihen puhelimeen saa vastata, koska aloin omalla tavallani pelkäämään, että hevonen tekee omia kommerverkkejään ja että lähtee vielä kiitolaukkaan. Kuitenkin kaikki alkoi menemään hyvin, kun opettelin ohjastamaan hevosta. Se on yksi asioista, joilla opetellaan hallitsemaan omaa kehoa ja hevosta. Minä sain itseluottamusta, kun osasin pysäyttää Paheen ja myöskin kääntämään oikeaan paikkaan. Hiukan sain opetella sitä, miten ohjaksia pidetään oikein käsissä. Niitä ei saa pitää nyrkissä. Pikkurillit pidetään omalla paikallaan, mutta niillä ei pidetä ohjaksista kiinni. Sitten peukaloiden pitää olla ylöspäin käännettynä. En osaa oikein kuvailla sitä, mutta kuitenkin loppujen lopuksi onnistuin ohjaksien käytössä aika hyvin. Minulla piti olla ohjastamisen opettelua ensi kerralla, mutta opettelin ohjasten käytön nyt.

2. tunti

Puhuin terapeutin kanssa siitä, miten minua on ottanut aivoon monenlaiset asiat, jotka liittyvät ihmisiin ja ihmisten käytökseen. Minua esimerkiksi ärsyttää se, että liikenteessä törttöillään, miten sattuu, kaupassa tökitään minua kärryllä takapuoleen, asioilla ihmiset hengittävät niskaani, kauppojen, virastojen ja pankkien liian pitkät jonot, mölyävät ja päätään aukovat teinit, huutavat lapset ja monet muutkin asiat. Osa asioista minulla juontuu koulukiusaamiseen, koska silloin toiset lapset ja nuoret nipistelivät ja läpsivät minua, veivät minun omaisuuttani, räkivät päälleni, heittelivät kuminpaloja, tönivät luokassa pulpettini kumoon, tyhjensivät reppuni taksiin tai bussiin, tai nakkelivat minua ruusupuskaan. Onneksi kuitenkin ysiluokalla tilanne meni toisin päin. Minäkin aloin nakkelemaan kiusaajiani ruusupuskaan ja jopa saatoin livauttaa nyrkillä tai avokämmenellä jotakin ihmistä päin näköä, että joutui menemään näyttämään lärviänsä terveyskeskukseen. Nykyisellään minulla on aika usein tilanteita, joissa saatan olla melko arvaamaton. Kun on tunteet pinnassa, niin sitä ei ajattele, mitä voi toiselle ihmiselle tehdä. Tähän asti minulla on säilynyt pinna, vaikka minulla on mennyt ihmismassassa kädet nyrkkiin. Minun ei kannata vain pelätä ja odottaa sitä päivää koska jotain todella tapahtuu. Silloin minä voin ainakin ottaa ja livauttaa ihmistä päin näköä äkkiarvaamatta vaikkapa ruuhkaisessa kassajonossa kaupassa tai että voin naarmia kotiavaimellani jonkun auton nokkapeltiä, jos autoilija ei osaa lukea esimerkiksi liikennemerkkiä silloin, kun autoilijalla on väistämisvelvollisuus. Eilenkin minua ärsytti, kun pyörällä poukkoileva teiniangstaaja ei osannut oikein noudattaa liikennesääntöjä ja huusin hänelle kaikkia törkeyksiä, mutta niin hänkin huuteli minulle. Siinä olisi voinut tapahtua jotain sellaista, mitä ei olisi ehkä äkkiarvaamatta osannut odottaa. Minä olisin voinut ajaa täysillä hänen ohitseen, pysäyttää pyörän ja jäädä odottamaan vähän matkan päähän valmiina kunnon kissatappeluun ja olisin tapellut niin kauan, että olisin saanut sen teiniangstaajaan maahan. Toisaalta, se olisi ehkä tipahtanutkin minun parilla nyrkin iskulla maahan, jos niinkseen olisi ollut tarvetta tapella. Kerroin terapeutille, että minulla on sisäistä vihaa niin paljon, että en osaa aina hallita tunteitani ja impulssejani.

Hevonen rauhoittaa minua. Hevosen kanssa ei edes saa olla vihainen. Ainoastaan hevoselle pitää olla tomera. Hevonen vaistoaa, koska ihminen on vihainen tai jännittynyt. Tänään minusta oli myös mukava taas puuhastella Paheen kanssa kaiken näköistä. Sain rapsuttaa, silittää ja halata Pahetta. Siihen Pahe vastasi hörähtämällä, kun aloin harjaamaan kumisukalla Pahetta. Varmasti Pahe nauttii siitä, kun irtokarvaa saa pois kutiamasta iholta. Puuhastelun yhteydessä minulla oli jäädä varpaat Paheen kavion alle. Se olisi voinut sattua, sillä minulla oli jalassa ainoastaan lenkkitossut eikä minkäänlaisia kumisaappaita. Eniten pelkäsin, että Pahe saattaisi potkaista, mutta kuitenkaan terapiahevonen ei yleensä potkaise.

