16. tunti

Tänään minulla oli viimeinen ratsastusterapiakerta ja jollakin tasolla menin sinne haikein mielin ja silläkin, että olin edellisen päivän pikkujouluissa tuntenut todella ulkopuoliseksi itseni. Tiesin kyllä, millä tavalla viimeiseen kertaan piti valmistautua ja ostin terapeutilleni suklaarasian kaupasta. Minulla jokunen joulukorttikin siihen kiitokseksi. Minulle tuli hyvä mieli, kun sain antaa sen terapeutilleni jo pelkästään suuresta luottamuksesta häntä kohtaan. Aurinko ei ollut vielä noussut ja se oli jollakin tasolla aamu-uninenkin ehkä ja kirpakka pakkassää koristeli tämän aamun. Pahe ja Bra käyskentelivät kaksin laitumella. En tiennyt, missä Pomo on ja ajattelin vain, josko siellä olisi taas ollut kengänvaihto-operaatio kyseessä Niin ei kuitenkaan ollut. Pahe taisi hirnahtaakin jonkin verran mennessäni tallille.

Kun menin tallille, niin huomasin ilmassa jotain outoa ja siellä oli hevosen kuvia, keinokukkakimppu ja hautakynttilä. Pomo siis on poissa. Minulle tuli itku ja itkin vuolaasti, kun kaikkien asioiden piti tapahtua niin yhtäkkiä. Vähän niinkuin isäni poismeno. En nyt tarkoittanut sitä, että ratsastusterapia olisi vain noin vain päättynyt. Tiesin kyllä valmistua siihen. Pomo oli kiva hevonen ja sain muutaman kerran häntä rapsutellakin tuossa, kun tulin ratsastamaan Paheella. Nyt täytyy vain ajatella, että Pomo on hevosten taivaassa ja saa kirmata siellä toisten hevosten kanssa ja Jumala pitää huolen herkkupaloistakin.

Minulla oli jokin tunnemylläkkä ja tunteet menivät ristiin. Itkuakin tuli välissä. En tällä kertaa mennyt ratsaille ollenkaan. Halusin vain rapsutella ja silitellä Pahetta, koska varmasti pitkään aikaan en sitä voi tehdä. Niinpä nautin hetkestä Paheen kanssa. Minulle vain riitti myöskin se, että sain haistaa hevosen tuoksun ja rauhoitella iteäni hevosen kanssa. Tallissakin oli kyllä hyvä tuoksu, mutta siellä oli jollakin tasolla hiljaisempaa, kuin ennen. Annoin Paheelle pari porkkanan palasta koko aikana. Uskon, että Paheestakin se tuntui hyvälle, kun ei aina tarvinnut mennä töihin. Minusta se oli sopiva päätös myös terapiarupeaman päätteeksi. Keskustelimme terapeuttini kanssa oppimistani ratsastusterapiasta ja se on auttanut oikeasti minulla moneen asiaan. Osaan erotella tilanteekin toisella tapaa, kuin ennen. Minulle ratsastusterapiasta on ollut kyllä monenlaista hyötyä. En esimerkiksi tarvitse rappusia kävellessäni niin paljoo tukea ja ajattelin ehkä keväällä suunnata itseni taas taekwondotreenikentille, kun ei ole sen pahemmasti kiireitä enää. Voisin vieläpä aloittaa keltaisista vöistä. Ihan toisen asteen keltaisesta en viitsi aloittaa, koska olen unohtanut boomseliikkeet ja joitakin muitakin liikkeitä.

Sain itselleni muistoksi Paheen kaksi kenkää. Toinen on kesäkenkä ja toinen on hokkikenkä. Takuuvarmasti laitan ne seinälleni koristeeksi. Sen verran hienoja esineitä ne ovat - ja arvossaan pidettäviä.

Kiitoksia kaikille, jotka olette lukeneet blogiani ja kokemuksista ratsastusterapiasta. Jonkun päästä seuraa teksti Puoltajaan: Kokemukseni ratsastusterapiasta. :)

15. tunti

Aamusella oli Paloniemessä aika sumuista, kuin Sormusten Herran Sumuvuorilla konsanaan, ettei oikein tahtonut eteensä nähdä. Hevosetkin käyskeltelivät omilla alueillaan ja siirtyivät sen mukaan, miten oli pakkasmaasta ruohonnipukat jo syöty. Paheella ja Bralla taisi olla jokin herrkupaikka, kun he kaivoivat kaviollaan lunta pois laitumella. Lintujen en kuullut laulavan Paloniemessä ollenkaan. Liekö olleet vielä nokosilla sen sumuisen sään vuoksi ja ehkä pienen pakkasenkin vuoksi metsikössä piilossa. Matkalla ratsutallille näin jonkun tutunkin ja vaihdoimme muutaman sanasen ja kerroin, että olin menossa ratsastusterapiaan. Bussi oli vähän myöhässä, niinkuin talviseen tapaan oikeastaan aina.

Terapeuttini muisti sen, mistä olimme viimeeksi puhuttu. Ensi kerralla saan Paheen kengän muistoksi. Minusta se on ihanaa. En aio antaa sitä kenellekään. Joskus tulevaisuudessa saatan laittaa sen ehkä uuden kodin seinälle, jos satun muuttamaan tässä lähiaikoina. Sitä kun ei vielä tiedä, jos kouluun jonnekin pääsen. Kauaa me emme ihmetelleet asiaa, vaan menimme hakemaan Pahetta laitumelta. Pahe ei ottanut kutsuani kuuleviin korviinsa, sillä maassa taisi olla jotain mielenkiintoista ja herkullista syötävää. Kuitenkin pienen Pomon takaa-ajon esiastetta näytettyään Pahe tuli hakemaan minulta makupalaa ja oli valmiina töihin. Minulla oli pieniä ruisleivän palasia, joita annoin Paheelle sitten herkkupalaksi.

Paheella on kauniit kaviot ja kokeilinkin niitä samalla harjatessani lunta Paheen yltä pois, kun Paheella ei ollut loimea yllä. Ne ovat sellaiset raidalliset ja niissä näkyy eri sävyisiä ruskeita. Katselin niitä tarkkaan ja sopotin Paheen korvaan kauniista kavioista. Siihen Pahe hörähti ja meni turvallaan minun olkapäätäni kohden. Pahe pitää minusta ja minä Paheesta. Pahe taisi antaa minulle pienen pusunkin ja hamuta takkiani hampaillaan. Terapeuttini kanssa keskustelimme tavoitteista, mitä olin joskus alkuaikoina ratsastusterapian tavoiteeksi asettanut. Omalla osallani olen kyllä oppinut normaalissa elämässä hallitsemaan tunteitani ja sanomaan, miltä minusta oikeasti tuntuu. Samalla niistä keskustelimme, kun minä silittein Pahetta ja harjasin häntä pehmeällä harjalla. Paheen hiuksia en tullut kuitenkaan harjanneeksi piikkisukalla. Yksinkertaisesti unohdin sen. Minulla oli eri terapiahuopa käytössä, mihin olen aiemmin tottunut. Tämä oli sellainen, joka oli alta lampaankarvainen ja olikin itseasiassa pehmeämpi, mihin olen aikaisemmin tottunut. Se oli sellainen vaaleanruskea, jossa ei ollut nahalla merkittyjä kohtia, mikä kohta kuuluu mihinkin.

Ulkoilmakin alkoi seljetä, kun menin ratsaille. Aurinko näkyi rahtusen verran pilvien lomista, osittain aika selkeästikin. Minusta oli mukavaa katsella joulukorttimaisemaa ratsailta käsin. Me emme menneet metsään, vaan kävelimme reipasta käyntiä Paloniemen rantasaunalle. En vieläkään uskalla mennä ravia. Mutta melkein kuitenkin menimme. Keskustelimme monista asioista terapeuttini kanssa samalla, kun katselin Lohjanjärven lumista pintaa auringon siintäessä siihen. Vielä en uskaltanut lähteä itsenäisesti ohjastamaan Pahetta. Pelkäsin, että hän lähtee vielä kiitolaukkaa, ellei terapeuttini pitänyt siinä juoksutusliinaa kiinni. Minä olen ehkä vielä arka monelle asialle, mutta joskus se saattaisi onnistuakin, jos menisin vaikkapa sitä ravia. En tiedä yhtään, mitä viimeisellä kerralla teemme. Terapeutilleni aion kyllä käydä ostamassa suklaarasian viimeisen terapiakerran kunniaksi.

14. tunti

Nyt tälläkertaa minulle osui hyvät ilmat ratsastusterapian suhteen. Ei ollut niin kylmä, kun olisi voinut kuvitella marras-joulukuun taitteessa olevien pakkasten puolesta. Pientä lumisadetta oli kyllä ilmassa, mutta hevosilla ei ollut loimea päällä ja he olivat lumisia. Taivas on ollut jokseenkin kirkas, joskin ne lumisadepilvet olivat ratsastusterapiatuntini aikana aikalailla esillä. Bussi oli myös tälläkertaa myöhässä, mutta kuitenkaan se ei onneksi vaikuttanut terapiatuntini pituuteen. Paloniemessä oli todella hiljaista. Ei traktorillakaan tultu tekemään asioita pihamaalle, joita on joskus tultu tekemään. Näin pieniä jälkiä siitä, että hevoset olivat kuopineet laiduntansa löytääkseen rahtusen verran syötävää lumen alta. Jonkun potilaankin näin kävelyllä ja rapsuttamassa hevosia aidan vieressä. Taisi Bra ainakin rahtusen verran maistella hänen sormiaan. Minusta se oli jokseenkin suloistuttavaa katseltavaa. Kaikki kolme hevosta oli sulassa sovussa siellä.

Keskustelimme ratsastusterapeuttini kanssa erilaisista selviytymiskeinoista, joita olen ottanut viimeaikoina käyttööni. Esimerkiksi olen oppinut komentamaan ikäviä koulukiusaamiseenkin liittyneitä muistikuvia menemään pois ääneen. Minulla on ollut takanani hyvin onnistunut viikko ennen ratsastusterapiaan menoa ja olen siitäkin asiasta keskustellut terapeuttini kanssa. Olen oppinut nimeämään myös tunteeni. Aluksi se on ollut kyllä hankalaa, mutta nyt ratsastusterapian myötä olen oppinut tekemään sitäkin. Keskustelin myös tulevaisuuteeni liittyvistä asioista. Muun muassa siitä, kun ajattelin hakeutua media-assistenttilinjalle erääseen erityisoppilaitokseen, mutta puhuin myös mahdollisuuksistani opiskella yliopistossa vaikkapa kotieläintiedettä tai viestintää. Kotieläintiede olisi siinä mielessä kivaa, koska silloin voisi olla tekemisissä hevosten kanssa. Minulla on myös hinku saada Paheen kenkä itselleni muistoksi ratsastusterapiasta. Toivottavasti voimme mennä tallin varastolle minulle etsimään sopivannäköistä kenkää, jonka voisin laittaa ovelleni tai seinälleni tuottamaan onnea. Olisihan siinä myös tunnearvoa enkä antaisi kenkää kenellekään. Jonkin verran keskustelimme myös liikuntaharrastuksen aloittamista ja kerroinkin meneväni tyttöystäväni kanssa uimaan sitten.

Jonkin verran minua ihmetytti hevostallissa olevat pehmolelut. Niitä käytetään eräänlaisessa hevosagilityssä. En osaa selittää asiaa tarkemmin, mutta ehkäpä ensikerralla me kokeilemme sitä terapeuttini kanssa. Siihen kyllä taitaa liittyä makupalojen antoa hevoselle. Lapset tekevät sitä paljonkin ratsastusterapiassa, mutta myös jonkin verran aikuisetkin.

