4. tunti

Puhuimme terapeuttini kanssa siitä, millä tavalla ihmisen tunteet vaikuttavat eläimeen. Jollakin tasolla ihminen siirtää eli transferoi tunteitaan eläimeen. Se voi olla jotain non-verbaalista tai jotain sellaista, mitä ei itse tajua, mutta eläin huomaa ne helposti. Minulla ei tällä kertaa onneksi ollut mitään, joka liittyisi pakkoajatuksiin tai muihin seikkoihin, jotka olisivat vaikuttaneet ehkä siihen muuhun olemiseen, mitä täytyy arjessakin omalla tavalla hallita. Hevoset, mutta myös koirat ovat herkkiä vaistoamaan ihmisen vihan, ilon, surun ja pelon. Hevoset osaavat tuntea monenlaisia asioita. Hevonen on rauhallinen ja tyyni silloin, kun sen läheisyydessä oleva ihminen on rauhallinen ja taas hevonen voi ehkä tuoda ulos sellaisia asioita, joita ei itse tuo. Esimerkiksi viha on sellainen, että siihen täytyy olla oikeus näyttää sitä. Sisäinen viha on jotain ihmiselle hallaa tekevää, että siitä täytyisi päästä keinolla, jos toisella eroon.

Nyt opin hevosista sen verran, että hevoset kengitetään siinä kolmevuotiaina, kun niillä aletaan ratsastamaan. Myös sellaisen asian mysteeri selvisi, että miksi hevonen kengitetään, on se, ettei kaviot pääse kulumaan. Joskin nykyisellään on myös kengättömiä hevosia ja talviaikaan niille laitetaan ikäänkuin lenkkitossun tapaiset hokkitossut jalkaan, jotta hevonen ei liukastu. Normaaleihin kengissä on hokit talviaikana. Hokit ovat eräänlaiset piikit siinä hevosen kengässä. Olen aina noita asioita ihmetellyt, niin nyt muistin kysyä sellaisetkin asiat, jotka minua on pitkään mietityttänyt.

Minusta oli taas mukavaa tulla Paloniemen ratsutallille keskiviikkoiseen tapaan. Tänään onneksi oli hyvä sää, eikä vettäkään tullut. Niinpä luontokin jaksoi hymyillä, ettei se vallan itkenyt. Minulla oli rauhallinen ja levollinen olo. Hevosilla kuitenkin oli loimet päällä, etteivät ne kastuisi. Pahe tuli moikkaamaan minua heti, kun pääsin laitumen kohdalle. Lienee jo tuntee minut, kun olen siellä useampaan otteeseen käynyt. Niin kävi myös, kun hain Pahetta laitumelta terapeuttini kanssa, niin hän kuuli kutsuni ja tuli kohti minua. Minulla oli taskussa leipäpalasia ja annoin Paheelle niistä yhden, kkun olin saanut hänet riimuun kiinni. Pahe antoi minun hyvin ottaa taas kiinni.

Paheella on paksu talviturkki jo yllään. Jonkin verran kesäkarva vielä irtoili ja se kutisi Pahetta. Silittely ja rapsuttelu taisi tehdä Paheelle terää, koska hän nautti siitä tavattomasti. Rapsutin kaulalta, harjan vierestä ja korvien takaa. Puhelin Paheelle jonkin verran omia salaisuuksiani, mutta enemmän jutustelin terapeuttini kanssa kuulumisiani. Harjasin Pahetta kumisukalla ja piikkisukalla. Myös putsasin kaviot. Pahe oli saanut edellisenä päivänä uudet kengät kavioihinsa. Terapeuttini otti minusta ja Paheesta valokuvia, kun hoidan Pahetta ja sitten myöhemmin, kun menin Paheen selkään. Minusta se on hauska juttu. Minusta on ilo jakaa sitä muillekin, jota olen kokenut terapiahevoseni Paheen kanssa.

Menimme Paheen kanssa samalle metsälenkille, jossa olen ollut aikaisempinakin kertoina. Syysilma oli raikas eikä matkalla ollut hämähäkin seittejä. Hormajärvi liplatti syystuulen tahtiin. Pahe hamusi puiden oksia, joissa oli vielä lehdet. Pahe olisi tietenkin halunnut syödä niitä. Minusta oli mukavaa, kun kerrattiin aluksi, miten ne ohjat oikein toimiikaan. Pidin melkein koko matkan ohjista kiinni. Joskin ylä- ja alamäessä otin terapiasatulan kahvasta kiinni. Kuitenkin osasin jollakin tasolla hallita kehoani, että pysyin tasapainossa hevosen ja liikkeiden mukana. Olen siitä ylpeä, että olen tänään onnistunut niin hyvin sen asian suhteen. Osasin ohjastaa Pahetta ilman, että minulle olisi kukaan sanonut, mihin suuntaan pitäisi kääntyä. Osasin myös pysäyttää Paheen ohjaksista. Minusta se oli mukavaa. Pahe luotaa minuun ja minä Paheeseen. :) Minulla oli turvallinen olo hevosen selässä ja omalla tavalla rauhoittunutkin olo. Minä en pelännyt olla niin korkealla. Minusta oli mukavaa katsella alkavaa syysruskaa niin korkealta, kuin hevosen selästä. Sitä olisi ollut maasta käsin ihan erilaista ihastella.