Hevosista opin lisää sitäkin, että laumassa saa olla vain yksi ori ja se on yleensä johtaja, ellen nyt väärin muista. Tamma saattaa tehdä pisut eri puolelle karsinaa kiima-aikana, mihin se yleensä normaalina aikana tekisi pisut. Oriit ruunataan siksi, että laumassa ei tule kilpailua tammasta. Silloin oriit saattaisivat vain huutaa, purra ja potkia kilpailijoitaan tai jopa ihmistä. Ruuna ja ori voivat tulla hyvinkin toimeen, mutta kuitenkaan kahta oria ei saa laittaa samaan laumaan, sillä kummatkin saattavat kilpailla jo laumassa olevasta tammasta. Myös opin sen, että hevoset eivät viihdy tiloissa, joissa on yli 10 astetta lämmintä. Niille tulee helposti kuuma silloin.

Hevoset tarvitsevat paljon suolaa. Niinpä niillä on karsinassa tai laitumella sellaisia isokokoisia ja kovia nuolukiviä, joissa on suolaa. Se voi olla joko jotain tavanomaisen kaltaista suolaa taikka sitten on olemassa sellaista vuorisuolaa. En muista tarkkaan sen punaisen suolan nimeä. Joskus hevoselle voidaan lisätä ruokaan karkeata merisuolaa, jos hevonen ei pidä nuolukivestä tai että hevonen ei muutoin käyttäisi suolaa. Toisaalta, hevosetkin ovat yksilöitä. Toiset tarvitsevat enemmän suolaa, kuin toiset. Hevoset voivat hikoilla aika paljon, niin se suolan tarve voi olla kova.

Tänään olin metsässä Paheen ja terapeuttini kanssa. Minulle tehtiin selväksi, että vaikka hevonen kiipeäisi seinää pitkin ylös, niin ihminen pysyy hevosen selässä hyvin. Minua aluksi pelotti, etten osaa hallita kehoani ylä- ja alamäissä. Kun mentiin ylös, niin minun piti nojata eteenpäin ja kun mentiin vastaavasti alas, niin minun piti nojata taaksepäin. Minusta oli aika jännittävää olla hevosen selässä niin korkealla, kun puiden oksatkin jotkut saattoivat osua kasvoilleni. Sillä polulla ei ole vielä kukaan mennyt, niin sain hämähäkin seitit kasvoilleni. Se oli kyllä jonkinverran inhottavan tuntuista. Minulla ja Paheella meni varsin mukavasti siellä metsälenkillä. Pystyin hallitsemaan kehoani aika hyvin niissä erilaisissa mäennyppylöissä. Hevonen on oiva apu oman kehon hallinnassa, jos tuntee, että on vaikeaa hallita kehoaan taikka tuntee, että keho on irrallaan omasta sielusta, niin hevosen avulla jotenkin pystyy palautumaan omaan kehoonsa. Minua jonkinverran myös pelotti se, että voin pudota uudestaan Paheen selästä, mutta onneksi sellaista ei sattunut tällä kertaa: Minä luotan Paheeseen ja Pahe minuun. Se on sitten sen hevosen kanssa helppoa mennä sitten.

Metsämatkalla katselimme terapeutin kanssa tyyntä Hormajärveä ja kuinka puut alkavat pikkuhiljaa vaihtamaan väriään syysloistoon. Sitä oli mukavaa katsella korkealta hevosen selästä. Maisemat näyttivät ihan erilaiselta Paheen selästä katsottuna, miltä se olisi näyttänyt maasta käsin katsottuna.

Joskus minä saan opetella, kuinka ohjaksista pysäytetään hevonen, miten hevonen kääntyy tiettyyn suuntaan ja millä tavalla sitä itse hallitsee hevosta. Toisaalta, tänään siinä alkutilanteessa minusta tuntui, etten hallitse Pahetta. Pahe vei minua omilla asioillaan ihan kuusi nolla. Tiedän kyllä, että ihmisen täytyy olla hevoselle auktoriteetti, mutta ihan vielä en osaa sitä. Pahe tuntui taluttaneen minua enemmän, kuin minä Pahetta. Kyllä minä kuitenkin vielä opin monet salat hevosesta ja erityisesti terapiahevosestani Paheesta. :)

1. tunti

Minulla oli ensimmäinen kerta tänään hevosterapiaa Paloniemen sairaalan läheisyydessä sijaitsevalla hevostallilla. Tuntumaa asiaan sain sairaalajaksolla ollessani parikin kertaa ja minusta se oli niin mukavaa, että halusin jatkaa kyseistä hommaa. Matkustan sinne siis kerran viikossa aina keskiviikkoaamusta bussilla. Paloniemen sairaala-alueella on jokseenkin rauhallista ja sellaista omanlaistansa idyyliä. Paloniemen sairaalan alueelle se hevostalli on tehty aikanansa vanhaan perunakellariin, mutta siitä onkin sitten syntynyt oiva hevostalli kolmelle hevoselle. Siellä on kolme hevosta, joiden nimet ovat Pahe, Pomo ja Bra.