Menimme sitten hakemaan Pahetta laitumelta ja minulla oli varattuna Paheelle leipäpalasia taskussa. Minua tulikin sitten kaikki hevoset tervehtimään ja Brata sain rapsutellakin silläaikaa, kun Pahe lönkötteli luokseni omalla käynnillään. Kukaan hevosista ei lähtenyt ajamaan toisiaan takaa. Minusta se on jotekin erilaista, kun eläin tulee tervehtimään, kun vaikkapa ihmisten kanssa olisi asia tapahtunut. :) En vain osaa selittää asialle syytä. Minusta se oli jotenkin lohdullista, että kovia kiusauskokemuksia kärsinyt ihminen saa lähellensä niin monta ystävää kerralla. Toki minun muissa asioissa tulee myös ihmisiä lähelleni silloin, kun oikein kaipaan tukea. Nyt minulla onkin ollut hyviä ystäviä ja sen on ollut tärkeää minulle. Paheen päältä piti harjata lumet pois, ettei ne sula sisälläollessa Paheen turkkiin. Se olisi ehkä hevoselle epämiellyttävää ja saattaisi jopa vilustuakin siitä, jos menee pakkaseen märkä turkki päällä. Pahe teki tallilla omia temppujaan ja oli nopea liikkeissään, että en ehtinyt huomata sitä, että Pahe jo oli ruokakarsinan suunnalla ehkäpä hamuamassa itselleen makupaloja. Onneksi karsinan ovi oli kiinni eikä Pahe päässyt makupalaämpärille. Sain harjattua Paheen ja juttelin Paheelle omia salaisuuksiani. Minusta se oli mukavaa ja samoin se rapsuttelu, jota tein harjauksen jälkeen. Pahe on hyvä pomo laitumella. Sellainen, jota voisi ihmisluonnossa kuvata rehdiksi.

Kun olin menossa ratsaille, niin hengitin muutaman kerran syvään ja sitten vain istahdin Paheen selkään. Minusta se on ollut kerta kerraltansa aina vain helpompaa ja helpompaa. Jonkin verran käsiteltiin ratsailla ollessani minun hyvästä edistymisestä ratsastusterapiassa. Olen siihen itsekin tyytyväinen. Minulla ja Paheella on syntynyt näiden terapiakertojen aikana hyvä luottamussuhde toisiimme ja me ymmärrämme toisiamme hyvin. Pahe tietää, mitä minä haluan ja minä tiedän, mitä Pahe haluaa. Kerroin terapeutilleni, että olisi ihanaa päästä useammankin kerran ratsastusterapiaan, kuin nämä tunnit, mitä nyt on ollut ja mitä on seuraavilla kerroilla. Ajattelin kyllä vinkua lääkäriltäni uuden lähetteen sinne, josko pääsisin toiselle jaksolle sinne, koska olen mielestäni hyötynyt erittäin paljon ratsastusterapiasta.

Me olimme ratsukentällä harjoittelemassa kehonhallinta-asioita ja sellaisia perusasioita, joita ratsastuksessa voidaan oppia. Minusta se oli mukavaa ja pysyin ratsailla hyvin. Tein sellaisenkin liikkeen, jossa minun piti taipua taaksepäin niin paljon, kuin mahdollista. Minusta se oli jokseenkin rentouttavaa. Luulin toki aluksi, että tipahdan Paheen selästä, jos oikein rupeaisin kuikkimaan itseäni liikaa taaksepäin. Sain polvenikin nousemaan hyvin ja kerroin terapeutilleni, että olen joskus treenannut jalkojani punttisalilla ja taekwondotreeneissä. Myöskin hevosenhalausliike oli suhteellisen helppo tehdä. Minulla ei ollut hankaluuksia hakea omaa tasapainoani epätasaisella kentällä ja pienellä lumisella polulla, joka johti kentälle. Pahe hamusi kuivia heiniä sieltä polulta itselleen. En tiedä, mille ne hevosen mielestä maistuvat, mutta ehkä Pahe tykkää. Minusta tuntuu, että kehoni on kehittynyt hyvin ja juurikaan sellaisia epätodellisia oloja ei ole tullut kehon kanssa. Tai jos onkin, niin olen oppinut siihen, että taputtelen itseäni. Minusta tuntui siltä, että tämä ratsasusterapiakerta meni erityisen nopeasti, kun minulla oli terapeutilleni niin paljon asiaa. No, ensi kerralla sitten lisää. On varmasti uusia kujeitakin silloin, niinkuin on joka kerta ollut. :)

13. tunti

Tänään on ollut melko myräkkäistä ilmaa, että bussikin oli myöhässä matkalla Paloniemeen. Lumi tuiskusi tuulentuiverruksen mukana ja meni eri suuntiin. En osaa hevosista lukea, mitä mieltä he olivat tämän päivän ilmasta. Taisi olla korviin ja silmiin inhottavaa, kun siellä ulkona piti olla. Paloniemen sairaala-alueella oli lumityöt meneillään, mutta se traktori ei kertaakaan kitissyt ainakaan minun korvaani. Taivas on ollut aika harmaa ja pilvinen. Kuitenkaan se keli ei ollut raskas. Sitä ilmaa oli hyvä nuuhkailla, joskin vedet tippuivat silmistäni, kun tuuli tuiversi.

Terapeutillani ja minulla meni aikaa keskusteluunkin jonkin verran pidemmästi, sillä olin oikeastaan aikalailla masentuneen oloinen, koska olen ollut pitkään vihainen ihmisille. Kerroin, mitä minulle oli ihmisten kanssa tapahtunut eilen ja sunnuntaina suurimmaksi osaksi. Minulle Helsingistä matkalla Malmille huudeltiin bussissa vaikka minkälaisia asioita liittyen painooni ja tietenkin suutuin siitä. Raivoni oli jotain sellaista, että olisin voinut pahoinpidellä ihmisen. Huutelin itsekin huutelijalle kyllä, mitä mieltä olin hänen olemuksestaan, koska hän sorkki minun olemustani. Ikäänkuin se huutelija olisi astunut reviirilleni ja astuikin. Se riita alkoi niinkin viattomasta asiasta, kuin koiran silittämisestä. Kerroin, että minulle läheiset ihmiset joutuivat tekemään paljon töitä saadakseen minut taas maankamaralle, sillä dissosiatiivisuus löi päälle sen vihan yhteydessä. Eilen matkalla Helsingistä Lohjalle, oli bussissa takanani keski-ikäinen nainen ja vielä terveydenhoitoalan opettaja paikallisessa ammattikoulussa, joka piti mielenterveysasioita ja masennusta vitsinä. Otin tietenkin siitäkin pultit. Minua vain ärsyttää, kun ihmiset astuvat reviirille. Tiedän kyllä, että voin joutua juttujeni kanssa ongelmiin jonakin kauniina päivänä, jos nyt en opi asioita. Haluaisin voida itselleni jotain, mutta en aina kykene siihen. Silloin, kun minulla pärähtää, niin se pärähtää sitten.

Menimme sitten hakemaan Pahetta laitumelta. Paheella oli pinkki loimi yllään. Minusta se oli jokseenkin suloistuttava näky. Pahe oli tietenkin lumen peitossa rahtusen verran. Minun mielestäni Paheen lumiset kaviot näyttivät hienolle. Niistä tosin piti saada lumi pois, ettei se paakkuuntunut tai jotain sellaista. Kun Paheen kaviot olivat sulaneesta lumesta kastuneet, niin raidat niissä tuli selkeästi esille. Ne olivat oikeastaan aika hienot. Pahe jonkin verran puisteli päätään. Muistin, mistä Pahe erityisesti tykkää, niinpä rapsutin häntä säkän kohdalta ja siihen oltiinkin tyytyväisiä taas. :) Pahe nauttii siitä, kun annan leipää. Leipä taitaa olla suurta herkkua Paheella.

Hevosista opin sen, että hevoset täytyy totuttaa tiettyyn ruokaan pieniä määriä kerrallaan. Muuten hevoset saattavat sairastua ähkyyn, jos niille yht'äkkiä antaa vaikkapa vihreää heinää. Hevosilla on tarkka homma tuo ruokapolitiikka.

Menimme vain pienen lenkin, sillä ulkona oli niin kamala ilma, ettei metsäänkään saattanut mennä. Siellä olisi voinut tulla vastaan vaikka kaatunut puu taikka risut olisivat rasahdelleet siihen tyyliin, ettei hevonen välttämättä pidä asiasta. Sain nauttia edes vähän. Toivottavasti ensi kerralla on parempi keli. Minun korvissani tuuli vain soi. Taisi se sama tuuli soida Paheenkin korvissa. Minä olen ratsastusterapiassa edennyt hyvin. Saan olla siitä ylpeä.

12. tunti

Tänään on ollut pilvinen ilma, joskaan se ei ollut niin raskas ilma, mitä pilvisestä ilmasta saattaisi noin äkkiseltään kuvitella. Taivas on ollut jollakin tapaa kauniin värinen. Sinsiä erilaisia. Viileää se on pidellyt, mutta en huomannut missään olevan riitteitä. Kuitenkin lapasia piti jo pitää kädessä. Suhteellisen tyyni sääkin oli. Eri kokoiset talitintit hyppelivät ja pitivät pientä konserttiaan. Kun kävelin ratsutallille päin, niin kuului kavioiden kloksahdus ja Pomo meni piehtaroimaan. Minusta se oli jokseenkin mielenkiintoisen näköistä, kun hevonen piehtaroi. Se on erilaisempaa, kuin koiran tai kissan piehtaroiminen. En vain tiedä, miksi se niin on, mutta se vain menee niin. Joskus olen oppinut, että hevonen hoitaa lihaksiaan piehtaroimalla ja se on sellaista, kuin ihmisellä puolestaan venyttely. Kun odottelin terapeuttiani saapuvan paikalle, niin näin oikein suurikokoisen ja keltaisen talitintin tulevan minua kohden. Se oli melkoisen kesy tapaus.

Minä olin hyvällä tuulella mennessäni ratsastusterapiaan, joskin terapeutilleni mainitsin, että minulla nyt vain on erinäisiä ihmissuhdeongelmia ja me keskustelimme niistä. Olen kuitenkin viimeakoina pystynyt laittamaan joko toisille luun kurkkuun taikka sitten olen vain sanoittanut tunteeni. Sanoittaminen onkin oikeastaan paljon passelimpi tapa olla diplomaattinen. Ainakin niin minulla tuli mieleen. Myöskin liikuntaharrastuksen aloittamisesta oli puhetta. Kerroin, että kävelen sauvoilla ja ilman ja sitten toisinaan käyn uimassakin, joskin se uinti on ollut viimeaikoina vähissä. Menimme keskustelun lomassa hakemaan Pahetta ja minulla oli hänelle tavalliseen tapaan leivänpalasia taskussa. Ei tarvinnut palastella palasia, kun niitä oli siellä astian pohjalla valmiina. Pahe tunnisti hyvin kutsuääneni, tuli lähelle ja antoi minun laittaa riimun päälle. Bra kävi myös piehtaroimaan ennenkun menin hakemaan Pahetta laitumelta. Terapeuttini kanssa me näimme asian. Olise Pahekin tainnut käydä maassa piehtaroimassa, kun Paheen loimi oli hiukan likainen. Pahe taisi nauttia leipäpalasestaan viimeistä murua myöden. Minun mielestäni tallissa tuoksui hyvälle. Myöskin Pahe tuoksui hyvälle. Haistelin Paheen päätä. Paheellakin on omat reviirinsä ja hän ei tykkää, kun halataan. :) Pidän hevosen tuoksusta. Voisin haistella sitä hamaan tappiin saakka. Minun mielestäni hevosen tuoksua luonnollisempaa tuoksua ei voi olla, paitsi ehkä koivun tuoksu.

Paheelle on kasvanut pitkä parta talviturkin lomaan. Häntäkin Paheella oli kasvanut pituutta, että sitä varmaan pitäisi leikata. Jotenkin herttaista. :) Paheella oli omat kommerverkkinsä, kun aloin hoitamaan häntä. Kuitenkin hän tykkäsi ja laittoi silmänsä kiinni ja suunnisti korvansa minua kohden, kun aloin rapsuttamaan pahetta säkän kohdalta. Se on varmasti sellainen kohta, josta hevoset rapsuttelevat toisiaankin. Selkäkin taitaa olla sellainen paikka, josta Pahe nauttii, kun toiset hevoset rapsuttavat. Minulle tuli hyvä mieli ja oikeastaan omalla tavalla itsellekin sellainen fiilinki, että joku voisi kyhnyttää minuakin selästä. :) Hevosesta näkee vain sellaisia asoita helposti, joista se tykkää. Omanlaista vikurointia Pahe piti päällä, kun ei tykännyt terapiasatulan ja -kahvan asettamisesta. Sain pienen hevosenpureman siinä lomassa. Se ei ollut paha. Pieni nipistys vain, mutta sellaista Pahe ei saisi tehdä.

Kun lähdin ratsastamaan, niin minua ei jännittänyt mennä ratsaille alkuunkaan, joskin aina hengitän syvään ennen ratsaille menoa, että rauhoitun. Joskaan en huomannut, kuinka Paheen alkuliike nytkähti ja Pahe oli aikansa "keinunut" siinä, kun olin Paheen selässä. Minulla on hyvin kehittynyt tasapaino ja minulla ei ole niin pahoja vaikeuksia enää hallita kehoani. Olen arjessakin sen huomannut, että en tarvitse enää niin paljon tukea, kun kävelen rappusia. Aivan rahtusen verran minusta tuntui, että olisin istunut vinossa. Oikaisin asentoani ja lenkki sai alkaa. Olin Paheen selässä rentoutuneempi, kuin koskaan. En kyllä vielä uskaltanut mennä ravia Paheen kanssa, mutta reippaalla käynnillä me lähdimme liikkeelle Paheen ja terapeuttini kanssa. Jospa ensi kerralla uskaltaisin mennä rahtusen verran raviakin. :) Tällä kerralla toppuuttelin, että ei vielä ravia. Paheen käynti tuntuu rytmikkäälle, hyvälle ja rauhoittavalle.

Me menimme tutulle rantalenkille, jotta minä saisin hakea tasapainoani. Tein kehonhallinta-asioita ja pidin välillä terapeuttini toimesta käsiäni alhaalla, enkä ottanut ohjista enkä terapiakahvasta kiinni. Minusta se tuntui hyvälle ja rennolta. Minä en jännittänyt yhtään olla hevosen selässä, vaikkakin se tuntui aika moninaiseltakin ehkäpä olla Paheen selässä ottamatta mistään kiinni. Tunsin Paheen selkälihakset eri tavalla, kuin ennen. Oma lantionikin pysyi Paheen rytmissä ihan toisella tapaa, kuin ennen. Huomasin, että oikea puoli kehostani ei ole enää niin jännittynyt, mitä se oli ratsastusterapian alettua. Minusta Lohjanjärvi näytti tyynelle, eikä rantalenkillä tuullut ollenkaan. Kuulin korvissani pienen nakseen matkalla. En tiedä olivatko ne lintuja vai oravia. Tai johtuiko se ääni puista. Kuoppainen tie tuntui hevosen selässä ollessa aivan toisenlaiselle, mitä se olisi kävellessä tuntunut. Olen itseeni tyytyväinen, kun pysyin hyvin Paheen selässä, vaikka hänen jaloillansa olisi tapahtunut mitä vain. Myöskään sillä pitkällä ylämäellä en ottanut terapiakahvasta kiinni, vaan pidin ohjat käsissä ja nojasin eteenkäsin. Ilma tuntui kuivalle ja pehmeälle. Ei pahemmasti ollut ratsulenkillä kuraakaan missään, johon Pahe olisi saattanut liukastua.

Kun tulimme lenkiltä tallille päin, niin toiset hevoset hirnahtivat, kun huomasivat Paheen. Taisivat sitten olla iloisia, kun "työkaveri" palasi töistä. Paheen virkaan kuuluu Pomon poisajaminen, mutta ei Pahe tainnut tälläkertaa siihen hommaan ryhtyä. Mina hiukan jännitti, josko Pahe olisi lähtenyt laitumelle riimu päällään, kun pitää Pomo ajaa pois tai että minun käsistäni olisi lähtenyt Pahe ihan eri suuntiin. Niinpä Pahe piti päästää laitumelle äkkiä ja antaa leipäpalanen palkaksi. Kiittelin Pahetta hyvästä kyydistä ja olin kaikin puolin tyytyväinen itseeni, mutta myös Paheeseen. Minä luotan Paheeseen ja Pahe minuun. Niinhän se menee. :)

Extra

Pro gradu ratsastusterapiasta. Kannattaa lukea. On mielenkiintoinen.

11. tunti

Aamusella oli ulkona harmaata ja utuista. Edellisenä päivänä satanut lumi oli loskaantunut. Se tuntui jalkojen alla aika raskaalle. Paloniemessä oli hiljaista, joskin jokunen hevosen hirnahdus rikkoi piha-alueen hiljaisuuden. Tallilla oli kengitysseppä laittamassa Paheelle, Pomolle ja Bralle hokkikenkiä jalkaan. Hokkikengät olivat oikeastaan aika erikoisen näköiset. Niistä näkyi neljä sellaista ruuvin kaltaista juttua, jotka olivat kengän edessä ja takana. Ne pitävät hevosen liukkaalla ja lumisella tiellä pystyssä. Minusta oli mielenkiintoista seurata kengityssepän puuhia, kun Paheelle laitettiin hokkikenkiä jalkaan. Aluksi ihmettelin, missä kaikki hevoset olivat, kun ketään ei näkynyt oikeastaan mistään. Sitten vasta myöhemmin minulle selvisi syy. Pomo oikeastaan vain käyskenteli laitumella, kun Bra ja Pahe olivat tallissa sisällä. Silittelin tallilla Brata, mutta en antanut makupaloja, koska en saanut siihen lupaa. Minusta se oli jotenkin suloista, kun Bra hamusi minua turvallaan ja antoi pusuja minulle. Bran turkki tuntui jokseenkin sileämmälle, kuin Paheen turkki. Se oli aika mielenkiintoista.

Kengityssepällä oli mielenkiintoiset jutut hevosista, kun terapeuttini ja kengitysseppä keskustelivat omiaan, kun minä olin Bran kanssa. Taitaa kengityssepän työ olla aikamoista käsityötä. Tallilla oli eräänlainen alaisin, jossa kengät hakattiin muotoonsa. Sitten kengityssepällä oli erilaisia työkaluja: viila ja eräänlainen kynsi, jolla otettiin kaviosta ylimääräistä pois. Sitten hänellä oli nauloja, joita tarvittiin kengän laittamiseen jalkaan ja pienenpieni vasara, jolla sai naulan lyötyä tarkasti. Siinä sitä saakin päivän mittaan puhdetta, kun laittaa hevosille kenkiä ja nyt ainakin talvisaikaan laittaa jo talvikenkiä jalkaan. Minusta tallissa eräällä tavalla haisi keratiinille ja metallille. Liekö tullut kengittämisestä ja kavioiden viilaamisesta sun muuta. Lattialle kengittämisestä syntyi aika paljon tavaraa neljästä kaviosta per hevonen. Hevosille laitetaan joka kahdeksas viikko uudet kengät jalkaan. Aiemmin hevosen kengittämistä olen vain nähnyt televisiosta. Nyt näin elävältä sen asian ensimmäistä kertaa elämässäni. Oli mielenkiintoista.

Pahetta ei tarvinnut hakeakaan laitumelta, koska hän oli kengitettävänä, niin saimme Paheen pienen odottelun jälkeen käyttöömme. Ajattelin, että Pahe olisi ollut jotenkin vikuralla tuulella, kun piti paikallaan olla kengittämisen ajan. Ainakin Pahe kuopi etukaviollaan tallin lattiaa päästäkseen liikkeelle. Minua hiukan jännitti, kun Paheella oli sitten uudet talvikengät ensimmäistä kertaa tänä vuonna käytössä. Jonkin verran mietin teiden liukkauttakin, että ysyykö terapeuttini pystyssä, kun minä olin ottaa ipponit tullessani ratsastusterapiaan. Terapeuttini kanssa keskustelimme yleisiä asioita pintapuolisesti. Tänään oli sellainen päivä. Kuitenkin joskus minun on opittava suuttua aiheesta eikä silleen, että saisin monen taakan jälkeen pahan raivokohtauksen, koska se ei hyödytä minua eikä ketään muutakaan. Minusta tuntuu, että jumuidun vain tiettyihin aisoihin aina vain.

Menimme tällä kertaa kentälle harjoittelemaan hevosen kääntämistä, pysäyttämistä ja liikkeelle lähtöä. Siellä pitikin hakea omaa tasapainoaan, kun kenttä oli vetinen ja sohjoinen. Minulla oli siinä hiukan haastetta ja kun dissosiatiivinen kohtaus oli lyödä päälle. Tunsin, kuinka olisin ollut tipahtamaisillani Paheen selästä ja kädet sekä ohjat olivat menossa aina vain kapeimmiksi ja kapeimmiksi. Olin hätääntyä. Kuitenkin tunto omaan kehoon palasi takasin hetkeä myöhemmin hevosen liikkeestä ja kehonhallinta-asioita tehdessäni. Kerroin, että "normaalissa" olossa taputtelen kehoani ympäriinsä, että tunto palaisi takaisin. Se on omanlaistansa tuntemusta, kun kehosta meinaa lähteä tunto taikka eri kehon osat tuntuvat suuremmilta tai pienemmiltä, kuin ne normaalisti olisivat. Menin kentällä ämpäreiden lomitse, että opin kääntämään hevosta ja pitämään katseeni siellä suunnassa, jonne hevonen kääntyy. Se oli mielenkiintoista, vaikkakin olen ennenkin tehnyt tuota. Kenttäreitillä Pahe otti kuivia ja pystyssä törröttäviä heiniä suuhunsa. En tiedä, mille ne Paheen mielestä maistui. Minun piti ylhäällä väistellä oksistoa, etten saanut niitä kasvoilleni pienistä koivuista. Käynnissä tein kehonhallinta-asioita ja sitten olinkin oikeastaan tottunut kentän sohjoisuuteen ja pieneen muhkuraisuuteen. Ne menivät hyvin ja minulla oli kaikin puolin hyvä olo, kun tulin ratsastamasta.

10. tunti

Aamulla oli ulkona harmaata ja pilvistä. Kuitenkaan ei sumuinen ilma, mitä olisi kosteahkosta päivästä voinut odottaa jollakin tasolla. Ruskakausikin alkaa olla ohitse ja puut näyttivät siltä, että nekin valmistautuvat talven tuloon omalla tasollaan. Paloniemen pihamaalla rymisteli ruohonleikkuri ja traktorikin teki omia juttujaan. Lehtien kuljetusta piha-alueelta lieneet siellä Paloniemessä. Pahe, Pomo ja Bra olivat erillään toisistaan laitumella, kun kuljin tallillepäin kävellen bussilta. Pahe ehkä oli enemmän puiden lomassa piilossa, mutta Pomo ja Bra käyskentelivät laitumen viertä kumpikin omiin tahoihinsa. Niillä oli loimet päällä, koska ilmassa oli sateen tuntua ja märkää oli myös maa. Oli luultavammin edellisenä yönä sadellut.

Terapeuttini kanssa keskustelin siitä, minkälaisia erimielisyyksiä minulla on ollut erinäisten ihmisten kanssa ja miksi. Myöskin minulla oli vihan tunnetta viime viikolla ja rahtusen verran dissosiatiivisia kohtauksiakin. Kerroin terapeutilleni, kuinka inhottavia ne oikeastaan onkin. Jatkoin kertomistani ollessani ratsailla. Menimme lyhyehkön keskustelun jälkeen hakemaan Pahetta laitumelta. Minulla oli Paheelle kuivattuja omenanpalasia, kun niitä joku oli tuonut tallille hevosten makupaloiksi. Minusta ne omenanpalaset tuoksuivat hyvälle, niinkuin tallikin. Taisivat kuivatut omenanpalaset olla kotimaista satoa. Sen värisiäkin olivat. :) Taisi Paheelle olla mukavaa vaihtelua leivänpalasten sijaan.