Sairaala-aikana tein tuttavuutta Suomenhevonen Paheeseen, joka on 18-vuotias vanhaherra, mutta hyvässä kunnossa sekä erittäin lihaksikas hevonen. Onhan Suomenhevoset aikanansa jalostettukin työhevosiksi tai jotain sen kaltaista. Pahe on todella kiltti hevonen ja on kohdannut monenlaisia ihmisiä elämänsä varrella, kun on tehnyt töitä muun muassa Paloniemen sairaalassa. Pahe on muuten alkuperäinen hevonen Paloniemen ratsutallilla. Pahe tykkää kyllä leivästä, porkkanoista ja omenoista. Heinäkin taitaa olla siellä laitumella ollessaan Paheen erikoisherkkua. Sen opin, että hevonen piehtaroi pitääkseen lihaksensa kunnossa.

Sain puuhastella hevosen kanssa erilaisia asioita. Harjasin Pahetta kumisukalla ja siitä hän tuntui nauttineensa, koska hänellä oli menossa karvanlähtöaika, kun talveksi pitää tehdä uutta karvaa. Paheen piti saada olla utelias ja jokseenkin matkalla laitumelta tallille myöskin tietynlainen heinärohmu, niin hänelle piti olla ikäänkuin pomo, ettei hän tunkenut päätänsä heinikkoon tai lepikkoon hamutessaan puiden lehtiä. Puhelin Paheelle omia salaisuuksiani ja toki terapeuttikin oli vierellä katsomassa, mitä puuhaan hevosen kanssa. Sain myös kammata hevosen harjan ja otsatukan. Irtokarvat sitten harjasin pois kutiamasta Paheen iholta pehmeällä harjalla. Hevosen tuoksu on mielestäni hyvä. Minulle tulee rauhoittava olo, kun saan haistaa hevosta läheltä ja myöskin tuntea hevosen lämmön. Pahe on myös omalla tavalla sympaattinen ja empaattinenkin hevonen. Pahe tykkäsi siitä, kun rapsutin kaviokoukulla kaviot puhtaaksi, että oli mukavampi käveleskellä.

Tallin piha-alueella sain terapeutti vierellä taluttaa hevosta pienen matkan, että opin samalla hallitsemaan hevosta ja itseäni. Minulle annettiin ohjeeksi se, että hevosen tulee kunnioittaa ihmistä. Hevonenhan on laumaeläin. Hevonen kyllä ymmärtää monenlaisia käskyjä ja erilaisia ääniä. Jos haluaa, että hevonen liikkuu, niin on hyvä maiskauttaa suutaan ja lähteä itse liikkeelle. Hevonen tulee perässä.

Sain laittaa Paheelle suitset ja terapeutti auttoi minua laittamaan Paheen selkään terapiahuovan ja sellaisen erityisen kahvan, josta pidetään sitten kiinni. Kahva laitetaan erityisellä remmillä kiinni hevoseen, joka myöskin pitää terapiahuovan paikallaan. Sitten pääsinkin ratsastamaan Paheen kanssa.

Teimme erilaisia rentoutumisharjoituksia Paheen selässä. Pidin molemmat kädet irti kahvasta ja venyttelin itseäni. Rentoutumisharjoituksilla ja erilaisilla tasapainoharjoituksilla hevosen selässä harjoitetaan oman kehon hallintaa. Minulla on hiukan vaikeuksia hallita omaa kehoani ja jännitän oikealla puolella kehostani aika paljon. Kuitenkin tällä kerralla pystyin rentoutumaan hevosen selässä ja tuntea hevosen liikehdintä samalla, kuin oma kehoni liikkuu hevosen kehon "tahdissa".

Sain nauttia tuosta ylellisyydestä jonkun aikaa, kunnes sitten minulle kävi haveri. Tipahdin Paheen selästä ja nyt on alaselkä ja jalat hiukan kipeinä. Paheen selästä tippuminen ei ollut kenenkään vika, vaan varusteiden. Kahvan vyö napsahti poikki ja Pahe tietenkin reagoi siihen ja Pahe alkoi pakittamaan ja minä liu'uin Paheen selästä puolentoista metrin korkeudelta hiekkatielle. Kaaduin kyljelleni ja minulla on ollut tässä vähän hankala kävellä. Aluksi pelkäsin koko asiaa, etten uskaltaisi nousta enää hevosen selkään, mutta kuitenkin sen teen ensi viikolla. Sairaalan tiellä tuli roska-auto vastaan ja Pahe olisi normaalisti pysähtynyt vain kuullessaan roska-auton jarrutusäänet. Niinpä terapiatuntini sitten oli sillä erää ohitse. Kuitenkin tallilla rapsuttelin Pahetta ja annoin makupaloja. Pahe kuitenkin luottaa minuun ja minä Paheeseen. Menin tapahtuman jälkeen sitten terveyskeskuksen päivystykseen. Sain terveyskeskuksessa kipupiikin ja vahvoja särkylääkkeitä. Lääkäri epäilee, että minulla olisi häntäluussa murtuma.

Jonain kertana ajattelin pyytää terapeuttiani ottamaan valokuvia minusta ja Paheesta ja laitan sitten niitä tänne Bloggeriin kaiken kansan ihmieteltäväksi. :)