Pahe meinasi alkaa komentamaan Pomoa mielensä mukaan, kun tiettävästi Pomo oli tulossa Pahetta liian likelle. Emme terapeuttini kanssa antaneet Pahetta komennella Pomoa. Paheella oli mielestäni kyllä sellainen täpinä päällä sen johdosta, että se näkyi jonkin verran tallilla ollessakin. Minulla ja Paheella oli pihalla pieniä talutusharjoituksia. Minun vain pitäisi oppia oman reviirin rajaaminen niin ihmisten, kuin eläintenkin suhteen. Se on ollut minulla hataralla pohjalla, koska olen aina tavallaan pakosta joutunut olemaan kiltti siinäkin pelossa, että sapiskaa tulisi, jos tekee asioita väärin. Sen johdosta minulla on pelko auktoriteettiäkin kohtaan. Pahe tallissa meni tekemään omia kommerverkkejä ruokakarsinan lähettyville. Terapeuttini piti komentaa Pahe pois sieltä norkoilemasta. Sain Paheen kanssa tehtyä asioita jollakin tasolla. Se oli vähän hankalaa, kun Pahe alkoi liikuskelemaan tallissa levottomasti ja tiputteli tavaroita mennessään. Ajattelin, että Pahe voisi olla sellaisella tuulella, että kanveesi taitaisi odottaa. Näin ei onneksi kuitenkaan käynyt. Pahe rauhoittui silittelyyni ja rapsutteluuni. Loppuviimein sain laitettua terapeuttini kanssa ratsastustarvikkeet Paheelle ja pääsinkin sitten tuota pikaa Paheren selkään. Minua aina se selkään meneminen jännittää tietyllä lailla.

Menimme uudestaan rantalenkille, jotta "oppisin" tuntemaan reitin ja tavallaan hevosestakin lähtevät asiat. Lohjanjärvi liplatteli samalla tavalla, kuin että olisi puhaltanut kuumaan kaakaokuppiin voimakkaammin. Minun käsiini ohjat tuntuivat jotenkin lyhyiltä ja ohuilta. Ne olivat hiukan hankalat alkuun. Kuitenkin aloin tottumaan niihin lenkin aikana. Taiteilin hevosen selässä tasapainollani. Kuitenkin pysyin siellä hyvin. Minä luotan Paheeseen ja Pahe luottaa minuun. Tällä kertaa ei tullut vastaan sellaisia asioita, jotka olisi minut pelästyttänyt. Pystyin omasta mielestäni hyvin hallitsemaan hevosta. Ylämäessä sillä rantalenkillä meinasin menettää kehoni hallinnan, mutta kuitenkin pystyin tasapainoilemaan Paheen selässä, että päästiin mäki ylös hyvin. En tainnut pitää koko matkalla terapiakahvasta kiinni. Siinä suuressa mäessä meinasin jo haparoivilla käsillä ottaa kiinni, mutta ajattelin vain, että tasapainoni ei koskaan paranisi, jos aina tiukan paikan tullen otan tukea jostakin tukevammasta esineestä. Jälleen tuli yksi onnistumisen kokemus. :) Minulla oli mukavaa ratsastusterapiassa.

9. tunti

Aamulla oli ilmassa yöpakkasten tuntua. Taitaa talvi tehdä tulojaan, kun oli asteen verran pakkastakin. Autojen tuulilasit olivat jäässä ja maa oli jäässä. Minun ilmeisen verran täytyy ajatella, että seuraavalla kerralla laittaisin talvikengät jo jalkaan, kun nyt olen ratsastusterapiassa pärjännyt lenkkitossuilla hyvin. Ilma oli sees ja aurinko paistoi silleen, kun lokakuun lopussa sillä on tapana esiintyä. Hevoset olivat omilla alueillaan, joskin aika piilossa. Kuitenkin näin Paheen ja Bran pitävän omaa rapsuttelutuokiota puiden lomassa. Enää ei mäkäräiset ole kiusanneet hevosia. Paikkalinnut lauleskelivat jonkun verran.

Olen tyytyväinen, kun sain kuulla saaneeni viisi kertaa ratsastusterapiaa lisää, joten jäljellä minulla on ratsastusterapiaa vielä kuusi kertaa ja saan siitä ylellisyydestä nauttia täysin siemauksin. Olen onnistunutkin aika hyvin ratsastusterapiassa tekemään sellaisia asioita, joita nyt siellä yleisesti tehdään: kehonhallintajuttuja ratsastuksen lisäksi. Halasin terapeuttiani, koska olin niin tohkeissani asiasta. Keskustelimme terapeuttini kanssa tunteistani, mitä olen kokenut menneellä viikolla. Kerroin, että olin illalla itkuinen, koska olin yliväsynyt "sossimisesta" kolmessa paikassa nenttien kanssa. Myöskin keskustelin siitä, kuinka puutuin lapsen hypelöintiin kaupassa. Minulla vain oli mennä hermot siihen, kun hän ropeloi ja hypelöi kaupassa olevia tavaroita. Kuitenkin sillä kerralla osasin sanoittaa tunteeni ja ihmettelinkin, miksi ei lapsen isä siihen hommaan puuttunut aluksi. Kävin näitä asioita samalla kerralla läpi, kun menin hakemaan Pahetta laitumelta.

Pahe tiesi, kuka on tulossa. Hän tuli minua kohti ja hamusi makupalaa. Pomo kuitenkin oli tulossa Paheen "reviirille" ja Pahe ei tainnut pitää ajatuksesta. Niinpä hän lähti ajamaan Pomoa takaa laukalla. Sain kuitenkin Paheen riimuun ja annoin leivän palasen. Tallilla Pahe oli hiukan levoton ja ajattelin, että se saattoi johtua siitä takaa-ajotilanteesta. Hevoset kuitenkin leppyvät aika nopeasti. Sain hyvin tehtyä asiat Paheen kanssa. Kaviotkin puhdistin ilman erityisempiä kommerverkkejä. Vielä hevosille ei oltu laitettu hokkeja, vaikka on pakkanen ollut. Ehkä ensi kerralla niillä taitaa olla kavioissaan sellaiset kenkiin kiinnitettynä. Tallissa oli hyvä ja rauhoittava tuoksu. Nautin siitä. Silitin Pahetta ja hänellä on kiiltävä ja paksu talvikarva. Enää ei vaihdu karva ennenkuin vasta seuraavan kerran keväällä. Kuolaimet piti lämmittää veden alla, koska ne olivat viileät. Ne pitääkin lämmittää, jos ne ovat olleet kylmässä, koska hevosen suussa sellainen kylmä metalli voi tuntua todella epämieluisalta. Joskus tuota asiaa opiskelinkin Wikipediasta, kun luin hevosista. Kun Paheelle laitettiin terapiasatulaa päälle, nin hän ei oikein pitänyt toimenpiteestä. Sain aivan rahtuisen hevosenpureman itseeni. Ei Pahe ilkeyttään. Eikä varmasti temperamentilleen voi mitään.

Menimme rantalenkille Paheen kanssa. Lohjanjärvi oli utuinen pinnastaan. Varmaan taitaa tulla kohta puoliin ensimmäiset riitteet pintaan. Taitaa alkaa myös avantouimareiden juhlakausi. Loka-marraskuun taitteinen ilma suorastaan huokui lävitse tuolla lenkillä. Metsäkin oli huurteen peitossa. Tippuneet lehdet näyttivät siltä, kuin ne olisi pinnoitettu sokerihuurteella. Jääkiteet kimaltelivat.

Minulla oli hiukan hankaluuksia ohjastaa Pahetta lenkin aikana, kun Pahe oli menossa kohti järveä aina, kun yritin pysäyttää häntä. Kukaan ei ole onneksi seppä syntyessään ja harjoittelemalla sitä oppii paljon. Tein käsien ja polvien nostoa liikkeessä. Muitakin kehonhallinta-asioita tein liikkeessä. Olen oppinut niistäkin asioista paljon. Tunnen oman kehoni hyvin ja pysyn hevosen liikkeessä mukana. Minulla oli hiukan jännittynyt olo, kun tuli uusia tilanteita eteen ja myöskin uusia asioita. Ajattelin, että jotkut asiat olisi ollut vielä siitä takaa-ajotilanteesta, mutta ei hevonen enää sellaisia muista, kun se tulee laitumelle takaisin. Jokkain tasolla hallitsen kyllä itseni, mutta minun pitäisi rahtusen verran oppia hallitsemaan hevosta, ettei mentäisi ihan päistikkaan. Kuitenkaan mitään sellaista ei käynyt. Minulle jäi lenkistä kuitenkin todella hyvä fiilis. Ensi kerralla varmasti opin lisää asioita. Ratsastus on vaikea laji, mutta pikku hiljaa siihen pääsee sisälle. Pahe tunsi lenkin jälkeen laumatoverinsa ja toisetkin hevoset tunsivat Paheen tulevan. Taitavat tulla toistensa kanssa toimeen hyvin.

8. tunti

Ilma oli tietyllä lailla lokakuisen utuinen. Ruska näkyi epäselvästi ja muutenkin ilmassa oli sateen tuntua, mutta se ei satanut aamulla. Matalapainetta oli sen verran, että olin hiukan väsyksissä. Paloniemen hevoset käyskentelivät laitumella loimet päällä ja nipostelivat ruohontuppia maasta ja vissiinkin vielä puiden lehtiä ja tallilta saatuja heiniä. En tiedä. Joku taisi hirnahdellakin laitumella olemassaolon merkiksi toisille hevosille. Joka paikassa oikeastaan oli aika hiljasta, joskin varikset saattoivat jonkinlaista konserttia pitää. Traktorikin teki omia temppujaan sen kuskin kanssa Paloniemen piha-alueella.

Keskustelimme terapeuttini kanssa siitä, millä tavalla olen edennyt ratsastusterapiassa. Omasta puolestani ja myös terapeuttinikin sanoo, että olen edistynyt kehonhallinta-asioissa ja olen myös oppinut sanoittamaan tunteitani - ainakin rahtusen verran ainakin omasta mielestäni. Minun ei pidä peitellä asioita, joita tunnen, että saattavat tuntua pahalle. Kuitenkin pitää ottaa hyvätkin asiat esille ja näyttää nekin tunteet toisille. Puhuin terapeutilleni asioita, jotka liittyvät parisuhteeseen ja minkälaisia asioita toisen kuuluu kyllä hyväksyä toisessa ihmisessä, mutta myös minun pitää hyväksyä samalla tavalla toinen, kun toinen minut. En lähde asioita erittelemään, sillä sen verran intiimejä ne olivat.

Nopeasti keskustelun jälkeen lähdin terapeuttini kanssa hakemaan Pahetta laitumelta. Tällä kertaa Pahe ei ollut niin kauaksi kulkenut, kuin viime kerralla. Hän oli vähän puidenkin suojassa osin. Pahe tunsi minut, kun tulin sinne. Ei edes tarvinnut kutsua häntä sen enempää. Minulla oli taskussa leipäpalasia, joita Pahe silmin nähden rakastaa. Niinpä taskuanikin hamuttiin. Taisi olla sellaista lemmellistä eikä kuinkaan kiukkuista taskulta hamuamista, mutta eipä terapiahevoset taida koskaan olla kiukkusia. Pahe tuli turvallaan kohti riimua ja sain laitettua sen Paheelle ennen tallin piha-alueelle ja talliin viemistä varten. Piha-alueella otimme muutamia talutusharjoituksia ja se sujui mukavasti.

Tallilla oli hyvä tuoksu. Hevosen tuoksu siellä oli taikka oikeastaan se oli sellainen tavanomainen pienen tallin tuoksu. Minulle tuli levollinen olo tallilla. Pahekin tuoksui hyvälle. Paheen kanssa puuhastelin ja harjasin hänet pehmeällä harjalla. Taisi suurimmalta osaltaan olla paikallaan ja piti tekemistäni toimista. Aluksi silittelin ja rapsuttelin Pahetta ja siitä hän tuntui erityisesti nauttineen. Putsasin myös kaviot eikä se homma tuntunut millään lailla raskaalta tänään. Pahe luottaa minuun ja minä Paheeseen. Niinpä hän antoi minun taas ystävällisesti puhdistaa kaviot hiekasta ja turpeesta. Laitoin terapiasatulan ja suitset Paheelle yhdessä terapeuttini kanssa. Terapiaa varten oli tullut uusi kahva käyttöön. Se oli hieno sellainen musta ja nahkainen.

Menimme rantalenkille. Lohjanjärvi oikeastaan liplatteli syksyisellä tavalla ja vastarannalla olevat puut näkyivät sumun vuoksi vähän epäselvästi. Kuljimme oikeastaan sellaisen lehvikön lävitse myös. Sitten vastaan tuli siellä sellainen jyrkempi ylämäki, mutta en tarvinnut pitää terapiakahvasta kiinni muuta kuin silloin, kun tein jaloillani kehonhallinta-asioita terapeuttini johdolla. Itseasiassa sain pidettyä tasapainoni niin hyvin järjestyksessä, että tein kehonhallinta-asioita hevosen ollessa liikkeessä. Se oli silminnähtävän innoittavaa, kun pysyi tasapainossa. Pyörän selässä en uskaltaisi läjteä tekemään samanlaisia temppuja. :) Suurimman osan ratsastusajasta pidin oikeastaan ohjaksista kiinni. Minulla on kehonhallinnassa siis tapahtunut omalla tavalla suuriakin muutoksia. Keskustelimme asiasta yhdessä. Pahe hengitteli minun kanssa syvään. Hänkin rentoutui oikeastaan samalla tavalla, kuin minä. Se oli ihanaa. Jyrkässä ylämäessä Paheen selkälihakset tuntuivat kehoani vasten erilaiselle, miltä ne tuntuvat loivassa ylämäessä. Osasin nojata eteenpäin, kun hevonen kiipesi sitä jyrkkää ylämäkeä. Se oli jännää eikä minulla ollut yhtään ongelmia tasapainoni kanssa. Rantalenkki tuntui ihan erilaiselta mennä hevosen kanssa, kuin normaalisti kävellen sairaalassaoloaikana. Metsä oli kaunista katseltavaa ja maatakin katselin toisesta perspektiivistä, mitä yleensä kävellen tulee katsottua. Joku oksakin minua hipaisi ja sain nenänpäähäni pienen vesipisaran. Oikeastaan ilma tuoksuu tietyllä lailla siellä korkealla erilaiselle, kuin ihan maassa ollessa.

Ratsastuksen päätteeksi Pahe antoi minulle pusun nenänpäähän ja minä annoin Paheelle leivänpalasen. Minulle jäi ratsastusterapiasta hyvä olo, niinkuin aikaisempinakin kertoina. Minusta ratsastusterapia on ollut kaikkinensa mielenkiintoista ja kiehtovaakin, millä tavalla sitä tulee toimittua hevosen kanssa.

7. tunti

Aurinko paistoi syksyisellä terällä ja ilma oli kuulas. Puutkin olivat väriloistossaan, kun olin tulossa Paloniemen ratsutallille. Hevoset käyskentelivät laitumella ja niillä oli loimet yllä, kun yö oli ollut kylmä pakkasyö. Nyt mäkäräisistä on taidettu jo päästä eroon. Enää ei taida tähän aikaan vuodesta ruoho juurikaan kasvaa, josta hevoset voisivat hyvällä omalla tunnolla nauttia. Ilma ja maa olivat sopivassa suhteessa kuivia. Ei tarvinnut pelätä, että kengät kastuisivat. Hiekkatiessä olli hevosen kengän jälkiä ja ne olivat omalla tavalla aika taiteellisiakin, joista olisi voinut ottaa valokuvan, samoin siitä pulskasta ja oikein, oikein keltaisesta talitintistä, joka kävi ratsutallin räystäällä juomassa vettä. Näin myös mustarastasnaaraankin, kun odottelin terapeuttiani saapuvan tallille.

Juttelin terapeuttini kanssa sellaisia tavallisia asioita, jotka liittyvät arkipäivään. Minulla ei ole ollut sellaisia tunteita, joita en olisi osannut nimetä. Joskin minua on hermostuttanut jonottaminen pankissa tai kaupassa. Kauaa me emme seisseet juttelemassa, vaan menimme suoraan asiaan: hakemaan Pahetta laitumelta. Nyt Paheella olikin käytössään vähän toisenlainen riimu, johon tavallisemmin olisin tottunut. Kirkkaan punainen ja jokseenkin kuninkaallinen väri. Sain antaa Paheelle porkkanoita, kun niitä oli tullut tallille jonkun verran hevosille makupaloiksi. Minusta se oli mukavaa.

Harjasin Pahetta pehmeällä harjalla nyt, kun Pahella on talviturkki yllään. Se kiilteli aurinkoa vasten, kuin timantit. Se on pehmeä ja silkkinen, kun Pahetta silittää. Pahe taisi pitää siitä, kun rapsuttelin ja silittelin häntä. Pahemmin hän ei steppaillutkaan ja oli hyvin rauhallinen. Minäkin olin. Pahe luottaa minuun ja minä Paheeseen. Minulla meinasi vähän kunto lopahtaa kesken, kun putsasin Paheen kavioita. En vielä taida hallita sitä hommaa kunnolla eikä minun kunnollani ole asiaa kylläkään Ypäjän hevosopistollekaan. Sanoin asiasta terapeutilleni. Nauroinkin sitä. Taidan tietää, että Pahe on Ravikuningas Patrikin jälkeläinen. Luin viime viikolla PDF-tiedostona olevasta Ratsastus-lehden linkistä.

Syksyn ruskaa oli upeaa katsella hevosen selästä. Paheen lihakset tuntuivat takapuoleni alla hyvin, koska terapiassa käytetään erityistä huopaa satulana. Siinä onkin kyllä tarkoituksena se, että tuntee hevosen liikkeet ja osaa rentouttaa oman kehonsa ja myötäilee hevosen liikkeitä. Minulla ei ollut kylmä käsissä ollenkaan, vaikka minulla oli käsissäni kynsikkään tapaiset kädenlämmittimet. Ne ovat sellaista erityistä turvevillaa ja hyvät käsissä.

Menimme samalle kentälle, jossa olimme edellisenkin kerran Paheen ja terapeuttini kanssa. Siellä pitää hakea tasapainoa vähän eri tavalla, kuin metsälenkillä, koska hiekka kentällä on pehmeää. Olen aika hyvin oppinut hallitsemaan kehoani, vaikkakin minulla on aika paljon hankaluuksia hahmottaa omaa kehoani. Teimme monenlaisia kehonhallintajuttuja. Minun piti yhdessä sellaisessa läpsäistä vastakkaisella kädellä vastakkaista polvea. Sitten yksi oli sellainen, että pidin käteni lentokoneasennossa ja käänsin kehoani ja käsiäni. Näitä tehtiin hevosen ollessa paikallaan. Minusta se oli jännittävää hiukan. Heitin huumoriakin joukkoon, että ihan minusta ei ole vikeltäjäksi. Olen kyllä mennyt omasta mielestäni ja terapeuttinikin mielestä paljon eteenpäin hevosen kanssa. Pidin kädet irti ohjista ja kahvasta ja hevonen liikkui. Siinä sai hyvin tuntumaa hevosen liikkeisiin. En juurikaan menettänyt tasapainoani, vaikka sen voisin menettää yhtäkkiä vaikkapa ajamalla polkupyörää. Opin sen ohjastuksessa, että sillälailla omaa kehoakin pitää osata "kääntää" juuri sinne suuntaan, jonne hevosen halutaan menevän, kun käytetään ohjia. Se on vähän saman kaltaista, kuin kääntyisi itse maastakäsin. En tiedä, menemmekö ensi kerralla jonnekin metsään tai jotain sen kaltaista. Onkohan siellä haasteellinen polku tulossa. Sen saan nähdä ensi kerralla. :) Minulla oli nytkin erityisen mukavaa ratsastusterapiassa.

6. tunti

Pahe, Pomo ja Bra olivat laitumella rapsuttelemassa toisiaan ja Pahe tuli ensimmäisenä moikkaamaan minua ja toiset tulivat jäljestäpäin. Varmasti vielä karvanlähtöaika kutittaa hevosia. Niinpä he rapsuttelevat toisiaan taikka sitten kiehnäävät laidunalueella oleviin puihin. Wikipediasta viime viikolla taisin lukea, että hevoset hoitavat sillä tavalla toisiaan. Jotenkin se taitaa olla hevosille sosiaalista tapahtumaa ja että sillä tavalla ollaan toisia lauman jäseniä kohtaan ystävällisiä. Minusta se oli hellyttävää katseltavaa, kun olin tulossa Paloniemen ratsutallille. En tiedä, että onko tuo hevostenkin tapa kirputtamista, niinkun koirilla on se sellainen jännä tapa kirputtaa toisiaan tai ihmistä osoittaakseen vain ystävällisyyttä. Minusta jotenkin tuota hellyytta korosti sekin, että tänään paistoi syksyinen aurinko melkeinpä täydeltä taivaalta.

Terapeuttini kanssa puhuin ihmisten ja eläinten miellyttämisestä. Tavallaan on asioita, jotka on vain tehtävä ihmisen tai eläimen hyvinvoinnin kannalta tykkäsi niistä tai ei. Koskaan eläimen ei saisi antaa tehdä, mitä huvittaa, koska silloin eläin saattaa tulla pahantuuliseksi siitä. Tai en tiedä. Minulla on jonkin asteinen pelko siitä, että eläin puraiseee tai alkaa vikuroimaan, ellen miellytä eläintä eläimen omien mieltymyksien mukaan. Niinpä minä kaiken aikaa kyselin Paheelta, mistä tämä tykkäisi. Olisiko pehmeä tai kova harja parempi vaihtoehto ja ajattelin, että Pahe olisi tullut vihaiseksi minulle, jos en kyselisi asioista, mistä Pahe tykkää. Minulle on jotenkin opetettu, että eläimille ja ihmisille pitää olla hyvä. Toisaalta, jos omia aitoja tunteitaan patoaa jonnekin taka-alalle, niin se ei ole hyvä. Minun pitäisi ehkä sanoittaa tuntemukseni. Minulle vain on olemassa hyvä ja paha asia. Jos joku esimerkiksi tuuppaisee minua kärryillä takapuoleen kaupassa, niin saatan oikeasti nostaa nyrkin pystyyn ja se voi olla lähelläkin, että tempaisen toista ihmistä. Paras vaihtoehto on se, että sanoittaa tunteensa. Itseasiassa tuo lyömisasia ei oikeasti ole naurun asia, vaan se on vakava ongelma. Kuitenkin jollakin tasolla minulla ei ole sellaisia tuntemuksia nyt. Se tulee ainoastaan silloin, kun minulla on stressi.

Pahe kuuli kutsuni, kun mentiin terapeuttini kanssa hakemaan häntä laitumelta. Pahe taitaa tuntea minut jo aika hyvin. Minusta se on mukava asia sekin, että olen omalla tavallani kiintynyt kyseiseen hevoseen. Terapeuttini jäi vähän loitommaksi, kun menin hakemaan Pahetta. Sain itse tehdä asioita siellä laitumella. Hevonen kulkee perässäni ja minä menen edellä. Joskin minun piti tarkkaan seurata sitä, ettei Pahe mennyt heinäpöheikköön hakemaan itselleen syötävää. Kuitenkin kerran pääsi vahinko käymään, kun minulla ei ollut silmä kovana.

Puuhastelut Paheen kanssa meni sulassa sovussa ja hyvässä yhteisymmärryksessä. Putsasin kaviot ja harjasin Pahetta kolmella eri harjalla. Harjan kampasin piikkisukalla ja muut alueet sitten harjasin kumisukalla ja pehmeällä harjalla. Ajattein vain, että jos Pahe ei pidä piikkisukasta. Puhelin Paheelle kaiken aikaa, mitä olen seuraavaksi tekemässä. Aluksi tietenkin silittelin ja rapsuttelin Pahetta. Mäkäräisiä ei enää oikeastaan ole. Pahe ja muut hevoset ovat ehkä saattaneet pakkasyön myötä päästä kiusanhengistä eroon. Sain laittaa ratsastusvarusteet ja suitset Paheelle. Sain laittaa ne aika hyvin, kun Pahe antoi ne yhteistyössä laittaa ylleen.

Minua jännitti ehkä tavanomaista enemmän Paheen selkään meneminen. En tiedä miksi. Jollakin tasolla sitä ehkä katoaa tietynlainen suhteellisuuden taju asioiden suhteen. Pahe kuitenkin oli rauhallinen kaveri ja taisi ymmärtääkin minua aika hyvin. Minusta se oli mukavaa. Se näkyi Paheen askelluksessakin, että jännitin. Se oli niin varovaista ja hiljaista, kun Pahe ajatteli, että kova vauhti saattaisi minua pelottaa hiukan.

Tällä kertaa olimme erityisellä kentällä harjoittelemassa kehonhallintajuttuja ja hevosenhallintajuttuja. Harjoittelin ohjasten käyttöä. Se oli oikeastaan aika jännää. Sinne kentälle mentiin vähän kuraista tietä pitkin ja ajattelin, että Pahe uppoaa sinne tiehen minun painoni johdosta. Oli kyllä mukavaa, kun aurinko paistoi. Siinä mieli lepäsi, kun sai katsoa auringonpaistetta niin korkealta. Minulla on vielä hiukan hankaluuksia hallita omaa kehoani. Saatan kääntää kehoani aivan toisaalle, minne pitäisi hevosta kääntää. Hevonen menee siitä tavallaan solmuun, kun ei tiedä silloin, mihin suuntaan tulisi kääntyä. Tuossa kohdassa minulla riittää vielä harjoiteltavaa. Jossakin välissä kuitenkin pystyin hiukan edes rentoutumaan hevosen selässä. Siellä on tukeva ja miellyttävä istua silloin, kun pystyy olemaan rento. Mutta kaiken kaikkiaan minulla oli taas hyvin mukavaa olla ratsastusterapiassa. :)

Extra

Paloniemen hevosterapia on päässyt julkisuuteen Ratsastus-lehteen viime vuonna. Kannattaa käydä lukemassa. :)

5. tunti

Aluksi käsittelin terapeuttini kanssa minun impulsiivisuutta. Saatan tehdä joskus äkkinäisiä päätöksiä, jotka sitten myöhemmin saattavat kaduttaa minua. Jollakin tapaa inhoan sitä syyllisyyden tunnetta, joka impulsiivisuudesta tulee. Joskus saatan kirjoittaa netissä jotain, joka saattaakin loukata toista. Osallaan Aspergeriini saattaa liittyä tuollainen, että en osaa hallita impulssejani. Jonkin verran puhuin myös saamistani zombiekohtauksista, jotka tulevat silloin, kun olen erityisen väsynyt. Tasapainoaisti saattaa mennä hetkellisesti, tunnen, että sieluni on irrallaan minun ruumiistani ja niin edelleen. Jollakin tasolla tuo saattaisi olla jonkinasteista dissosiatiivisuuttakin. Kerroin joistakin vihantunteista, jotka tulevat, kun ihmiset jäävät vaikkapa kaupassa keskelle tietä ja rupattelemaan. Sellaisesta tilanteesta ei auta, kuin lähteä vain pois.

Kerroin terapeutilleni, että olen ottanut hevosista aika paljon selvää internetistä. Minusta on mielenkiintoista lukea asioita, jotka esimerkiksi kuuluvat hevosen luonteenpiiriin taikka minkälaisia välineitä ratsastaessa käytetään. Minusta oli mukava keskustella hevosista ja ratsastamisesta. Olin ottanut selvää myöskin, että kuolaimet on hyvä lämmittää, jos ne ovat kylmiä. Hevosen suu on herkkä ja kylmät kuolaimet saattavat tuntua hevosesta epämiellyttäviltä. Tiedän, että hevoset saattavat toisinaan tykätä syödä puiden kuorta ja lehtiä. Opin hevosista senkin, että hevoset haistavat herkästi erilaisia hajuja ja tuntevat ihmisenkin sydämen lyönnit. Tällöin hevonen osaa huomata ihmisen jännittyneisyyden. Hevoset loppujenlopuksi ovat oikeastaan aika herkkiä yksilöitä.

Minulla oli hyvä fiilis, kun tulin Paloniemeen ratsastusterapiaan. Aurinko paistoi ja oli kuulakas syysaamu. Bra ja Pomo oli loimissaan, ehkä myös siksi, että he pitävät piehtaroinnista aika paljon. Oli jo sen verran kylmä, mutta Paheella ei ollut loimea yllään. Pahe on luultavasti tottunut vähän viileämpään ilmaan. Puiden lehtiä oli tullut alas ja ne ovat värikkäitä tähän aikaan vuodesta. Saattaa olla, että öinen pakkanen niitä lehtiä oli hiukan puraissut. Tallilla oli omanlainen tuoksunsa, mutta se oli hyvä mielestäni. Se on hevosen tuoksun lisäksi sellainen, joka rauhoittaa minua ja minulle tulee rento olo. Joskin jonkin verran vielä tietyt asiat minua jännittävät.

Pahe oli rantautunut syömään tavallista kauemmaksi laitumelle, josta menimme terapeuttini kanssa häntä hakemaan. Siellä oli ilmeisesti hyvät heinäapajat. Pomo ja Bra huomasivat ensimmäisenä, kuka oli tulossa hevosterapiaan. Pahe piti tuoreesta heinästä. Kuitenkin kutsuttuani Pahetta, sain hänet tulemaan minua kohti. Laitoin riimun ja annoin leipäpalasen. Pahe puski minua jonkin verran, mutta ystävällisyyttään. :) Minusta oli mahtava tunne, kun sain Paheen tulemaan hyvin perässäni. Jonkin verran hän tykkäsi mennä heinäpöheikköön tai puiden lehtiä kurottelemaan, mutta sain hallittua hevostani aika hyvin. Olen siihen suoritukseen tyytyväinen. Pihalla pidettiin talutusharjoitus, jossa minun piti omalla kehollani saaada hevonen liikkeelle ja pysähdyksiin. Se oli minun mielestäni mielenkiintoista.

Tallissa silittelin Pahetta. Hänelle on kasvanut paksu talviturkki. Se oli silkkinen ja pehmeä käsissäni. Juttelin Paheelle samalla, kun rapsuttelin ja silittelin häntä ja taisin myös halailla, koska se tuoksu oli hyvä ja luonnollinen. Korvien taakse ja kaulalle taisi olla mukavaa saada rapsutuksia ja päähän tietenkin. Joistakin paikoista vielä irtosi kesäkarvaa, niin se taisi vielä kutittaa. En tiedä, onko tähän aikaan enää juurikaan niitä hyttysiä ja mäkäräisiä. Luulisi, että olisivat lähteneet viimeöisen pakkasen pureman jälkeen pois. Minun mielestäni hevosen tuoksu on hyvä, mutta hajuvesi ja hiki haisevat pahalle. Kyselin Paheelta, mikä tänään tuntuisi hyvälle. Kova piikkisuka taisi olla viho viimeinen asia. Pehmeä harja ja pehmeä kumisuka taisivat olla mukavia ja rauhoittavia kokemuksia. Kuitenkin Paheen harjaksen sain harjata punaisella piikkisukalla. En osaa, kuin aivan, aivan pintaa raapaisemalla lukea hevosen elekieltä. Koiria ymmärrän ehkä rahtusen paremmin.

Menimme tutulle metsälenkille ja olen elänyt siinä käsityksessä, että liplattava järvi olisi Hormajärvi. Näin ei suinkaan ole, vaan se on Lohjanjärvi. En tiennytkään, että se ulottuu aivan Paloniemeen asti. Siinä oli pieni laineilu. Vastaavanlainen, kuin olisi puhaltanut kuumaa kahvia jäähdyttääkseen sitä. Teimme joitakin kehonhallinta-asioita ja sain pidettyä tasapainoni hyvin hallinnassa. Kohdallani siis alkaa edistystä tapahtumaan. En pitänyt "kauhukahvasta" kiinni, vaan ohjaksista, joskin rahtusen verran sain hakea omaa tasapainoani. Minä luotan Paheeseen ja Pahe minuun. Hevosen kävelyrytmi tuntui hyvälle. Paheen selkälihasten liike välittyi minuun ja minulla oli tärkeää vain pysyä hevosen liikkeissä mukana. Se oli mukava tunne. Vaikean ylämäenkin sain, kuin sainkin pidettyä itsessäni tasapainon. En istunut kertaakaan vinossa hevosen selässä enkä oikeastaan kertaakaan korjannut istuma-asentoani siinä. Minusta tämän kertainen ratsastusterapiatunti tuntui erityisen hyvälle taas. Ensi kerralla menemme erityiselle kentälle harjoittelemaan ohjien käyttöä ja pysäyttämään sekä laittamaan liikkeelle hevosta. Saapa nähdä, miten se sitten ottaa sujuakseen. Tärkeintä kuitenkin on se, että luottaa itseensä ja hevoseen.

4. tunti

Puhuimme terapeuttini kanssa siitä, millä tavalla ihmisen tunteet vaikuttavat eläimeen. Jollakin tasolla ihminen siirtää eli transferoi tunteitaan eläimeen. Se voi olla jotain non-verbaalista tai jotain sellaista, mitä ei itse tajua, mutta eläin huomaa ne helposti. Minulla ei tällä kertaa onneksi ollut mitään, joka liittyisi pakkoajatuksiin tai muihin seikkoihin, jotka olisivat vaikuttaneet ehkä siihen muuhun olemiseen, mitä täytyy arjessakin omalla tavalla hallita. Hevoset, mutta myös koirat ovat herkkiä vaistoamaan ihmisen vihan, ilon, surun ja pelon. Hevoset osaavat tuntea monenlaisia asioita. Hevonen on rauhallinen ja tyyni silloin, kun sen läheisyydessä oleva ihminen on rauhallinen ja taas hevonen voi ehkä tuoda ulos sellaisia asioita, joita ei itse tuo. Esimerkiksi viha on sellainen, että siihen täytyy olla oikeus näyttää sitä. Sisäinen viha on jotain ihmiselle hallaa tekevää, että siitä täytyisi päästä keinolla, jos toisella eroon.

Nyt opin hevosista sen verran, että hevoset kengitetään siinä kolmevuotiaina, kun niillä aletaan ratsastamaan. Myös sellaisen asian mysteeri selvisi, että miksi hevonen kengitetään, on se, ettei kaviot pääse kulumaan. Joskin nykyisellään on myös kengättömiä hevosia ja talviaikaan niille laitetaan ikäänkuin lenkkitossun tapaiset hokkitossut jalkaan, jotta hevonen ei liukastu. Normaaleihin kengissä on hokit talviaikana. Hokit ovat eräänlaiset piikit siinä hevosen kengässä. Olen aina noita asioita ihmetellyt, niin nyt muistin kysyä sellaisetkin asiat, jotka minua on pitkään mietityttänyt.

Minusta oli taas mukavaa tulla Paloniemen ratsutallille keskiviikkoiseen tapaan. Tänään onneksi oli hyvä sää, eikä vettäkään tullut. Niinpä luontokin jaksoi hymyillä, ettei se vallan itkenyt. Minulla oli rauhallinen ja levollinen olo. Hevosilla kuitenkin oli loimet päällä, etteivät ne kastuisi. Pahe tuli moikkaamaan minua heti, kun pääsin laitumen kohdalle. Lienee jo tuntee minut, kun olen siellä useampaan otteeseen käynyt. Niin kävi myös, kun hain Pahetta laitumelta terapeuttini kanssa, niin hän kuuli kutsuni ja tuli kohti minua. Minulla oli taskussa leipäpalasia ja annoin Paheelle niistä yhden, kkun olin saanut hänet riimuun kiinni. Pahe antoi minun hyvin ottaa taas kiinni.

Paheella on paksu talviturkki jo yllään. Jonkin verran kesäkarva vielä irtoili ja se kutisi Pahetta. Silittely ja rapsuttelu taisi tehdä Paheelle terää, koska hän nautti siitä tavattomasti. Rapsutin kaulalta, harjan vierestä ja korvien takaa. Puhelin Paheelle jonkin verran omia salaisuuksiani, mutta enemmän jutustelin terapeuttini kanssa kuulumisiani. Harjasin Pahetta kumisukalla ja piikkisukalla. Myös putsasin kaviot. Pahe oli saanut edellisenä päivänä uudet kengät kavioihinsa. Terapeuttini otti minusta ja Paheesta valokuvia, kun hoidan Pahetta ja sitten myöhemmin, kun menin Paheen selkään. Minusta se on hauska juttu. Minusta on ilo jakaa sitä muillekin, jota olen kokenut terapiahevoseni Paheen kanssa.

Menimme Paheen kanssa samalle metsälenkille, jossa olen ollut aikaisempinakin kertoina. Syysilma oli raikas eikä matkalla ollut hämähäkin seittejä. Hormajärvi liplatti syystuulen tahtiin. Pahe hamusi puiden oksia, joissa oli vielä lehdet. Pahe olisi tietenkin halunnut syödä niitä. Minusta oli mukavaa, kun kerrattiin aluksi, miten ne ohjat oikein toimiikaan. Pidin melkein koko matkan ohjista kiinni. Joskin ylä- ja alamäessä otin terapiasatulan kahvasta kiinni. Kuitenkin osasin jollakin tasolla hallita kehoani, että pysyin tasapainossa hevosen ja liikkeiden mukana. Olen siitä ylpeä, että olen tänään onnistunut niin hyvin sen asian suhteen. Osasin ohjastaa Pahetta ilman, että minulle olisi kukaan sanonut, mihin suuntaan pitäisi kääntyä. Osasin myös pysäyttää Paheen ohjaksista. Minusta se oli mukavaa. Pahe luotaa minuun ja minä Paheeseen. :) Minulla oli turvallinen olo hevosen selässä ja omalla tavalla rauhoittunutkin olo. Minä en pelännyt olla niin korkealla. Minusta oli mukavaa katsella alkavaa syysruskaa niin korkealta, kuin hevosen selästä. Sitä olisi ollut maasta käsin ihan erilaista ihastella.

3. tunti

Kerroin terapeutilleni asioista, jotka minut saavat ahdistumaan. Eilen sain seurakuntasalilla paniikkikohtauksen kesken ruokailun, kun siellä oli eräs ihminen, joka läsnäolollaan sai minulle muistikuvat isäni kuolemasta mieleen. Minulla myös oli silmissäni isäni ruumis, jonka seuraavana päivänä näin oikeasti terveyskeskuksen ruumishuoneella, kun olin yhdentoista vanha. Minulle myös tuli mieleen, että kyseinen henkilö kävi meillä kotona katsomassa, että asiat ovat kunnossa ja normaaleissa kotioloissahan me elimme kuitenkin isäni kuoleman jälkeen. Koulussa koulukiusaajat lueskelivat ääneen ja nauroivat aineelleni, joka käsitteli isäni kuolemaa. Joskus minun tekisi mieli mennä heidän oven taakseen ja valottaa hiukan tosiasioita. Puhuin myös pakkoajatuksista terapeutilleni. Eilen illalla ja aiemminkin tuossa olen niistä erityisesti kärsinyt. Ne liittyvät rahankäyttöön ja muuhun sellaiseen. Toiset pakkoajatukset liittyvät suorittamiseen, että on pakko hakea kouluun ja töihin, koska muuten on huono ihminen. Onneksi se kuitenkaan ei ole ääni, joka minulle päähän latelee niitä ajatuksia, vaan ne tulevat ykskaks mieleen ja niistä ei meinaa päästä irti sitten millään ja se ahdistaa todella paljon.

Tänään satoi vettä ja minäkin suurinpiirtein itkin, koska tuo sää on ollut sellainen, mitä on ollut. Kaikilla kolmella hevosella oli loimet päällä, kun aamulla menin Paloniemen ratsutallille. Hevoset ovat varmasti kärsineet mäkäräisistä ja hirvikärpäsistä näillä keleillä. Pahe tuli vastaani hyvin ja hamusi taskustani makupaloja. Pahe rakastaa kuivattua leipää. Minusta oli mukavaa, kun Pahe tunnisti minut, kun olin tulossa taas hevosterapiaan. Pahe antoi minut hyvin ottaa kiinni riimuun ja antoi pusun minulle. Kuitenkin puunlehdet olivat Paheen suurta herkkua ja minun piti vetää Pahetta pois sieltä lepikosta, kun mentiin tallille. Pahe lipoi kielellään sadetakkiani ja sen päälläolevia vesipisaroita. Minulla oli taskussa vielä niitä kuivia leivänkänttyröitä, niin Pahe tietenkin hamusi turvallaan taskullani ja sain tietenkin pienen hevosenpureman. Minun vain piti olla tiukkana, ettei minun taskuilleni mennä ilman lupaa.

Pahetta tietenkin kutitti ne mäkäräisen puremat, kun Pahe vaikutti levottomalle. Minäkin sitten tulin levottomaksi ja pelkäsin jollakin tasolla, että hevonen vielä pillastuu minuun tai että minun sadetakkini olisi kahissut liikaa, että se olisi pillastunut siitä tai muuta. Kuitenkaan Pahe ei pillastunut, vaan liikehti levottomasti, kun mäkäräisen puremat ja karvanlähtökin osaltaan kutitti Pahetta. Huomasin, kun laitettiin ratsastusvarusteita Paheelle, niin unohdin puhdistaa Paheen kaviot, mutta terapeuttini sanoi, ettei minun tarvitse murehtia sellaisesta asiasta. Yleensä olen ollut tarkkakin monen asian suhteen.

Valokuvausasiaa kyselin terapeutiltani, josko saisin muutaman kuvan sellaisia, joissa olen Paheen selässä tai että puuhastelen Paheen kanssa. Minun pitää muistaa ottaa kamerani siis matkaan joskus tässä lähikertoina hevosterapiaan. Sitten pääsee tämän blogin lukijatkin katsomaan, minkälaista se puuhastelu tai ratsastaminen terapiahevosella on.

Minulla on ollut viime kerran jälkeen Pahetta ikävä aina sen jälkeen, kun olen poistunut tallilta. Niin minulle tuli nytkin ikävä Pahetta, että kuntoutuspoliklinikalla ollessani itkinkin asiaa. Olen niin kiintynyt kyseiseen hevoseen, että viimeinen ratsastusterapiakerta saattaa olla minulle kova pala.

Hevonen vaistoaa ahdistuksen ja pelon omalla tavallaan, koska pelokkaasta ihmisestä haihtuu tiettyjen hormonien hajuja ja hevonen haistaa ne. Hevonen voi toisinaan kokea silloin olonsa uhatuksi, koska samanlainen haju tulee silloin ihmisestä tai toisesta eläimestä, jos se on vihainen.

Menimme samalle metsälenkille, mitä mentiin viime kerrallakin. Hormajärvi oli hiukan aaltoileva, koska ulkosalla tuuli sen verran. Pahe vikuroi, koska mäkäräisen puremat ja minun levottomuus aiheutti sen. Pelkäsin, että tipahdan Paheen selästä, kun Pahe lähti pakittamaan ja steppailemaan hiukan toiseen suuntaan. Terapeuttini joutui sitten komentamaan Pahetta kunnolla. Ihan kaikkiin kehonhallintajuttuihin en kyennyt liikkuvassa ratsussa. Minua jännitti nostaa käsiäni ylös, koska pelkäsin tippuvani sieltä selästä. Tunsin Paheen selkälihakset hyvin, kun Pahe alkoi kiipeämään ylämäkeä siellä metsäreitillä. Ne tuntuvat omalla tavallaan mielenkiintoiselle. Olin hädissäni, kun terapeutillani soi puhelin ja luulin, että hän vastaa siihen. Sanoinkin kiukkuisesti, ettei siihen puhelimeen saa vastata, koska aloin omalla tavallani pelkäämään, että hevonen tekee omia kommerverkkejään ja että lähtee vielä kiitolaukkaan. Kuitenkin kaikki alkoi menemään hyvin, kun opettelin ohjastamaan hevosta. Se on yksi asioista, joilla opetellaan hallitsemaan omaa kehoa ja hevosta. Minä sain itseluottamusta, kun osasin pysäyttää Paheen ja myöskin kääntämään oikeaan paikkaan. Hiukan sain opetella sitä, miten ohjaksia pidetään oikein käsissä. Niitä ei saa pitää nyrkissä. Pikkurillit pidetään omalla paikallaan, mutta niillä ei pidetä ohjaksista kiinni. Sitten peukaloiden pitää olla ylöspäin käännettynä. En osaa oikein kuvailla sitä, mutta kuitenkin loppujen lopuksi onnistuin ohjaksien käytössä aika hyvin. Minulla piti olla ohjastamisen opettelua ensi kerralla, mutta opettelin ohjasten käytön nyt.

2. tunti

Puhuin terapeutin kanssa siitä, miten minua on ottanut aivoon monenlaiset asiat, jotka liittyvät ihmisiin ja ihmisten käytökseen. Minua esimerkiksi ärsyttää se, että liikenteessä törttöillään, miten sattuu, kaupassa tökitään minua kärryllä takapuoleen, asioilla ihmiset hengittävät niskaani, kauppojen, virastojen ja pankkien liian pitkät jonot, mölyävät ja päätään aukovat teinit, huutavat lapset ja monet muutkin asiat. Osa asioista minulla juontuu koulukiusaamiseen, koska silloin toiset lapset ja nuoret nipistelivät ja läpsivät minua, veivät minun omaisuuttani, räkivät päälleni, heittelivät kuminpaloja, tönivät luokassa pulpettini kumoon, tyhjensivät reppuni taksiin tai bussiin, tai nakkelivat minua ruusupuskaan. Onneksi kuitenkin ysiluokalla tilanne meni toisin päin. Minäkin aloin nakkelemaan kiusaajiani ruusupuskaan ja jopa saatoin livauttaa nyrkillä tai avokämmenellä jotakin ihmistä päin näköä, että joutui menemään näyttämään lärviänsä terveyskeskukseen. Nykyisellään minulla on aika usein tilanteita, joissa saatan olla melko arvaamaton. Kun on tunteet pinnassa, niin sitä ei ajattele, mitä voi toiselle ihmiselle tehdä. Tähän asti minulla on säilynyt pinna, vaikka minulla on mennyt ihmismassassa kädet nyrkkiin. Minun ei kannata vain pelätä ja odottaa sitä päivää koska jotain todella tapahtuu. Silloin minä voin ainakin ottaa ja livauttaa ihmistä päin näköä äkkiarvaamatta vaikkapa ruuhkaisessa kassajonossa kaupassa tai että voin naarmia kotiavaimellani jonkun auton nokkapeltiä, jos autoilija ei osaa lukea esimerkiksi liikennemerkkiä silloin, kun autoilijalla on väistämisvelvollisuus. Eilenkin minua ärsytti, kun pyörällä poukkoileva teiniangstaaja ei osannut oikein noudattaa liikennesääntöjä ja huusin hänelle kaikkia törkeyksiä, mutta niin hänkin huuteli minulle. Siinä olisi voinut tapahtua jotain sellaista, mitä ei olisi ehkä äkkiarvaamatta osannut odottaa. Minä olisin voinut ajaa täysillä hänen ohitseen, pysäyttää pyörän ja jäädä odottamaan vähän matkan päähän valmiina kunnon kissatappeluun ja olisin tapellut niin kauan, että olisin saanut sen teiniangstaajaan maahan. Toisaalta, se olisi ehkä tipahtanutkin minun parilla nyrkin iskulla maahan, jos niinkseen olisi ollut tarvetta tapella. Kerroin terapeutille, että minulla on sisäistä vihaa niin paljon, että en osaa aina hallita tunteitani ja impulssejani.

Hevonen rauhoittaa minua. Hevosen kanssa ei edes saa olla vihainen. Ainoastaan hevoselle pitää olla tomera. Hevonen vaistoaa, koska ihminen on vihainen tai jännittynyt. Tänään minusta oli myös mukava taas puuhastella Paheen kanssa kaiken näköistä. Sain rapsuttaa, silittää ja halata Pahetta. Siihen Pahe vastasi hörähtämällä, kun aloin harjaamaan kumisukalla Pahetta. Varmasti Pahe nauttii siitä, kun irtokarvaa saa pois kutiamasta iholta. Puuhastelun yhteydessä minulla oli jäädä varpaat Paheen kavion alle. Se olisi voinut sattua, sillä minulla oli jalassa ainoastaan lenkkitossut eikä minkäänlaisia kumisaappaita. Eniten pelkäsin, että Pahe saattaisi potkaista, mutta kuitenkaan terapiahevonen ei yleensä potkaise.

Hevosista opin lisää sitäkin, että laumassa saa olla vain yksi ori ja se on yleensä johtaja, ellen nyt väärin muista. Tamma saattaa tehdä pisut eri puolelle karsinaa kiima-aikana, mihin se yleensä normaalina aikana tekisi pisut. Oriit ruunataan siksi, että laumassa ei tule kilpailua tammasta. Silloin oriit saattaisivat vain huutaa, purra ja potkia kilpailijoitaan tai jopa ihmistä. Ruuna ja ori voivat tulla hyvinkin toimeen, mutta kuitenkaan kahta oria ei saa laittaa samaan laumaan, sillä kummatkin saattavat kilpailla jo laumassa olevasta tammasta. Myös opin sen, että hevoset eivät viihdy tiloissa, joissa on yli 10 astetta lämmintä. Niille tulee helposti kuuma silloin.

Hevoset tarvitsevat paljon suolaa. Niinpä niillä on karsinassa tai laitumella sellaisia isokokoisia ja kovia nuolukiviä, joissa on suolaa. Se voi olla joko jotain tavanomaisen kaltaista suolaa taikka sitten on olemassa sellaista vuorisuolaa. En muista tarkkaan sen punaisen suolan nimeä. Joskus hevoselle voidaan lisätä ruokaan karkeata merisuolaa, jos hevonen ei pidä nuolukivestä tai että hevonen ei muutoin käyttäisi suolaa. Toisaalta, hevosetkin ovat yksilöitä. Toiset tarvitsevat enemmän suolaa, kuin toiset. Hevoset voivat hikoilla aika paljon, niin se suolan tarve voi olla kova.

Tänään olin metsässä Paheen ja terapeuttini kanssa. Minulle tehtiin selväksi, että vaikka hevonen kiipeäisi seinää pitkin ylös, niin ihminen pysyy hevosen selässä hyvin. Minua aluksi pelotti, etten osaa hallita kehoani ylä- ja alamäissä. Kun mentiin ylös, niin minun piti nojata eteenpäin ja kun mentiin vastaavasti alas, niin minun piti nojata taaksepäin. Minusta oli aika jännittävää olla hevosen selässä niin korkealla, kun puiden oksatkin jotkut saattoivat osua kasvoilleni. Sillä polulla ei ole vielä kukaan mennyt, niin sain hämähäkin seitit kasvoilleni. Se oli kyllä jonkinverran inhottavan tuntuista. Minulla ja Paheella meni varsin mukavasti siellä metsälenkillä. Pystyin hallitsemaan kehoani aika hyvin niissä erilaisissa mäennyppylöissä. Hevonen on oiva apu oman kehon hallinnassa, jos tuntee, että on vaikeaa hallita kehoaan taikka tuntee, että keho on irrallaan omasta sielusta, niin hevosen avulla jotenkin pystyy palautumaan omaan kehoonsa. Minua jonkinverran myös pelotti se, että voin pudota uudestaan Paheen selästä, mutta onneksi sellaista ei sattunut tällä kertaa: Minä luotan Paheeseen ja Pahe minuun. Se on sitten sen hevosen kanssa helppoa mennä sitten.

Metsämatkalla katselimme terapeutin kanssa tyyntä Hormajärveä ja kuinka puut alkavat pikkuhiljaa vaihtamaan väriään syysloistoon. Sitä oli mukavaa katsella korkealta hevosen selästä. Maisemat näyttivät ihan erilaiselta Paheen selästä katsottuna, miltä se olisi näyttänyt maasta käsin katsottuna.

Joskus minä saan opetella, kuinka ohjaksista pysäytetään hevonen, miten hevonen kääntyy tiettyyn suuntaan ja millä tavalla sitä itse hallitsee hevosta. Toisaalta, tänään siinä alkutilanteessa minusta tuntui, etten hallitse Pahetta. Pahe vei minua omilla asioillaan ihan kuusi nolla. Tiedän kyllä, että ihmisen täytyy olla hevoselle auktoriteetti, mutta ihan vielä en osaa sitä. Pahe tuntui taluttaneen minua enemmän, kuin minä Pahetta. Kyllä minä kuitenkin vielä opin monet salat hevosesta ja erityisesti terapiahevosestani Paheesta. :)

1. tunti

Minulla oli ensimmäinen kerta tänään hevosterapiaa Paloniemen sairaalan läheisyydessä sijaitsevalla hevostallilla. Tuntumaa asiaan sain sairaalajaksolla ollessani parikin kertaa ja minusta se oli niin mukavaa, että halusin jatkaa kyseistä hommaa. Matkustan sinne siis kerran viikossa aina keskiviikkoaamusta bussilla. Paloniemen sairaala-alueella on jokseenkin rauhallista ja sellaista omanlaistansa idyyliä. Paloniemen sairaalan alueelle se hevostalli on tehty aikanansa vanhaan perunakellariin, mutta siitä onkin sitten syntynyt oiva hevostalli kolmelle hevoselle. Siellä on kolme hevosta, joiden nimet ovat Pahe, Pomo ja Bra.

Sairaala-aikana tein tuttavuutta Suomenhevonen Paheeseen, joka on 18-vuotias vanhaherra, mutta hyvässä kunnossa sekä erittäin lihaksikas hevonen. Onhan Suomenhevoset aikanansa jalostettukin työhevosiksi tai jotain sen kaltaista. Pahe on todella kiltti hevonen ja on kohdannut monenlaisia ihmisiä elämänsä varrella, kun on tehnyt töitä muun muassa Paloniemen sairaalassa. Pahe on muuten alkuperäinen hevonen Paloniemen ratsutallilla. Pahe tykkää kyllä leivästä, porkkanoista ja omenoista. Heinäkin taitaa olla siellä laitumella ollessaan Paheen erikoisherkkua. Sen opin, että hevonen piehtaroi pitääkseen lihaksensa kunnossa.

Sain puuhastella hevosen kanssa erilaisia asioita. Harjasin Pahetta kumisukalla ja siitä hän tuntui nauttineensa, koska hänellä oli menossa karvanlähtöaika, kun talveksi pitää tehdä uutta karvaa. Paheen piti saada olla utelias ja jokseenkin matkalla laitumelta tallille myöskin tietynlainen heinärohmu, niin hänelle piti olla ikäänkuin pomo, ettei hän tunkenut päätänsä heinikkoon tai lepikkoon hamutessaan puiden lehtiä. Puhelin Paheelle omia salaisuuksiani ja toki terapeuttikin oli vierellä katsomassa, mitä puuhaan hevosen kanssa. Sain myös kammata hevosen harjan ja otsatukan. Irtokarvat sitten harjasin pois kutiamasta Paheen iholta pehmeällä harjalla. Hevosen tuoksu on mielestäni hyvä. Minulle tulee rauhoittava olo, kun saan haistaa hevosta läheltä ja myöskin tuntea hevosen lämmön. Pahe on myös omalla tavalla sympaattinen ja empaattinenkin hevonen. Pahe tykkäsi siitä, kun rapsutin kaviokoukulla kaviot puhtaaksi, että oli mukavampi käveleskellä.

Tallin piha-alueella sain terapeutti vierellä taluttaa hevosta pienen matkan, että opin samalla hallitsemaan hevosta ja itseäni. Minulle annettiin ohjeeksi se, että hevosen tulee kunnioittaa ihmistä. Hevonenhan on laumaeläin. Hevonen kyllä ymmärtää monenlaisia käskyjä ja erilaisia ääniä. Jos haluaa, että hevonen liikkuu, niin on hyvä maiskauttaa suutaan ja lähteä itse liikkeelle. Hevonen tulee perässä.

Sain laittaa Paheelle suitset ja terapeutti auttoi minua laittamaan Paheen selkään terapiahuovan ja sellaisen erityisen kahvan, josta pidetään sitten kiinni. Kahva laitetaan erityisellä remmillä kiinni hevoseen, joka myöskin pitää terapiahuovan paikallaan. Sitten pääsinkin ratsastamaan Paheen kanssa.

Teimme erilaisia rentoutumisharjoituksia Paheen selässä. Pidin molemmat kädet irti kahvasta ja venyttelin itseäni. Rentoutumisharjoituksilla ja erilaisilla tasapainoharjoituksilla hevosen selässä harjoitetaan oman kehon hallintaa. Minulla on hiukan vaikeuksia hallita omaa kehoani ja jännitän oikealla puolella kehostani aika paljon. Kuitenkin tällä kerralla pystyin rentoutumaan hevosen selässä ja tuntea hevosen liikehdintä samalla, kuin oma kehoni liikkuu hevosen kehon "tahdissa".

Sain nauttia tuosta ylellisyydestä jonkun aikaa, kunnes sitten minulle kävi haveri. Tipahdin Paheen selästä ja nyt on alaselkä ja jalat hiukan kipeinä. Paheen selästä tippuminen ei ollut kenenkään vika, vaan varusteiden. Kahvan vyö napsahti poikki ja Pahe tietenkin reagoi siihen ja Pahe alkoi pakittamaan ja minä liu'uin Paheen selästä puolentoista metrin korkeudelta hiekkatielle. Kaaduin kyljelleni ja minulla on ollut tässä vähän hankala kävellä. Aluksi pelkäsin koko asiaa, etten uskaltaisi nousta enää hevosen selkään, mutta kuitenkin sen teen ensi viikolla. Sairaalan tiellä tuli roska-auto vastaan ja Pahe olisi normaalisti pysähtynyt vain kuullessaan roska-auton jarrutusäänet. Niinpä terapiatuntini sitten oli sillä erää ohitse. Kuitenkin tallilla rapsuttelin Pahetta ja annoin makupaloja. Pahe kuitenkin luottaa minuun ja minä Paheeseen. Menin tapahtuman jälkeen sitten terveyskeskuksen päivystykseen. Sain terveyskeskuksessa kipupiikin ja vahvoja särkylääkkeitä. Lääkäri epäilee, että minulla olisi häntäluussa murtuma.

Jonain kertana ajattelin pyytää terapeuttiani ottamaan valokuvia minusta ja Paheesta ja laitan sitten niitä tänne Bloggeriin kaiken kansan ihmieteltäväksi. :)

Tänne on tarkoitus sitten kirjoitella omakohtaisia kokemuksia hevosterapiasta eli toisella nimikkeellä ratsastusterapiasta. Saan 10-15 sarjan verran nauttia sellaisesta ylellisyydestä, kuin ratsastusterapia.